Vacancy Deactivated

Hoiva-avustaja

Attendo Aurinkopuisto, Kuopio

Etsimme Attendo Aurinkopuistoon Kuopioon

HOIVA-AVUSTAJAA / HOIVA-AVUSTAJIA vuorotteluvapaa/opintovapaa sijaisuuteen

Attendo Aurinkopuisto on kaksikerroksinen uudisrakennus, missä pinta-alaa on yhteensä noin 3100 neliötä. Hoivakodissa on yhteensä 60 asuinhuonetta, mitkä on jaettu neljään mukavan pieneen ja toimivaan 15-asunnon ryhmäkotiin. Asuinhuoneissa on oma tilava wc/kylpyhuone, missä kaksi hoitajaa mahtuu avustamaan asiakasta. Jokaisessa ryhmäkodissa on asiakkaiden käytössä olohuone, ruokailutila ja pienkeittiö. Alakerran ryhmäkodeista on pääsy pihalle ja yläkerran ryhmäkodeista lasitetulle parvekkeelle. Hoivakodin toisessa kerroksessa on iso saunaosasto ja sen yhteydessä kuntotila. Molempien kerrosten aulat toimivat ryhmäkotien olohuoneiden jatkona, missä asiakkaat voivat vaikka nauttia päiväkahveista naapureiden tai omaisten kanssa - myös auloista pääsee pihalle tai parvekkeelle.

Hakijalta edellytämme hoiva-avustajan koulutusta, aitoa kiinnostusta ja kokemusta työskentelystä ikäihmisten kanssa, hyviä sosiaalisia taitoja sekä iloista ja reipasta työasennetta. Työntekijässä arvostamme innostunutta ja sitoutunutta asennetta työhön. Olet joustava, oma-aloitteinen ja haluat oppia uutta. Et myöskään pelkää tarttua haasteisiin.

Palkkauksessa ja työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Lisäksi edellytämme, että työntekijällä on tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan.

Tartu mielenkiintoiseen tilaisuuteen ja tule mukaan. Tarjoamme haastavan työn, viihtyisän työympäristön ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi. Mikäli työ modernissa ja viihtyisässä hoivakodissa/palvelukodissa kiinnostaa, lähetä hakemus ja ansioluettelosi viimeistään 30.7.2019 klo 12:00 mennessä osoitteeseen: leena.myohanen@attendo.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa sähköpostitse hoivakodin johtaja Leena Myöhänen leena.myohanen@attendo.fi.

Attendo on Suomen johtava yksityinen hoivapalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille ja kehitysvammaisille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Lisäksi tarjoamme lastensuojelupalveluita kunnille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin määrittävät arvomme osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen. Lue lisää www.attendo.fi. 

Yhteystiedot

Leena Myöhänen

040 752 8250
leena.myohanen@attendo.fi