Attendo Suomen vuoden 2020 tulos – Positiivinen kehitys jatkuu Suomessa

10.2.2021

Jaa

Attendo-konserni on julkaissut tänään 10.2. vuoden 2020 ja neljännen kvartaalin (Q4) tuloksen. Tämä on kooste konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta Attendo.com.    

Attendo Suomen vuoden 2020 viimeisen kvartaalin liikevaihto kasvoi 13% ollen 158 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli -1,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto parani merkittävästi edellisvuoden (-7,3 milj. euroa) vertailuajankohtaan nähden.   

Liikevaihdon kasvu ja tuloksen kehittyminen johtuivat pääosin hoivakotien täyttymisestä vuoden viimeisellä kvartaalilla ja hinnankorotuksista. Tulosta heikensivät kasvaneet henkilöstökulut.  

Attendo Suomen liikevaihto koko vuoden 2020 aikana kasvoi 12,3% ollen 597 miljoonaa euroa. Attendon koko vuoden oikaistu liikevoitto oli -4,3 miljoonaa euroa, joka oli hieman parempi kuin vuoden 2019 tulos.   

Attendon henkilökunta on työskennellyt erinomaisesti kovan paineen alaisena maaliskuusta 2020 asti suojatessaan asukkaita koronavirukselta. Koronarokotukset tuovat helpotusta vuodelle 2021 ja rokotuksia on jaettu sekä asukkaille että työntekijöille.   

Attendon määrätietoiset kehitystoimenpiteet alkavat näkyä Suomen toiminnassa, ja esimerkiksi asukaspaikkojen täyttöaste on kasvanut vuoteen 2019 verrattuna. Lisäksi Attendo on panostanut Suomessa voimakkaasti johtamiseen sekä konserni- että paikallistasolla osana laaja-alaista Attendon muutosmatka -strategiaa, jonka tavoitteena on parantaa hoivan laatua ja asiakaslähtöisyyttä eri puolilla Suomea.  

Attendo Suomen vuoden 2020 ja Q4/2020 luvut:  

(suluissa vuoden 2019 luvut)  

Liikevaihto 597,0 miljoonaa euroa (531,7 milj. euroa)  

Q4: 158,4 miljoonaa euroa (139,7 milj. euroa)  

Liikevaihdon kasvu 12,3%  

Q4: 13%   

Oikaistu liikevoitto -4,3 miljoonaa euroa (-4,5 milj. euroa)  

Q4: -1,5 miljoonaa euroa (-7,3 milj. euroa)  

Oikaistu liikevoittomarginaali -0,7% (-0,9%)  

Q4: -0,9% (-5,2)   

Talousjohtaja Henna Plitin haastattelupyynnöt medialle pyydämme ystävällisesti osoittamaan Attendon viestintään Outi Toivanen-Vistille viestinta@attendo.fi tai p. 044 407 2011