Hyppää sisältöön

Miten pääsen asukkaaksi hoivakotiin?

Hoivakotimme palveluineen ovat tarkoitettu asukkaille, joilla on eritasoista hoivan tarvetta. Hoivakodin asukkaaksi voi hakeutua joko hyvinvointialueen sijoittamana tai itsemaksavana asiakkaana.

1. Hyvinvointialueen sijoittamana

a) Hyvinvointialueen omaan tai ulkoistettuun hoivakotiin

Hyvinvointialueen sijoittamana ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee palvelutarpeen arvioinnin kautta. Ympärivuorokautiseen hoivaan halutessaan ihmisen tulee aina ensisijaisesti kontaktoida oman kuntansa kotihoito, jonka kautta prosessi käynnistyy palvelutarpeen arvioinnilla. Tehostettuun palveluasumiseen pääseminen on tavanomaisesti viimeinen palvelumuoto, johon ohjataan vasta sitten, kun kotihoidon palvelut eivät enää riitä.

b) Yksityisen palveluntarjoajan hoivakotiin palveluseteliasiakkaana

Hyvinvointialueet voivat osallistua asukkaidensa palveluasumisen kustannuksiin myös palvelusetelillä, joka korvaa tehostetun palveluasumisen yhteydessä annettavaa hoitoa ja hoivaa. Vuokraa ja aterioita palveluseteli ei korvaa.

Palveluseteli on tulosidonnainen ja sen saamiseksi vaaditaan palvelutarpeen arviointi kuntasi kotihoidosta. Palveluseteli antaa asiakkaalle tai hänen läheisilleen mahdollisuuden itse päättää, miltä kunnan hyväksymältä toimijalta palvelu hankitaan.

Palveluseteli ei ole käytössä kaikkialla Suomessa ja sen kattamat palvelut ja arvo vaihtelevat hyvinvointialueittain. Lisätietoa palveluseteleistä saat hyvinvointialueiden omilta kotisivuilta.

2. Itsemaksavana asiakkaana Attendon hoivakotiin

Mikäli haluat paikan yksityisesti jostakin Attendon hoivakodista, ota yhteyttä haluamaasi hoivakodin johtajaan ja kysy mahdollisista vapaista asukaspaikoista ja sovi tapaaminen. Voit selata alueesi hoivakoteja verkkosivujemme hakutoiminnon avulla.

Voit hakea Kelan eläkkeensaajan asumistukea asumiskustannusten (vuokra, vesi ja sähkö) osalta. Lisäksi on mahdollista hakea eläkkeensaajan hoitotukea palveluasumisen hoitokustannuksiin, kun ikäihminen on jatkuvan hoidon ja hoivan tarpeessa. Voit lukea lisää tuista Kelan verkkosivuilta.

Palveluasumiseen voi saada kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennyksen voi saada vain asukkaan omassa huoneessa eli hänen kodissaan annettuun hoitoon ja hoivaan. Kotitalousvähennystä ei voi saada palvelumaksuista, joita varten on myönnetty palveluseteli. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä voit lukea vero.fi-sivuilta

Kotitalousvähennyksen voi saada vain asukkaan omassa huoneessa eli hänen kodissaan annettuun hoitoon ja hoivaan. Kotitalousvähennystä ei voi saada palvelumaksuista, joita varten on myönnetty palveluseteli.

Kelalta voi hakea myös eläkettä saavan hoitotukea, jolla tuetaan pitkäaikaisesti sairaan tai vammaisen eläkkeensaajan selviytymistä jokapäiväisessä elämässä, toimintakyvyn ylläpitämistä, kuntoutusta ja hoitoa.

Hoivakotiemme johtajilta saa apua haettavien etuuksien kanssa.

Lue lisää: Asumaan Attendolle

Saanko valita mihin hoivakotiin haluan muuttaa?

Palveluasumista tarvitseville myönnetään hyvinvointialueittain maksusitoumuksia tai palveluseteleitä. Hakiessasi hyvinvointialueen maksusitoumusta tai palveluseteliä, sinun tulee olla ensin yhteydessä alueen sosiaalityöntekijään, joka kartoittaa tarpeesi ja tekee päätöksen tuesta. Hoivakotiin pääsee asukkaaksi myös omakustanteisesti.

Mikäli hyvinvointialue toimii puitesopimuksen pohjalta, asukkaalle tyypillisesti osoitetaan hoivakotipaikka. Jos alueella on käytössä palveluseteli, voit itse valita palvelusetelituottajien joukosta haluamasi hoivakodin. Kun olet saanut myönteisen päätöksen hyvinvointialueelta, voit olla yhteydessä alueen sopimuksen piiriin kuuluviin hoivakoteihin. Attendon hoivakotien henkilökunnan kanssa voit sopia tapaamisesta ja hoivakodin esittelystä. Tapaamisen yhteydessä pääset sopimaan hoivakotiin muuttopäivän ja muut muuttoon liittyvät tärkeät asiat.

