Vacancy Deactivated

Kokki

Attendo Harmaaniitty, Espoo

Etsimme
 
KOKKIA
 
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Attendo Harmaaniittyyn Espooseen. Tehtävä on kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva ja aloitus sopimuksen mukaan.
 
Me emme pelkää makua!
Työtehtäviisi kuuluu ruuan valmistus hoivakodin asukkaille. Saat valmistaa ruokaa kotimaisista raaka-aineista. Ruuassa on korkea omavalmistusaste, joten saat loihtia asukkaille itse tehtyä ruokaa ja näin vaikuttaa myös heidän arkeensa ja terveyteensä hyvillä ja kattavilla mauilla.
 
Laitosruoan aika on ohi!
 
Hoiva- ja palvelukodeissamme työskentelee yli 250 kokkia tekemässä ruokaa. Yli 200 yksikössämme on omat keittiöt, joissa ruoka valmistetaan itse. Ihan siinä lähellä, alakerrassa. Joka päivä, aamiaisesta iltapalaan. Itse tekeminen tarkoittaa, että pystymme varmistamaan laadun valmistuksen jokaisessa kohdassa.
Hyvä ruoka on hyvää makua. Jos sinulla on hyvä maku, saatat olla etsimämme kokki! Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltuvaa koulutusta ravitsemusalalta tai kokemusta vastaavista tehtävistä. 
 
Hyvän työyhteisön resepti
 
Hoivakodissamme työskennellään aktiivisella ja positiivisella asenteella asukkaiden hyvän arjen eteen. Työntekijämme ovat innostuneita ja sitoutuneita työhönsä.
Attendo Harmaaniitty on kauniille paikalle Espooseen, Harmaaniityntie 5, valmistunut ikäihmisten hoivakoti. Tarjoamme tehostettua palveluasumista, kevyempää palveluasumista ja intervallisasumista 60 asukkaalle. Hoivakodin tilaratkaisuissa on kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen ja turvalliseen asumiseen.
 
Keittiö on hoivakodin  sydän, koska ruoka hoitaa niin kehoa kuin mieltä. Tuot työyhteisöömme iloista asennetta ja lämpöä, mikä välittyy keittiöstä koko taloon.
Henkilöstöetuihimme kuuluvat edullinen henkilöstöruokailu sekä etuja mm. eri liikuntakeskuksiin ja vakuutuksista.
Palkkauksessa ja työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Lisäksi edellytämme, että työntekijällä on tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan.
 
Liity joukkoomme!
 
Jos et pelkää makua ja nautit itse tehdystä ruuasta, hae ja tule mukaan luomaan parempaa elämänlaatua asukkaillemme ruuan kautta! Lähetä hakemus ja ansioluettelosi viimeistään 31.10.2019 mennessä  http://rekry.attendo.fi  Lisätietoja tehtävästä antaa sähköpostitse Hoivakodin johtaja Sanna Virtanen, sanna.virtanen@attendo.fi
 
 
Attendo on Suomen johtava yksityinen hoivapalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille ja kehitysvammaisille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Lisäksi tarjoamme lastensuojelupalveluita kunnille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin määrittävät arvomme osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen.
Lue lisää Attendosta ja käy katsomassa keittiöhenkilöstön uratarinat: https://attendokeittio.fi/rekry/ja www.attendo.fi.

Yhteystiedot

Sanna Virtanen

044 494 3810
sanna.virtanen@attendo.fi