Attendolainen

Attendolainen-blogissa kerromme attendolaisista ja käsittelemme ajankohtaisia asioita.

Takaisin

Sijaisperheenä Attendolla

  • Attendo
  • 14 Nov 2019

Sijaisperheitä tarvitaan lapsille, joiden asuminen omassa kodissa ei ole mahdollista. Lapsi muuttaa tulevaan sijaisperheeseen perheenjäseneksi. Sijaisperheeksi haluamme tavallisia perheitä, ei supersankareita. Haastattelimme Attendon sijaisperheenä toimivaa perhettä, ja kysyimme heidän kokemuksiaan.

  • Mitä kautta päädyitte Attendon perhehoitajiksi?

- Päädyimme Attendon perhehoitajiksi kunnan sosiaalityöntekijän suosittelemana. Hän kehotti ottamaan yhteyttä Attendon sosiaalityöntekijään. Otimme yhteyttä ja tapasimme Oulussa 2017 vuoden alussa. Kerroimme itsestämme ja millainen perhe olemme. Sen jälkeen alkoikin tapahtua.

  • Mitä toimintaa teillä on Attendon perhehoidon kautta ja kuinka kauan toimintaa on ollut?

- Meillä on ollut huhtikuusta 2017 lähtien sijoitettuna samasta perheestä aluksi kiireellisenä sijoituksena viisi sisarta, joista kolme jäi asumaan meidän perheeseen. Keväällä 2019 yksi perheen sisaruksista muutti meille takaisin. Tällä hetkellä meillä asuu kolme lasta, vanhin muutti omilleen tultuaan täysi ikäiseksi. Toimimme hänen tukihenkilönään. Lisäksi olemme toimineet tukiperheenä Attendon kautta keväästä 2019 lähtien.

  • Mitä tukipalveluita olette saaneet ja mikä on ollut mielestänne tärkeintä?

- Tärkeintä on ollut, että olemme aina saaneet helposti Attendon perhehoidon sosiaalityöntekijään yhteyden. Hänen kanssaan on voinut keskustella sijoitukseen liittyvistä asioista ja tarvittaessa pyytää neuvoa. Lisäksi tapasimme mentorin kanssa vuoden verran noin kerran kuussa. Hyvänä asiana on ollut myös Attendon koulutukset ja niihin osallistuminen mahdollisuuksien mukaan, sekä yhteiset toiminnalliset päivät lapsille.