Yhdessä juhliminen tuo iloa Attendo-kotien arkeen
Lahden Ahtialassa juhlittiin Iloisissa iltamissa Vanhustenviikkoa. Kahdestatoista Attendo-kodista Päijät-Hämeestä saapui asukkaita ja henkilökuntaa yhteiseen juhlahetkeen. Oli tanssia, teatteria, laulua ja herkuttelua. Tärkeintä oli olla yhdessä.
Juhlakansaa saapui ympäri Päijät-Hämettä
Iltapäivällä lukuisat tilataksit kaartoivat Ahtialan nuorisoseuran talon pihaan. Takseista pihaan laskeutui juhlakansaa Hollolasta, Orimattilasta, Hartolasta, Heinolasta, Sysmästä, sekä eri puolilta Lahtea. Seurantalon ovella koettiin lämpimiä kohtaamisia uusien ja vanhojen tuttujen kesken.
Teatteria, tanssia ja kakkukahvit
Iltamissa nähtiin teatteria, musiikkia, runoja ja kansantanssia. Ohjelmasta vastasi Lahden Harrastajateatteri Siiri Kakon johdolla, sekä muusikko Teemu Harjukari. Lahden Harrastajateatteri esitti katkelmia klassikkoesityksistä Niskavuori ja Nummisuutarit. Yleisö seurasi teatterikatkelmia intensiivisesti. Draamaa seurasi nuoren lahjakkaan haitaristin Onni Elomaan musiikkiesitys, joka sai raikuvat aplodit.
Seuraavaksi lavalla kuultiin Päijät-Hämeen lausujien koskettava runoesitys. Harrastajateatterin ohjelman viimeisteli mukaansatempaava rytmikäs senioreiden tanhuryhmän kansantanssiesitys.
Lopuksi muusikko Teemu Harjukari johti yhteislaulua. Monet asukkaat lähtivät tanssin pyörteisiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Päivätanssit olivat suosittu ohjelmanumero.
Kahvila Syystanssi tarjosi kakkukahvit. Kahvilan olivat perustaneet kahden Attendo-kodin keittiöt yhdessä. Herkullinen ja kaunis kinuskinen rahkakakku teki kauppansa juhlaväen parissa.

Yhteistyöllä syntyy ikimuistoisia hetkiä
Päävastuussa järjestelyistä oli kaksi Attendo-kotia, Kaarlaaksokoti ja Kilpiäisten hoivakoti. Projektia koordinoi Kaarlaaksokodin sosiokulttuurinen työntekijä Iines yhdessä Kilpiäisten sairaanhoitaja Danielan ja aluepäällikkö Heidi Saarisen kanssa.
Tapahtuman järjestelyissä oli mukana eri ammattiryhmien edustajia, joilla kaikilla oli oma tärkeä rooli. Kokit suunnittelivat ja valmistivat tarjoilut. Hoitoapulainen laittoi herkut esille. Hoitajat auttoivat asukkaat kauniisiin vaatteisiin ja kampauksiin. Juhlissa hoitajat olivat mukana huolehtimassa asukkaista. Hoivakotien johtajia oli paikalla niin narikassa kuin tanssittajina.
Kaarlaaksokodin asukkaat osallistuivat valmisteluihin maalaamalla syksyisiä koivunlatvoja koristeeksi juhliin. Kotien asukkailta kysyttiin tietysti myös ennakkoon toivekappaleita yhteislauluihin ja tansseihin.
Yhdessä saimme aikaan upean yhteisöllisen tapahtuman.

Miksi yhteisöllisyys on tärkeää?
Juhlissa tärkeintä on tietenkin juhlaväki, tällä kertaa siis Attendo-kotien ikärikkaat asukkaat. Tavoitteena oli järjestää asukkaillemme mukava ja kotoisa, perinteinen iltama.
Valtakunnallisen Vanhustenviikon teemana oli tänä vuonna ”Onni kasvaa yhteisössä”. Teema näkyi konkreettisesti paikan päällä, ja myös valmistelujen aikana. Meille Attendolla yhteisöllisyys ei ole vain sana. Se on tekoja ja arjen pieniä hetkiä, joista syntyy merkitystä.
Hymyä ja hyvää mieltä
Haastattelimme juhlaväkeä paikan päällä iltamissa. Attendo-kodin asukas Eino kertoi valmistautuneensa Iloisiin iltamiin nukkumalla hyvät yöunet, ”jotta jaksaa sitten juhlaa viettää”. Eino kertoi iltamien jälkeen, että tapahtuma oli hänestä oikein mukava. ”Esitykset olivat monipuolisia, varmasti oli jokaiselle jotakin” kommentoi Eino.
Muut asukkaat kertoivat, että iltamat olivat onnistuneet hyvin. Tarjoilut olivat maistuvia. Laulaminen ja tanssiminen oli mukavaa. Moni asukas toivoi, että vastaavia tapahtumia järjestettäisiin jatkossakin.
Kotimatkalle lähdettiin hymyssä suin. Hyvä mieli säilyi pienestä taksiruuhkasta huolimatta.

Onni syntyy pienistä hetkistä yhdessä
Aluepäällikkö Heidi Saarinen puhui juhlissa siitä, miksi yhteisöllisyys on tärkeää:
"Onni ei ole aina suuria saavutuksia tai unelmien täyttymistä. Usein se löytyy siitä, että tuntee kuuluvansa joukkoon, että saa olla tarpeellinen, tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Kun luomme yhteisöjä, joissa jokainen tuntee olevansa osa jotain suurempaa, luomme samalla pohjaa hyvinvoinnille, terveydelle ja onnellisuudelle – kaiken ikäisille. Mutta erityisesti ikääntyville, jotka liian usein jäävät yksin, kun yhteiskunta ympärillä muuttuu.
Yhteisöllisyys ei ole vain sana – se on tekoja. Se on arjen pieniä hetkiä, joista syntyy suuria merkityksiä. Meillä jokaisella on mahdollisuus rakentaa tällaista yhteisöä – katsoa ympärillemme, ojentaa käsi, kutsua mukaan. Onni ei ole vain henkilökohtainen tavoite, vaan se kasvaa, kun jaamme sen yhdessä."

Ennen kaikkea olemme koti
Iloiset iltamat näyttivät, millaista elämä Attendo-kodissa voi olla. Ei pelkästään hoivaa ja huolenpitoa. Vaan myös juhlaa, yhteisiä hetkiä ja iloa.
Meille Attendolla jokainen kohtaaminen on tärkeä. Haluamme luoda yhteisöjä, joissa ikäihmiset tuntevat kuuluvansa joukkoon. Järjestämme juhlat yhdessä. Tanssimme, laulamme ja nautimme hyvästä ruuasta. Aivan kuten kotona kuuluu.
Haluatko tietää lisää siitä, millaista on asua Attendo-kodissa? Valitse sinulle sopiva paikkakunta ja tutustu koteihin. Meillä on vapaita paikkoja ikäihmisille eri puolilla Suomea.