Tämä on Attendo

Attendo lyhyesti

Faktoja

  • Suomalaisyrityksen toiminta alkoi vuonna 2000
  • Attendo perustettiin Ruotsissa vuonna 1985
  • Pohjoismainen konserni rakentui vuonna 2007
  • Attendo Suomen liikevaihto 441 milj. € 2016
  • Attendon yhteisöverot Suomeen 9,57 milj. € 2016 (ennakkotieto)
  • yli 22 000 työntekijää  Pohjoismaissa
  • Suomessa noin 10 000 työntekijää
  • Suomen suurimpia uusien työntekijöiden työllistäjiä sekä merkittävä työnantaja Suomessa ja Ruotsissa.
  • Attendon arvopohjana on osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen.

Attendon tavoitteena on ollut alusta asti kehittää ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia, laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja. Suomessa toiminta lähti liikkeelle vuonna 2000, kun neljä lääkäriä perusti Attendoa Suomessa edeltäneen yrityksen MedOnen. Toiminta laajeni nopeasti lääkäripäivystysten paikkaamisesta laajemmaksi terveydenhuollon kokonaisuudeksi. Ruotsissa Attendon juuret ulottuvat vuoteen 1985, vuonna 1987 yritys sai maan ensimmäisen sopimuksen kotipalvelun tuottamisesta Tukholman lähettyvillä Danderydissä, jossa konsernin pääkonttori edelleen sijaitsee. Hoivatoimintaa tehtiin alkuun Svensk Hemservice -nimellä ja sittemmin Attendona. Yritys on voittanut Vuoden Palveluyritys -palkinnon Ruotsissa vuonna 1995. Attendo on alan ylivoimaisesti suurin yhteisöveronmaksaja, se maksoi yksityisisitä sote-yhtiöistä ylivoimaisesti eniten yhteisöveroja Suomeen vuonna 2016.

Suomalainen ja ruotsalainen osaaminen yhdistyivät vuonna 2007, kun Suomen toiminnot liittyivät osaksi Attendoa. Toiminta on laajentunut Norjaan ja Tanskaan. Suomessa Attendon palvelut ovat saatavilla ympäri maan neuvolasta muuhun perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja monipuoliseen palveluasumiseen. Attendo listattiin Tukholman pörssiin vuonna 2015. Attendon suurin omistaja on Axel and Margret Ax:n Johnson -säätiön sijoitusyhtiö Nordstjernan. Attendolla on myös noin tuhat työntekijäomistajaa, ja konsernin omistuksesta 23 % on suomalaista ja 57 % ruotsalaista. 

Toimintamme lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä ja kehitämme toimintamallejamme ennakkoluulottomasti. Olemme muun muassa luoneet Kuntaturva-konseptin, joka on ainutlaatuinen Euroopassa. Kuntaturvassa sitoudumme huolehtimaan kaikkien kunnan asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista kokonaisvaltaisesti. Kuntaturvalle määritetään yhdessä kunta-asiakkaan kanssa kiinteä hinta ja laatumittarit, joilla palvelujen toteuttamista seurataan. Käytännössä Kuntaturva takaa sopimuskuntien asukkaille maantieteellisestä sijainnista riippumatta laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut oman kotikunnan alueella. 
  
Yhä harvempi kunta tuottaa kaikki tarvittavat terveyspalvelunsa täysin itse, ja usein on veronmaksajien kannalta taloudellisinta hakea kumppaneita sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Siksi yhä useampi kunta Suomessa ja Ruotsissa tekee yhteistyötä Attendon tai muiden yksityisten hoivayritysten kanssa. Ihmisten elinkaari on yhä monitahoisempi ja pidempi. Väestön ikääntyessä palveluasumisen ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän osaavia käsipareja ja käytännön toimia.