Attendolainen

Attendolainen-blogissa kerromme attendolaisista ja käsittelemme ajankohtaisia asioita liittyen lääkärin työelämään.

Takaisin

Reippaasti päihdepotilaiden kimppuun

  • Harri Seppälä
  • 28 elo    2017

Inhottava, aggressiivinen, arvaamaton, vaativa, haiseva, ärsyttävä, toivoton. Olen puhumassa terveydenhuollon henkilöstölle potilaan kohtaamisesta ja olen juuri pyytänyt osallistujia miettimään kolmea ensimmäistä adjektiivia, jotka pomppaavat mieleen sanasta ”päihdepotilas”. Saaliina on sarja varsin negatiivisia laatusanoja. Yleisöstä huudellaan tavallisesti myös vähän pehmeämpiä ajatuksia kuten ”surullinen”, ”moniongelmainen”, ”raukka” tai ”avun tarpeessa oleva”. Mutta ensimmäinen mielikuva, joka herkästi piirtyy ammattilaisenkin sielun silmien eteen, on karu. Olen muutamien viime vuosien aikana teettänyt saman ajatusjumpan monille erilaisille sote-sektorin työntekijäryhmille useilla eri paikkakunnilla. Lopputulos on lähes aina samankaltainen. Keskustelun edetessä ammattilaiset ryhtyvät kyllä pohtimaan päihdepotilaan olemusta moniulotteisemmin, mutta ensimmäisten mielikuvien negatiivisuus kuitenkin vaikuttanee merkittävästi päihdepotilaiden kohtaamiseen arjen työssä.

Millainen on päihdepotilas? Ikävästi käyttäytyvä vaikeasti syrjäytynyt monipäihderiippuvainen mies päivystyksessä? Kyllä, hän on päihdepotilas. Hänellä on merkittäviä ongelmia päihteidenkäytön kanssa ja hän on suoraan tai epäsuorasti sen vuoksi terveydenhuollon asiakas. Saman määritelmän sisään mahtuu kuitenkin hyvin monenlaisia ihmisiä, joista vain pientä osaa kuvaa alussa mainitut adjektiivit: miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, työssäkäyviä ja työttömiä, perheellisiä ja perheettömiä, erilaisia päihteitä eri malleilla enemmän ja vähemmän käyttäviä, syrjäytyneitä ja yhteiskunnan huipulla olevia. Aivan ”tavallisia” ihmisiä.

Perusterveydenhuolto on terveydenhuoltosysteemimme selkäranka. Sen pitäisi olla sitä myös päihdehoidon suhteen. Päihteisiin, niiden kanssa ongelmissa oleviin ihmisiin ja päihdehoitoon vaikuttaa kuitenkin yhä liittyvän siksi paljon mystiikkaa, että terveysasemien lääkärit ja hoitajat vierastavat päihdepotilaita. Asiaa ei ole auttanut päihdeongelmaisille rakennettu rinnakkainen hoitosysteemi erilaisine päihdeklinikoineen ja laitoshoitoyksiköineen, johon potilaat on ollut helppo ohjata ja unohtaa. Päihdehoitoon erikoistuneet yksiköt ovat erinomaisen tarpeellisia, mutta potilasohjauksessa pitäisi noudattaa samanlaista porrastusta kuin muissakin sairauksissa: lievän tai keskivaikean sairaudentilan pitäisi hoitua perustasolla. Päihteiden ongelmakäyttö on niin mittava kansanterveydellinen ja -taloudellinen asia, että sen käsittelyyn tarvitaan koko sote-koneisto.  

