Ulkona vierailut ovat Attendo-kodeissa mahdollisia edelleen

18.6.2020

Jaa

Suomen hallitus linjasi 17.6.2020, että ympärivuorokautisen hoivan yksiköiden iäkkäille ja muihin riskiryhmiin kuuluville asiakkaille tulee järjestää mahdollisuus turvallisesti tavata läheisiään esimerkiksi ulkona riittävästä suojautumisesta huolehtien, tai järjestämällä erillisiä suojattuja tapaamistiloja. Hallitus katsoo, että epidemian leviäminen riskiryhmien asumispalveluyksiköissä on yhä merkittävä riski, joten sisätiloihin läheiset eivät voi edelleenkään tulla. Ulkona vierailut ovat onnistuneet jo useamman viikon ajan.

Vierailuajankohdasta pyydämme sopimaan Attendo-kodin henkilökunnan kanssa etukäteen. Tapaamisia voidaan järjestää myös iltaisin ja viikonloppuisin arkipäivien lisäksi. Läheiset saavat meiltä tapaamisen aikana käytettävän nenä-suusuojan sekä kertakäyttökäsineet tarvittaessa. Kahden metrin turvaväliä on edelleen noudatettava ja lähikontaktia, kuten halaamista ja koskemista, on vältettävä. Virus voi tarttua myös täysin oireettomalta ihmiseltä, joten lähikontakti aiheuttaa vakavan tartuntariskin omalle lähimmäiselle, talon muille asukkaille ja henkilökunnalle.

Ymmärrämme, että on vaikeaa välttää koskemista ja halaamista, mutta se on kaikkien turvallisuuden kannalta edelleen välttämätöntä. Pyydämme kaikilta läheisiltä ymmärrystä vaikeaa tilannetta kohtaan.

Mikäli sairaanhoitopiiri, kunta tai kuntayhtymä on antanut ulkotapaamisiin liittyviä tiukempia ohjeita, noudatamme luonnollisesti niitä.

Lisätietoja saa parhaiten paikallisten Attendo-kotien henkilökunnalta.