Attendolainen

Attendolainen-blogissa kerromme attendolaisista ja käsittelemme ajankohtaisia asioita.

Takaisin

15 tunnetta hoitotyöstä

  • Sanna Järvensivu
  • 15 Mar 2019

Hoitaminen on ihmissuhdetyötä, jossa monenlaiset tunteet tulevat tutuiksi niin hoitajalle, potilaalle kuin potilaan hoitoa seuraavalle läheisellekin. Tunteet eivät aina ole helppoja, eivätkä ne itsessään ole hyviä tai pahoja, oikein tai väärin. Tunteet ovat kuitenkin tarpeellisia, jotta ymmärrämme omaa todellista sisintämme ja pystymme toimimaan ympäröivässä maailmassa omaa hyvinvointiamme tukien. Tunteet myös monesti nivoutuvat yhteen, saattavat tuntua tuntijastaan ristiriitaisilta tai näyttäytyvät ulospäin jonain muuna kuin sinä itsenään. Vaatiikin hoitajalta todellista kiinnostusta, välittämistä ja tarkkanäköisyyttä, jotta kykenee olemaan sinut omien tunteidensa kanssa ja kohtaamaan myös potilaan tunteineen päivineen aidosti.

Kun olin vastavalmistunut hoitaja, mietin, voinko potilasta hoitaessa näyttää tunteeni. Alkuvaiheessa uraani sainkin puolivillaisia neuvoja vanhemmilta kollegoilta, ja niiden viesti oli selvä: hoitajan on parempi olla näyttämättä tunteitaan, hoitotyötä ei tule tehdä omalla persoonalla. Kun hoitaja pohtii, voiko työskennellessään näyttää tunteensa, kyse ei yleensä ole siitä, että hoitaja toivoisi työssään voivansa tuoda omat murheensa esiin, vaan siitä, voiko esimerkiksi liikutuksen tai surun potilaan hoitotilanteisiin liittyen näyttää potilaan ja läheisen läsnäollessa. Meni joitain vuosia ennenkuin ymmärsin ja sisäistin, että koulutuksen ohessa hoitajuuteeni, omaan tapaani hoitaa potilaita, vaikuttaa myös oma persoonani ja kokemani tunteet. Nykyään koen, että tunteiden tarkoituksenmukainen ja oikea-aikainen osoittaminen tuntuu olevan myös potilaille tärkeää ja saattaa tehdä hoitajasta helpommin lähestyttävän. Kun taannoin kuulin tilanteesta, jossa työntekijä oli uuteen työpaikkaan mennessään kysynyt, saako työpaikassa ja -yhteisössä näyttää tunteensa, tunsin riemua - ainakin jokin on nytkähtänyt hoitoalalla eteenpäin.

Myös potilaan on saatava näyttää tunteensa. Usein ihmetyttää hoitohenkilökunnan kummastelu siitä, jos potilas on hoitonsa aikana apaattinen, ärsyyntynyt, vihainen tai epäkohtelias. Tulisi kuitenkin muistaa, että potilas on hoidossa siksi, että hän on sairas, ja hänen tunteensa voivat olla mm. siitä johtuvia. Epävarmuus ja epätietoisuus omasta tilanteesta, pelko tulevista hoidoista tai paranemisen ennusteesta tai katkeruus ja viha siitä, että olosuhteet ovat vaikeat eikä parempaa ole tiedossa, ovat luonnollisia, tilanteeseen kuuluvia tunteita, joiden avulla potilas yrittää selvitä eteenpäin. Kyse on myös potilaan ainutkertaisesta elämästä - siitä elämästä, joka jatkaa olemistaan myös sairaalan ulkopuolella, ja josta potilas jää sairautensa vuoksi paitsi. Sopimatonta käyttäytymistä ei kenenkään tarvitse hyväksyä, mutta hankalassa tilanteessa olevaa potilasta tai hänen läheisiään voi kuitenkin yrittää ymmärtää. Parasta, mitä hoitaja voi tällaisissa tilanteissa tehdä, on kuulla ja nähdä potilas tunnekirjoineen, ja yrittää läsnäolemalla auttaa häntä näiden tunteiden kanssa.