Perusterveydenhuollon henkilökunnan tiedoissa ja taidoissa päihdehoidon suhteen on toki paljon kehitettävää, mutta jo olemassa olevalla osaamisella päästäisiin pitkälle. Kun päihdeongelmia hoidetaan kuten mitä tahansa sairauksia, ei perustason toiminnassa tarvita psykoterapeutin taitoja tai muuta erikoiskoulutusta. Terveydenhuollon henkilöstö on saanut koulutuksen sairauksien hoitoon. Potilaan kanssa keskusteleminen ja hänen tilanteensa kartoittaminen on tätä tuttua perustyötä. Ensin tutkitaan ja vasta sitten tehdään hoitosuunnitelma ja ryhdytään hoitamaan. Tarvittaessa voidaan konsultoida erityistasoa, joka joko ohjeistaa terveysaseman hoitavaa lääkäriä tai ottaa hallitusti hoitovastuun päihdehoidon suhteen. Vastuu somaattisesta hoidosta ja potilaan terveydentilan kokonaisuuden hahmottamisesta jää kuitenkin joka tapauksessa terveysaseman lääkärille.

Potilas kantaa vastuun elämästään ja elintavoistaan. Me ammattilaiset vastaamme siitä, että potilaalle tarjotaan kuhunkin tilanteeseen sopivaa asianmukaista hoitoa. Emme voi muuttaa potilaan elämää hänen puolestaan. Voimme ainoastaan auttaa potilasta tekemään itse haluamansa muutoksen. Meidän täytyy tietää, millaista muutosta potilas tavoittelee. Vai tavoitteleeko mitään. Mikäli potilas ei halua muutosta tai ei sillä hetkellä ole valmis tekemään mitään sen saavuttamiseksi, voimme silti yrittää hoitaa häntä. Työotteena on tällöin motivoiva keskustelu. Yksi hyvän hoidon tuloksista on potilaan oman motivaation herääminen.

Päihderiippuvuudet ovat vakavia kroonisia sairauksia, jotka usein invalidisoivat potilasta laaja-alaisesti ja lyhentävät elinaikaa huomattavasti. Emme pysty ”pelastamaan” kaikkia potilaitamme. Ammattilaisten itselleen asettamat tavoitteet eivät saa olla liian kovia. Työ ei ole epäonnistunut, vaikka potilas ei olisikaan raitistunut nopealla aikataululla. Potilaiden ongelmat tapaavat olla moniulotteisia ja pitkään jatkuneita. Nopeaa ratkaisua ei yleensä ole olemassakaan. Mutta toivottomia päihdepotilaat eivät ole. Kyse on enemmänkin tavoitteiden säätämisestä realistiselle tasolle. Voimme joutua tyytymään haittoja vähentävään hoitoon. Lähes aina voidaan tehdä jotain potilaan hyväksi. Tai jos ei juuri sillä hetkellä niin ehkä myöhemmin. Voimme edetä hoidossa vain potilaan määrittämässä tahdissa.

Haluaisin rohkaista perusterveydenhuollon lääkäreitä ja hoitajia käymään rohkeasti päihdepotilaiden tai siis tosiasiallisesti heidän asioidensa kimppuun. Te olette taitavia ammattilaisia ja voitte hyvillä mielin uskoa omaan osaamiseenne. Kun ongelmallinen päihdekäyttö tunnistetaan, tutkitaan ja pyritään hoitamaan, päästään potilaan ongelman ytimeen ja säästetään resursseja: univaikeuksien, masennuksen, mahavaivojen ja muiden moninaisten oireiden tiimoilta ei ehkä enää tarvitakaan toistuvia vastaanottokäyntejä. Päihdeongelmaisen potilaan kunnioittavalla ja ammatillisella kohtaamisella luodaan pohja päihdehoidon tärkeimmälle elementille – luottamukselliselle ja turvalliselle hoitosuhteelle. Kun potilas uskaltaa puhua terveysasemalla päihdekäytöstään avoimesti, ollaan hoidossa jo hyvässä vauhdissa. Ihan vain peruspelillä.   

Kirjoittaja LL Harri Seppälä on toiminut Attendon päihdepalveluiden vastuulääkärinä v. 2002 alkaen. Hän on tehnyt kliinistä lääkärintyötä useissa kymmenissä erilaisissa päihdehoitoyksiköissä. Työnkuvaan kuuluu suoran potilastyön lisäksi kehitystyö, koulutus ja konsultointi. Viime vuosien aikana työn alla on ollut erityisesti perusterveydenhuollossa tehtävän monialaisen päihdehoidon kehittäminen.