Blogi

Käsittelemme blogissamme ajankohtaisia asioita terveyteen, hoivaan ja hyvinvointiin liittyen.

Takaisin

Mitä voin tehdä kun muistisairas ei enää muista minua?

  • Sirpa Remahl
  • 19 Apr 2018

Hän ei tunne enää minua. Olen hänen vaimonsa, mutta mieheni kutsuu minua tyttärekseen.”

Omaisen suru ja tunteet voivat muuttua hyvin vaikeaksi tilanteessa, jolloin sairastunut ei enää tunnista läheistään. Hän saattaa ehkä edelleen tunnistaa läheisenä, mutta ei kykene enää ilmaisemaan itse kuka hänen lähellään on. Sanat ja nimet voivat sekoittua. Vaimo voi muistuttaa esimerkiksi enemmän tytärtä. Myös hoitaja tai toinen asukas saattaa muistuttaa puolisoa tai jotakin toista ihmistä. Nämä tilanteet saattavat olla hyvin vaikeita ja raastaviakin. Sairaus etenee. Sairastunut ei kykene nimeämään läheisiään ja saattaa sekoittaa hyvinkin rakkaat ihmiset. Älä kuitenkaan loukkaannu mikäli sinua ei muisteta. Älä myöskään pakota ja muistuta kuka olet. Älä tivaa häntä, älä patista muistamaan koska hän kärsii tilanteestaan itsekin.

On tilanteita, jolloin puoliso tai isovanhempi on löytänyt läheisen ystävän hoivakodista. Puolisolle ja lapsille tilanne saattaa olla lohduttavakin. Omaisella voi olla helpottunut olo kun sairastuneella on ystävä jonka kanssa jakaa päivät. Ei tarvitse olla enää huolissaan sillä hän viihtyy nykyisessä paikassaan uuden ystävän kanssa. Hän ei enää ikävoi ja halua pois kotiin. Joillekin tämä ystävystymisen vaihe on hyvin hämmentävää ja vaikea ymmärtää. Etenkin jos uusi ystävä on vastakkaista sukupuolta oleva asukas. Pitkä yhteinen elämä päättyykin näin; läheiseni halailee minulle aivan vierasta ihmistä hoivakodin huoneessa. Hän esittelee ystävänsä minulle omana rakkaanaan. 

Kohtaaminen- mitä se on?

 Kun muistisairas ei enää muista kuka olet, voit sanoa ystävällisesti: Hei äiti, olen tässä. Olen Marja, tyttäresi. Äiti, olen Marja. Tulin luoksesi". Nimeä voi toistaa ja sanoa se tietoisesti uudestaan. Puhu lyhyillä lauseilla tai sana kerrallaan hitaasti. Toista sanomasi rauhallisesti ja arvostavasti. Ymmärtävä kohtaaminen tarkoittaa, että meillä on ymmärrys muistisairaan tilasta, ettei hän tee mitään tahallaan väärin tai tarkoituksella ”heittäydy vaikeaksi”. Hänen kaikella käyttäytymisellä on jokin tarkoitus, aivan kaikella. Arvostava kohtaaminen ei nolaa eikä loukkaa. Arvostava kohtaaminen on myötätuntoista ja ymmärtäväistä lähellä oloa. Kuuntelu ja ajan antaminen ovat vaativia ja aikaa vieviä asioita kohtaamisessa. Läheiset ja me hoitajat alamme helposti puhua muistisairaan puolesta. Hätäännymme nopeasti vastaamaan. Emme malta odottaa ja kuulla mitä muistisairas haluaa ilmeillään ja käytöksellään meille kertoa. Toisinaan sanat ovat vaihtuneet ja ”katto vuotaa” saattaa olla ilmaisu: ”pissa tuli housuun”.  Muistisairasta ei tule ojentaa, kouluttaa, moittia eikä mitätöidä. Muistuttaminen ja tivaaminen pahentavat sairaan vointia ja laskee mielialaa. Älä siis vaadi muistamaan: sano nyt kuka minä olen! Hänelle on parasta, kun ymmärrämme ettei hän kykene enää aivosairauden etenemisen takia sanomaan tai kertomaan asiaansa oikeilla sanoilla. Lisäksi häntä auttaa, että hyväksymme hänet juuri sellaisenaan. Kun sanat katoavat, tilalle tulee muuttunutta käytöstä. Kipua saattaa ilmetä kopistelemalla pöytää tai kädellä huiskimalla. Sairas pyrki ilmentämään asiaansa tai tarpeensa muutoin kuin sanoilla tai puhumalla. On hyvä tietää, ettei mikään käytös ole tahallista, vaan kaikenlaisen ja oudonkin käytöksen takana on jokin tarve, asia tai tunnemuisto. Aina emme voi saada tietää, mistä kulloinkin on kyse.