 

Tunteita 15 vuoden varrelta

Ahdistus

Ahdistusta kokee sekä moni potilas, läheinen että hoitaja. Potilaat ovat useimmiten ahdistuneita omaan sairauteensa, sairastamiseensa, hoitoihin, toipumiseen ja ennusteisiin liittyen. Joskus potilasta voi ahdistaa myös siviilielämän asiat, joihin ei hoidossa ollessa pysty vaikuttamaan esimerkiksi ihmissuhde-, talous- tai työasiat.  Läheisen ahdistus on usein sivusta seuraajan tuskaa - itselle tärkeä ihminen voi huonosti, paraneminen on hidasta tai toipumista ei voida luvata ollenkaan. Hoitaja puolestaan saattaa ahdistua potilaan ahdistuksesta, hoitojen haasteellisuudesta tai siitä, ettei keinoja auttaa potilasta tunnu olevan. Ahdistus voi näyttäytyä myös muilla tavoin: potilaalla esim. kipuna, läheisellä tylynä käyttäymisenä tai hoitajalla vetäytymisellä hoitotilanteista. Tarkkanäköinen hoitaja, kollega tai esimies voi havaita tämän ja saada purettua ja lievitettyä koettua epämiellyttävää tunnetta esim. keskustelemalla.

Arvokkuus

Jokainen haluaa tuntea ja kokea olevansa arvokas. Ihmisen arvokkuus, ihmisarvo, ei ole riippuvaista siitä, mikä on hänen ikänsä, sukupuolensa, seksuaalinen suuntautumisensa, rotunsa, uskontonsa tai vakaumuksensa. Arvokkuuden tunne voi olla helppo menettää, kun makaa sairaalavuoteessa alastomana, toimintarajoitteisena, puolustuskyvyttömänä - muiden armoilla. Hoitajan tulisi aina kohdata ja huomioida potilaansa kunnioittavasti siten, että hänen on mahdollista säilyttää arvokuutensa. Itse koen, että arvokkuuden tunne kulkee käsi kädessä potilaan itsemääräämisoikeuden kanssa, joka onkin johtava periaate terveydenhuollossa - ottamalla potilas mukaan päättämään hoidostaan hoitava taho viestii samalla potilaan olevan arvokas yksilö, jonka tahtoa ja toiveita halutaan kunnioittaa.

Avuttomuus

Avuttomuuden tunne on tunne, jonka tunnistaa varmasti moni potilaan läheinen. Avuttomuus siitä, ettei voi auttaa, parantaa tai edes välttämättä lievittää potilaan kärsimystä. Avuttomuus siitä, ettei voi luvata parempaa, tai ennustaa tulevaisuutta. Avuttomuus arjen hoitotoimintojen yhteydessä - oman tärkeän ihmisen syöttäminen, juottaminen tai kävelyttäminen voivat kaikki tuntua läheisen mielestä pelottavalta tai haastavalta toteuttaa. Näissä tilanteissa hoitaja voi helpottaa läheisen oloa kannustamalla ja rohkaisemalla, ohjaamalla ja opastamalla joskus kädestä pitäenkin, mutta joskus myös läheiselle lohdullisesti ja hyväksyvästi kertomalla, että aina ei tarvitse tehdä jotain konkreettisen tuntuista auttaakseen, usein myös läsnäolo, puhe ja kosketus riittää.

Empatia

Hyvään hoitajuuteen kuuluu empatia, kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia. Empaattinen hoitaja ei pyri ylentämään eikä alentamaan itseään suhteessa potilaaseen, vaan on lähtökohtaisesti samanarvoinen ja samalla tasolla. Toisin kuin sympatiassa, empatiassa hoitaja ei mene mukaan potilaan tunnetilaan ja tällöin myös pystyy auttamaan potilasta paremmin.

Oikeudenmukaisuus

Hyvään hoitajuuteen kuuluu myös pyrkimys toimia oikeudenmukaisesti, tämä mainitaan jo sairaanhoitajien eettisissä ohjeissakin. Potilaalla voi olla kokemus siitä, että häntä on kohdeltu tai hoidettu epäoikeudenmukaisesti, ja potilaan kokemus on hänelle todellinen. Tällaisten kokemusten äärellä hoitajan on äärimmäisen tärkeää kuulla potilasta, ottaa hänet todesta, ja tarvittaessa ohjata hänet sellaisten viranomaisten palveluiden piiriin, jotka voivat potilasta paremmin auttaa.

