Hoitoapulaiset ja muu avustava hoivahenkilökunta

Hoitoapulaiset pitävät pyörät pyörimässä hoivakodeissamme ja auttavat rakentamaan kotien asukkaille mukavaa ja mielekästä arkea.

Hoitoapulaisen työ voi sisältää monenlaisia eri tehtäviä. Hän voi pitää huolta hoivakodin siisteydestä ja pyykeistä sekä auttaa aterioinnissa ja avustavassa hoitotyössä.

Työnantajana tarjoamme vastuullisen ja merkityksellisen toimen työympäristössä, jossa voi kehittyä eteenpäin. Meillä jokaisella työntekijällä on aito mahdollisuus vaikuttaa asioihin sekä johtaa käytännön työssä itseään.

Haluamme tarjota hoivakotiemme asukkaille hyvää hoitoa ja mukavaa elämää. Tämän tarjoamisessa hoitoapulaiset ovat avainasemassa. Heidän työnsä takaa, että kodin arki sujuu ongelmitta.

Hoitoapulaisen työ voi sisältää monenlaisia eri tehtäviä. Hän voi vastata hoivakodin siisteydestä ja pyykeistä ja auttaa aterioinnissa esimerkiksi avustamalla ruoan valmistuksessa, kattamalla pöytiä tai syöttämällä apua tarvitsevia asukkaita. Hän voi auttaa myös hoitotyössä osallistumalla viriketoimintaan tai ulkoilemalla asukkaiden kanssa.

Hoitoapulaisen on osattava suomea niin, että selviää jokapäiväisistä puhetilanteista töissä ja osaa kirjoittaa yksinkertaisia tekstejä tutuista aiheista.

Työnantajana voimme tarjota vastuullisen ja merkityksellisen toimen työympäristössä, jossa voi kehittyä eteenpäin. Meillä jokaisella työntekijällä on aito mahdollisuus vaikuttaa asioihin sekä johtaa käytännön työssä itseään.