Kiireettömyys luo turvallisuuta. Läsnäololla on hyvin suuri merkitys. Ovatko sanamme ja olemuksemme tai tekomme ristiriidassa keskenään. Muistisairas aistii erityisen hyvin meitä kanssaihmisiä. Läheisen luona oleminen ja käyminen kannattaa silloin, kun olet itse virkeä ja voit ilahduttaa käynnilläsi. Väsyneenä, surevana ja loukkaantuneena on viisasta siirtää kohtaamisen ajankohtaa. Käyntisi virkistää silloin, kun voit itse hyvin.

Kosketa aina kun se on mahdollista. Koskettaminen tuo turvaa, lohduttaa ja auttaa tunnistamaan kuka on paikalla. Koskettaminen rentouttaa ja vahvistaa vuorovaikutusta. Halaa ja pidä kädestä. Istu lähellä ja katso silmiin vaikka sinua ei katsottaisi. Pyri säilyttämään katsekontakti aina kun puhut. Kerro mitä näillä käsillä on tehty, miten nämä kädet hoitivat lapsia. Miten nämä taitavat kädet leipoi ihanat leivät ja pullat jne.

Keskustelua voi jatkaa, vaikka muistisairas ei vastaisikaan. Puhuminen lisää yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa sairastuneen omaa identiteettiään. Mikäli sairastunut ikävöi tai kaipaa esim. äitiään niin vahvistetaan sitä. Voi sanoa: Niin, äiti oli hyvin rakas. Äiti hoiti sinua ja välitti. Voi myös muistella siinä hetkessä millainen oma äiti, isä, eno tai mummu oli. Me lapset muistamme kun sinä hoidit meitä. Kiitos kun olit niin taitava ja ihana meille. Eno, olit meille tärkeä ja minä muistan kun kävimme kalastamassa, kiitos sinulle siitäkin. Olet rakas mummu/ukki/pappa meille. Olet meille tärkeä.

Sairastuneen ihmisen oloa ja elämänlaatua voi lisätä monilla hänelle merkityksillä asioilla huolimatta siitä, reagoiko hän sanallisesti vai ei. Hän voi ilmehtiä tai elehtiä josta voi päätellä, onko hänellä hyvä olla. Elämänhistorian tuntemus on hyvin merkittävää. Kannattaa ottaa selvää mistä hän pitää, millaista musiikkia hän kuuntelee mielellään, rentoutuuko koskettamisesta tai hieronnasta. Voisiko yhdessä ulkoilla,  maistella kesän mansikoita, nauttia hedelmistä ja katsella valokuvia. Aina ei tarvita sanoja, eikä tekemistä. Vaikka sinua ei enää muisteta, käy silti. Sinä muistat. Muisteleminen, juttelu ja asioista kertominen kannattaa mikäli hän jaksaa kuunnella ja kuulla. Kerro asioista joista on iloa tai merkitystä sairastuneelle ja teille yhdessä. Ikäviä terveisiä, suru-uutisia ja / tai negatiivisia ei ole suotavaa kertoa. Me emme voi tietää, mitä kaikkea sairastunut ymmärtää. Hän voi käsittää väärin tai pahoittaa syvästi mielensä kuulemistaan asioista. Kuitenkin on hyvä muistaa sanoa ja pyytää anteeksi, mikäli tulee  sanoneeksi jota haluaa pahoitella. Pahoittelen jos hoputin tai kiirehdin. Sinulla on oma tahto ja olin hätäinen. Sanoin loukkaavasti. Olen pahoillani. Anteeksi.

” Olen edelleen hänen puoliso, en ole vieras. Toivon että puolisolleni sanotaan: Vaimo tulee luoksesi.” Omainen on edelleen perheenjäsen, sukulainen. Muistisairaalle voi  kertoa kuka tulee. ”Vieras tulee, saatte pian  vieraita” sanonta saattaa loukata omaisia. Muistisairas ymmärtää paremmin kun kerrotaan kuka tulee.

Mikäli mieltä askarruttaa jokin kysymys tai asia, kannattaa rohkeasti keskustella hoitajan tai asiantuntijan kanssa haastavista tilanteista. Suru, sairauden eteneminen, vihan tunteet ja syyllisyyskin saattavat kuormittaa jaksamista. Tunteista, ikävästä ja yhteisistä muistoista kannattaa keskustella jonkun kanssa. Surra voi vaikka läheinen vielä elää. Kuolemaan varautuminen voi painaa mieltä. Voisiko jostain saada vertaistukea, mistä löytyy samassa elämäntilanteessa olevia tai saman kokeneita kanssaihmisiä. Yksin ei kannata jäädä.

Läsnäolo, aito kiireetön kohtaaminen on arvokasta viimeiseen hetkeen saakka.

Kirjoittaja Sirpa Remahl  on muisti- sekä validaatiohoitaja.