Hyppää sisältöön

Ratkaisuja hoitajapulaan – Attendo työllistää tuhat uutta filippiiniläistä hoitajaa

8.10.2020
Attendo on solminut sopimuksen Silkkitie Oy:n kanssa tuhannen uuden filippiiniläisen hoitajan palkkaamisesta seuraavien neljän vuoden aikana. Päätöksen taustalla on tarve löytää kestäviä ratkaisuja koko Suomea koskevaan hoitajapulaan, jonka odotetaan hankaloituvan entisestään tulevaisuudessa. Tähänastiset kokemukset filippiiniläisistä hoitajista Attendolla ovat olleet hyvin rohkaisevia.

Jaa

Hoitajat tulevat seuraavien neljän vuoden aikana porrastetusti Attendolle ensin hoiva-avustajan tehtäviin, ja heitä kannustetaan täydentämään opintojaan lähihoitajan tai sairaanhoitajan tutkinnon laillistamiseksi Suomessa. Suomen kielen opinnot he aloittavat kotimaassaan heti, kun tulevat valituksi rekrytointiprosessiin. Kieliopinnot kestävät työluvan hankkimisen ajan, tyypillisesti kuudesta yhdeksään kuukautta, ja jatkuvat edelleen Suomessa.

Tällä hetkellä Attendolla työskentelee jo hieman alle kolme sataa Filippiineiltä kotoisin olevaa hoitajaa.

- Meillä aloittavat hoitajat ovat saaneet nelivuotisen sairaanhoitajan koulutuksen Filippiineillä eli jokaisella on vankka ammattitaito, vaikka EU:n ulkopuolinen tutkinto ei annakaan pätevyyttä toimia suoraan esimerkiksi sairaanhoitajana. Aiemmin rekrytoimamme filippiiniläishoitajat ovat meillä pidettyjä, osaavia työkavereita. Myös kokemuksemme yhteistyöstä Silkkitien kanssa on hyvä, joten oli luontevaa solmia tämä sopimus nimenomaan heidän kanssaan, sanoo Attendon henkilöstökokemusjohtaja Terhi Lindgren.

Attendo ja Silkkitie ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan.

- Silkkitien koulutusohjelma Filippiineillä on nyt sillä tasolla, että pystymme auttamaan tuhansia kielikoulutettuja sairaanhoitajia töihin Suomeen tulevien vuosien aikana. Näemme työperäisen maahanmuuton hyödyttävän kaikkia osapuolia: yksilötasolla hoitajia ja hoivakotien asukkaita sekä yhteiskunnallisella tasolla Suomea ja Filippiinejä. On yhteiskuntamme kannalta hienoa, että saamme valmiiksi koulutettuja työntekijöitä, jotka aloittavat heti saavuttuaan työt, kertoo Silkkitien toimitusjohtaja Arto Haimakainen.

Hoiva-alan työntekijäpulaan on jo useiden vuosien ajan kaivattu vaikuttavia ratkaisuja. Erityisesti pienillä paikkakunnilla koulutetun työvoiman löytäminen on haastavaa, ja kaupungistumisen kiihtymisen odotetaan vaikeuttavan rekrytointia osissa Suomea entisestään.

- Tuhannen uuden hoitajan palkkaaminen on meille välttämätöntä: hoitajapula on jo nyt hyvin akuutti asia. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja pienillä paikkakunnilla jatkuva pula osaavista ammattilaisista pahenee jatkossa, kun samaan aikaan kokeneita hoitajia siirtyy runsaasti eläkkeelle ja vanhuspalvelulakiin kirjattu hoitajamitoitus lisää henkilökunnan tarvetta voimakkaasti. Työperäinen maahanmuutto ei luonnollisesti ratkaise koko ongelmaa, mutta on ehdottomasti tärkeä palanen kokonaisuudessa, Terhi Lindgren toteaa.

Filippiineiltä, kuten muiltakin EU:n ulkopuolisilta alueilta, saapuvien työntekijöiden osalta noudatetaan tarveharkintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että TE-toimisto kartoittaa alueellisesti työttömät työnhakijat Suomessa ennen työluvan myöntämistä esimerkiksi Filippiineiltä tulevalle henkilölle. Prosessi käydään läpi jokaisella alueella erikseen, mikä hidastaa koulutetun työvoiman saantia.

- On selvää, että filippiiniläisillä hoitajilla ei korvata paikallista työvoimaa, vaan täydennetään sitä. Hoitajapula on ikääntyvässä Suomessa meitä kaikkia koskettava yhteiskunnallinen kysymys, joka vaatii toimenpiteitä, jotta ammattitaitoinen ja riittävä henkilöstömäärä saadaan turvattua. Odotamme valtiovallan toimia EU:n ulkopuolelta saapuvan työvoiman tarveharkinnasta luopumiseksi, sillä hoitajapulaan on löydettävä hyvin nopeasti ratkaisuja, Lindgren päättää.

Attendon henkilöstökokemusjohtaja Terhi Lindgrenin haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti ohjaamaan Outi Toivanen-Vistille p. 044 4940 0770 tai ext-outi.toivanen-visti@attendo.fi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Silkkitien toimitusjohtaja Arto Haimakaiselle voi osoittaa suoraan hänelle p. 050 344 8970 tai arto.haimakainen@silkroad.fi.