Blogi

Käsittelemme blogissamme ajankohtaisia asioita terveyteen, hoivaan ja hyvinvointiin liittyen.

Takaisin

Hoitotahto ei itseään kirjoita

  • Lars Konttinen
  • 28 syys   2017

Vaikka suomalaisista lääkäreistä yli 90 % suhtautuu myönteisesti hoitotahtoon, omansa on tehnyt vain noin joka kahdeksas. Näin on tehnyt myös noin joka kahdeksas yli 75-vuotias kotona asuva kansalainen. Yliopistosairaalassa hoidossa olevista vain alle 5 % on tehnyt hoitotahdon, mikä kuvastanee sitä, että vakava sairastuminen tulee useimmille hyvin yllättäen.

Lääkäreiden keskuudessa oman hoitotahdon tekeminen on todennäköisempää, jos lääkäri itse hoitaa vakavasti sairaita potilaita. Lääkäri hoitaa potilaansa sekä asiantuntijana että kanssaihmisenä. Lääkärin oma arvomaailma ei kuitenkaan saa vaikuttaa hänen tekemiinsä hoitopäätöksiin. Siksi olisi tärkeää, että henkilö ilmaisisi omat arvonsa esimerkiksi sen varalta, että hän päätyisi tilaan, jossa kommunikaatio ei onnistu, eikä toipumista ole odotettavissa.

Yli 75-vuotiaiden kotona asuvien yleisin syy (noin 60 %) hoitotahdon tekemiseen on usko siihen, että se helpottaa omaisten asemaa. Yleisin syy hoitotahdon tekemättä jättämiseen (noin 70 %), on kokemus liian monesta vaihtoehtoisesta tilanteesta, johon ottaa kantaa. Yli puolella hoitotahdon tekemättä jättämisen syynä on myös hoitotahtoon liittyvä tiedon puute, haluttomuus ajatella asioita seikkaperäisesti eteenpäin sekä kokemus, etteivät elämän loppuvaiheeseen liittyvät asiat ole ihmisten päätettävissä.

Tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että suurinta kärsimystä aiheuttavat eksistenssiin ja sosiaalisiin suhteisiin, hylätyksi tulemiseen ja arvottomuuteen liittyvät seikat. Tämän vuoksi oman elämän rajallisuuden tietoinen käsittely voi ehkäistä kärsimystä, vaikka se onkin rankkaa.

Hoitotahdon tekeminen ja sen noudattaminen kannattaa. Hoitotahto lisää merkittävästi tyytyväisyyttä paitsi yksilön mahdollisuuteen osallistua hoitopäätöksiin, myös yksilön ja omaisten käsitykseen kuoleman laadusta. Se varjelee henkilöä myös turhilta tutkimuksilta ja toimenpiteiltä silloin, kun parantavaa hoitoa ei ole, mahdollistaen keskittymisen oireita lieventävään hoitoon ja siten elämänlaadun keskiössä pitämiseen.

Kaikkien mahdollisten tilanteiden varalle on mahdotonta varautua. Yleisimmät kuolemansyyt Suomessa yli 65-vuotiailla ovat verenkiertoelinten sairaudet (40 %), kasvaimet (23 %) ja dementia (19 %). Nämä kolme suurinta tappajaa kattavat siis jopa neljä viidesosaa kaikista kuolemansyistä. Näin ollen ainakin ne tulisi huomioida mahdollisina kuolemansyinä jokaisen suomalaisen kohdalla.

Edellä mainittujen kuolemansyiden vaikutukset yksilön toimintakykyyn ovat suhteellisen vakioita. Verenkiertoelinten sairauksien aiheuttamat kohde-elinvauriot johtavat yleensä vajaatoimintajaksoihin ja toimintakyvyn asteittaiseen heikentymiseen, joiden välillä toimintakyky on selvästi vakaampi. Parantumattomat kasvaimet johtavat usein suhteellisen nopeaan ja kiihtyvään toimintakyvyn heikentymiseen. Dementiassa toimintakyky heikkenee usein hitaasti ja aaltoillen, jolloin avuntarve lisääntyy asteittain hyvinkin suureksi.

Odottamattomassa, äärimmäisen akuutissa tilanteessa hoitotahto on harvoin saatavilla. Silloin ostetaan lisäaikaa tukemalla elintoimintoja, jos se on mahdollista. Selviytymis- ja kuntoutumisedellytykset hahmottuvat yleensä varsin pian ja tällöin myös hoitotahto voidaan huomioida.

Hoitotahtoa tehtäessä tulee pohtia, mitä kulloisessakin tilanteessa pitää itselleen merkityksellisenä, kun sairautta ei voida parantaa tai pysäyttää. Mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Mitkä asiat kokee itselleen elinehdoiksi? Mitä pitää hyvänä kuolemana? Millaiseen tilaan ei missään nimessä haluaisi joutua? Missä haluaisi tulla hoidetuksi? Valmiita hoitotahtolomakkeita on olemassa ja niistä saa käsityksen, minkälaisten kysymysten äärellä ollaan. Paras hoitotahto on kuitenkin omin sanoin kirjoitettu, jolloin se on kirjoittajansa näköinen.

Hoitotahdosta kannattaa puhua läheisten kanssa, sillä heiltä tultaneen kysymään hoitotahdosta, mikäli kysyminen ei yksilöltä itseltään onnistu. Hoitotahdon puheeksi ottaminen on raskasta. Se onnistuu usein luontevasti lähipiirissä koetun menetyksen yhteydessä, jolloin elämän ja kuoleman rajapintaa ajatellaan muutenkin. Hoitotahdostaan kertominen osoittaa myös luottamusta ja läheisyyttä.

Hoitotahto kannattaa päivittää tasaisin väliajoin, esimerkiksi parin vuoden välein. Tämä lisää lääkäreiden luottamusta siihen, että se todella vastaa hoidettavan toiveita sitouttaen lääkäriä paremmin sen noudattamiseen.

Oman hoitotahdon pohtiminen voi olla raskasta. Useimmilla on kuitenkin joitain toiveita oman hoitonsa suhteen. Täydellistä hoitotahtoa ei tarvitse kirjoittaa kerralla. Riittää, kun kirjoittaa muutamia ajatuksia kerralla, joita voi täydentää ajan kuluessa. Hoitotahdon ollessa puheenaiheena ihmiset usein korostavat, kuinka tärkeä se olisi olla, silti varsin harvalla on. Hoitotahto ei itseään kirjoita, joten hänen, joka sen tärkeäksi kokee, kannattaa rohkeasti vain tarttua kynään.

Kirjoittaja Lars Konttinen on Attendon vanhuspalveluiden vastuulääkäri.