Attendolainen

Attendolainen-blogissa kerromme attendolaisista ja käsittelemme ajankohtaisia asioita liittyen lääkärin työelämään.

Takaisin

Perhe ja työ, toisiaan korville lyö?

  • lääkäriäiti
  • 30 tammi  2018

Havahdun yöllä vieressä nukkuvan lapsen yskään: lapsi on lämmin, nenä valuu, henki on ahtaalla. Mielessä risteilee tuhat ajatusta: pneumonia? korvatulehdusko? missä särkylääke? huominen työpäivä? Kuumemittari näyttää kuitenkin maltillisia lievän lämmön lukemia, ja tällä kertaa lapsi on niin hyvävointinen, että kotiin palkkaamamme lastenhoitaja voi tulla lapsen seuraksi ja vanhemmat pääsevät lähtemään päivän töihinsä.

Vaikka lapsiperhearki ei pääsääntöisesti ole pelkkää sairastelua ja äkkitilanteita, kuitenkin ajoittain se voi olla melkoista säätämistä. On aikatauluja, velvollisuuksia ja kiireitä. Toisinaan arki voi olla kovastikin kuormittavaa ja joskus jaksaminen jopa äärirajoilla.

Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi päiväkoti-, ala-aste- ja yläasteikäisiä lapsia. Meidän perheessä työtä ja muuta elämää on vuosien varrella yritetty sovitella yhteen luovasti aina tilanteen ja voimavarojen mukaan. Välillä siinä on onnistuttu paremmin ja joskus vähän huonommin. Olen listannut muutamia mieleen tulevia asioita, jotka meidän perheessämme ovat olleet osasina helpottamassa tämän palapelin kokoamisessa.

Tärkein konkreettinen asia on ollut osa-aikainen työ. Lyhennettyä työviikkoa tekemällä voimavaroja ja lasten kanssa yhdessä vietettyä aikaa on enemmän. Lasten vartuttua olen palannut kokoaikaiseen työhön.

Toinen merkittävästi arkea helpottanut oivallus on ollut kotiin palkattu hoitaja. Etenkin aivan pienten taaperoikäisten lasten kanssa kotiin tuleva hoitaja on ollut kullanarvoinen. Lapset ovat saaneet aamulla jäädä nukkumaan kotiin omaan petiin, ei ole tarvittu aamuista kuljetusrumbaa. Veikkaisin myös, että nuhakuumeita ja muita infektioita sekä näistä aiheutuvia poissaoloja on ollut vähemmän. Osa-aikatyötä tekemällä kustannuksetkaan eivät ole kovin merkittävästi suurempia kuin päiväkotihoidosta olisi aiheutunut.

Toimiva yhteispeli puolison kanssa on välttämätöntä. Lasten kanssa on paljon erilaisia käyntejä esim. neuvoloissa, hammashuollossa, koulutapaamisia jne. Onneksemme puolison työ on joustava ja hän on pääasiassa hoitanut kuljetukset ja käynnit esimerkiksi oikomishoidoissa. Yhteispeli on tarkoittanut myös sitä, että olemme kokeneet olevamme samassa veneessä. Yövalvomiset ja muut ”kuormat” on ollut hyvä jakaa kulloistenkin voimavarojen mukaan, oppositioasetelmia minun työni ja harrastuksieni ja sinun työsi ja harrastuksiesi välillä ei ole päässyt syntymään.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen. 

Työ ja perhe

Rutiinit! Tylsiä, mutta tarpeellisia. Uhmaikäisen kanssa ei jokaista hampaan pesua tarvitse erikseen vääntää, kun arjessa tapahtuvat asiat ovat ehtineen muodostua päivittäin suurin piirtein samaan aikaan tapahtuviksi rutiineiksi. Samoin myös tiskivuorot ja muut kodin askareet voi jakaa ikätasoisesti lasten tehtäviksi. Alkusopeutumisen jälkeen alkaa hommat rullaamaan jo melkein ilman huomauttelemista ja jupinaa. Toisaalta myös jonkinasteinen suurpiirteisyys helpottaa kovasti. Joskus voi vähän ”sluibailla”, esimekiksi huushollin ei tarvitse aina olla ”vimpan päälle”.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen lienee perusta jaksamiselle, oli lapsia tai ei. Riittävän unen merkitystä ei voine liikaa korostaa. Tämän tunnistanee huonosti yönsä nukkuvan lapsen vanhempi. Pinna voi olla kireämmällä ja pienetkin vastoinkäymiset tuntua järkäleen kokoisilta kroonisesti kolmentunnin yöunia nukkumalla. Oman jaksamisen rajojen tunnistaminen on tärkeää. Kaikkea ei voi tehdä tai saada tässä ja nyt. Onneksi lapset kasvavat ja tilanteet vaihtuvat, tiukkatahtisemman työskentelyn aika voi tulla myöhemmin, kun kotipuolessa vähän tilanne helpottaa.

Vaikka nyt tuntuu, että perheessämme palaset työn ja muun elämän välillä ovat loksahtaneet kuin itsestään, on toki pitänyt tehdä valintoja. Toisinaan työn ja perheen vaatimukset voivat olla törmäyskurssilla keskenään. Kun mielessä on selkeä tärkeysjärjestys, on valintojen tekeminen helpompaa, olipa tärkeysjärjestys sitten millainen tahansa. Kun valinnat tekee oman arvomaailmansa mukaisesti, on niiden kanssa helpompi elää.