Hätääntyneisyys

Hätä on se tunnetila, joka tulee varsinkin potilaan läheiselle tutuksi usein äkillisen ja vakavan sairastumisen alkuhetkillä. Se tavoittaa läheisen usein myös silloin, kun lääkäri toteaa, ettei parantavaa hoitoa enää ole annettavissa. Potilas itsekin voi olla hätääntynyt monesta asiasta. Sairaalaan joutuminen, vieras ympäristö, yksinolo, monitorointi- tai hälytysääniä pitävät laitteet - kaikki voivat aiheuttaa potilaassa hätääntymistä. Pienet ja nuoret potilaat, iäkkäämmät potilaat, muistisairaat potilaat ja tutusta laitoksesta tutun henkilökunnan keskuudesta sairaalaan joutuneet potilaat ovat usein hätääntyneitä. Hoitajan olisikin tärkeää tunnistaa potilaan henkinen hätä, ja kyetä vastaamaan siihen siten, että potilas tai läheinen voi rauhoittua ja kokea olonsa turvalliseksi haastavienkin olosuhteiden keskellä.

Ilo

Hoitaminen ja hoitotyö on täynnä iloa. Iloa uudesta elämästä, parantumisesta, uudesta mahdollisuudesta. Iloa siitä, että voi aidosti kohdata ihmisen, pystyä auttamaan tai vaikealla hetkellä edes helpottamaan oloa. Potilaat voivat olla mestareita iloitsemaan pienistäkin asioista, ja se on piirre, jota moni voisi opetella.

Katkeruus

Joskus potilaat tai läheiset ovat myös katkeria. Katkeruus voi olla sairastumisen ja sairastamisen aikaansaamaa, mutta se voi liittyä myös potilaan tai läheisen aiemmin tai ajankohtaisesti saamaan kohteluun tai hoitoon. Potilaan kokema katkeruus on itselleni hoitajana yksi haastavimpia vastaanotettavia tunteita. Kokemus sivusta seuraajana siitä, että potilas voi kokonaisvaltaisesti huonosti, ja elämän olosuhteet ovat olleet ja ovat edelleen epäreilut, on vaikea hyväksyä. Tällaisissa tilanteissa koen kuitenkin erityisen tärkeänä potilaan rinnalla kulkemisen, ja näidenkin hankalien tunteiden vastaanottamisen. Vaikkei se aina samalla hetkellä siten näyttäydykään, niin jo se, että potilas voi tätä pahaa oloaan purkaa ulos, voi helpottaa hänen vointiaan oleellisesti.

Kiitollisuus

Kiitollisuus on läsnä hoitotyössä monin eri tavoin. Hoitajana olen kiitollinen, että olen saanut tehdä merkityksellistä, tärkeää ja palkitsevaa työtä jo usean vuoden ajan. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin, nähdä ja kuulla monia elämäntarinoita ja -kohtaloita, seurata vierestä toipumisia tai kulkea rinnalla elämän viimeisissä hetkissä. Kiitollinen olen kaikista näistä hetkistä. Potilaat ja läheiset tuovat myös usein esiin kiitollisuuttaan, vaikkei heiltä sitä lähtökohtaisesti luonnollisestikaan odoteta. Yksi mieltä lämmittävimpiä muistoja kiitollisuudesta on potilaan läheisen koko osaston henkilökunnalle kiitokseksi kutomat villasukat.

Nöyryys

Hoitotyö on opettanut minulle, hoitajalle, nöyryyttä. Nöyryyttä elämän ja sen eteen heittämien tilanteiden edessä. Sen mukana on tullut myös pyrkimys elää hetkessä, arvostaa omaa elämäänsä sekä siinä olevia ihmisiä.

Pelko

Pelko on tunne, jota en koskaan toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Potilaat voivat hoidossa ollessaan pelätä monia asioita, pieniä ja suuria, joita hoitaja ei tule edes ajatelleeksi. Potilas voi pelätä hänelle tehtäviä tutkimuksia, toimenpiteitä ja varsinkin niiden vastauksia. Hoitajaa, joka aiemmin oli töykeä. Kipua ja sitä, että sitä, että se ei lopu. Hengenahdistusta ja sitä, että siihen kuolee. Todettua sairautta ja siihen liittyvää stigmaa. Sitä, että tulee hylätyksi ja jää yksin. Kontrollin menetystä. Hoitajan tehtävä on tunnistaa nämä tunteet ja pyrkiä helpottamaan niitä kokonaisvaltaisesti.

Suru

Hoitaja joutuu kohtamaan työssään surua väistämättä. Vaikka suru voi olla myös kaunista, se on luonnollisestikin raastavaa. Suru tarvitsee oman aikansa, sitä ja sen käsittelyä ei voi nopeuttaa. Vaikeimpia tilanteita itselleni hoitajana on ollut nähdä lapsestaan luopumaan joutuvien vanhempien suru. Tällaisissakin tilanteissa, niin riittämättömältä kuin se niissä hetkissa tuntuukin, tärkeintä on kuitenkin olla läsnä.

Syyllisyys

Vaikeissa elämäntilanteissa olevat ihmiset painivat usein myös vaikeiden tunteiden kanssa. Syyllisyys siitä, että ei ole huolehtinut omasta terveydestään tai hyvinvoinnistaan, että ei ole havainnut huolestuttavia merkkejä läheisen voinnissa tai että ei ole osannut olla läsnä tärkeän ihmisen elämässä, on tavallista. Hoitajan tehtävä ei ole kuitenkaan syyllistää ihmisiä tekemistään valinnoista, vaan olla lohdullisesti läsnä ja kannatella ihmisiä näissä vaikeissa tunteissa. Hoitajan tunnekirjossa syyllisyys näyttäytyy usein. Liian vähän potilaille annettua aikaa, nopeasti tehdyt hoitotoimenpiteet, puutteellinen ohjaus ja neuvonta, kykenemättömyys huomioida omaisia osana potilaan hoitoa, ja pahimmillaan hoitotyössä esim. kiireen vuoksi tapahtuneet virheet - kaikki nämä synnyttävät hoitajassa tunteen syyllisyydestä, sillä yleensä tarkoituksena on ollut taata potilaalle hyvä, turvallinen ja laadukas hoito.

Turvallisuus

Hoitajana pyrin ensisijaisesti siihen, että potilas voisi tuntea olonsa hoidon aikana turvalliseksi. Turvallisuuden tunnetta luovat monet tekijät: potilaan kohtaaminen rauhallisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden, riittävän ajan antaminen, selkeä informaatio hoitoihin liittyen, empaattinen suhtautuminen ja välittäminen. Vaikeissa olosuhteissa olevan potilaan kohtaaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa - itse pyrin näissä tilanteissa edes hetken ajan keskittymään vain ko. potilaaseen, puhumaan hänen kanssaan rauhallisesti ja valitsemaan sanani siten, että niiden myötä potilas saa omaa terveydentilaansa koskevaa tietoa hänelle ymmärrettävällä tavalla. Itselleni merkityksellisimmät potilaspalautteet ovat liittyneet juuri siihen, että potilas on kokenut olonsa hoidossani turvalliseksi.
Kokemuksen turvallisesta hoidosta mahdollistaa myös se, että hoitaja kokee olonsa turvalliseksi. Tähän vaikuttavat mm. hyvä johtamiskulttuuri, hyvä hoitotyön tekemisen kulttuuri, hoitoympäristön fyysiset puitteet sekä oikeanlaisesti mitoitettu hoitaja- ja potilasmäärä.

Välinpitämättömyys

Potilas tai potilaan läheinen saattaa hoitajan mielestä joskus vaikuttaa välinpitämättömältä. Tunne välinpitämättömyydestä on kuitenkin usein vaan pintaa, jonka alta löytyy kipeitä asioita, joita ei syystä tai toisesta ole ollut kykyä käsitellä. Hoitajan ei kannatakaan aina pureskelematta niellä ensimmäisiä vastaantulevia tunnetiloja sellaisenaan, vaan tunnustella ja potilaankin kanssa pohtia, mistä tunteet kumpuavat. Hoitotyöhön välinpitämättömyys ei kuitenkaan kuulu. Ammattilainen voi työssään olla kylmäpäinen, viileän rauhallinen ja tilanteissa rationaalisesti toimiva, muttei koskaan välinpitämätön. "Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa" sanottiin taannoin eräässä, ehkä epäonnistuneessakin kampanjassa, mutta asiana se on silti totta.

 

Kuva: Jaska Pohjaranta