Mikäli olet saanut hyvinvointialueelta kielteisen päätöksen tehostetun palveluasumisen tarpeesta, voit olla yhteydessä suoraan haluamaasi hoivakotiin ja keskustella omakustanteisesta asumisesta. Omakustanteisesti voit asua joko ympärivuorokautisen eli tehostetun palveluasumisen tai kevyemmän tuen palveluasumisen paikalla. Hintatietoja voit tiedustella aluepäälliköiltämme tai Attendo-kodin johtajalta.

Mistä palveluista asuminen hoivakodissa muodostuu?

Hoivakodissa voi asua joko ympärivuorokautisessa eli tehostetussa palveluasumisessa tai kevyemmin tuetussa palveluasumisessa, eli yhteisöllisessä asumisessa. Tehostetussa palveluasumisessa asukas saa ympärivuorokautisesti tarvitsemansa hoidon ja hoivan, ateriapalvelut, siivous- ja pyykkihuollon, aktiviteetteja sekä muut palvelut, jotka hän tarvitsee täysipainoiseen arkeensa.

Yhteisöllisessä asumisessa hoiva ja hoito sekä muut palvelut räätälöidään asukkaan tarpeiden mukaisesti. Ne voivat koostua muun muassa hoivasta, kotiavustamisesta, ateria- ja siivouspalveluista ja pyykkihuollosta.

Kaikki hoivakotien asukkaat ovat julkisen terveydenhuollon piirissä, minkä lisäksi hoivakodeissa saattaa olla tarjolla lääkäripalveluita. Lääkäripalveluiden järjestäminen on hyvinvointialueen vastuulla, eli käytännöt hoivakodin lääkäripalveluiden osalta vaihtelevat alueellisesti.

Mitä hoivakodissa asuminen maksaa ja mistä hinta muodostuu?

Asukkaaksi Attendon hoivakotiin pääsee joko hyvinvointialueen sijoittamana tai palvelusetelillä, jolloin hyvinvointialue maksaa osan palveluista. Asukkaaksi pääsee myös itse maksavana, jolloin asukas maksaa kaikki kulut itse. Asukkaan on mahdollista hakea eläkkeensaajan asumistukea ja hoitotukea sekä hyödyntää kotitalousvähennystä.

Tarjoamme sekä ympärivuorokautista hoivaa eli tehostettua palveluasumista että yhteisöllistä asumista, eli kevyemmin tuettua palveluasumista. Tehostetussa palveluasumisessa hinta koostuu vuokrasta, hoivasta ja aterioista. Kevyemmässä palveluasumisessa hinta koostuu vuokrasta, sähkö- ja vesimaksusta ja palvelumaksusta. Palvelumaksu määräytyy asukkaalle räätälöidyn palvelupaketin mukaan. Pakettiin voi sisältyä esimerkiksi hoivapalveluita, siivous- ja pyykkipalveluita tai ateriapalveluita.

Hinnastot vaihtelevat toimipaikoittain, joten ole rohkeasti yhteydessä hoivakotiin, joka kiinnostaa juuri sinua.

Mitä tukia asumiseen on mahdollista saada?

Voit hakea Kelan eläkkeensaajan asumistukea asumiskustannusten (vuokra, vesi ja sähkö) osalta. Lisäksi on mahdollista hakea eläkkeensaajan hoitotukea palveluasumisen hoitokustannuksiin, kun ikäihminen on jatkuvan hoidon ja hoivan tarpeessa. Voit lukea lisää tuista Kelan verkkosivuilta.

Palveluasumiseen voi saada kotitalousvähennystä. Vähennys on henkilökohtainen eli vähennyksen voivat saada molemmat puolisot sekä lapset, jos he maksavat vanhempansa hoitokuluja. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä voit lukea vero.fi-sivuilta

Kotitalousvähennyksen voi saada vain asukkaan omassa huoneessa eli hänen kodissaan annettuun hoitoon ja hoivaan. Kotitalousvähennystä ei voi saada palvelumaksuista, joita varten on myönnetty palveluseteli.

Palveluseteli

Osalla hyvinvointialueista on käytössä palveluseteli. Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka hyvinvointialueen kuuluu järjestää asukkailleen. Palvelusetelillä hankittava palvelu on vaihtoehto hyvinvointialueen itse tuottamalle palvelulle. Palvelusetelillä pyritään lisäämään valinnanvapautta yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden saavuttamiseksi.

Hyvinvointialue päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja mihin palveluihin se antaa setelin. Setelin saaminen edellyttää, että alueen sosiaali- ja terveydenhuollon edustaja arvioi henkilön palvelun tarpeen.

Lisätietoja palvelusetelistä löydät Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta.

Miten hoivan ja palveluiden tarve arvioidaan?

Jos asukas tulee hoivakotiin hyvinvointialueen maksusitoumuksella tai palvelusetelillä, kunta arvio asukkaan palveluntarpeen ennen maksusitoumuksen tai palvelusetelin myöntämistä.

Jos asukas tulee hoivakotiin itse maksavana, hoivan ja palveluiden tarve arvioidaan yhdessä hoivakodin henkilöstön ja asukkaan kanssa. Näin varmistetaan, että palvelupaketti sisältää juuri niitä asioita, joita asukas haluaa ja tarvitsee, eikä hän maksa turhasta.

Hoivan ja palveluiden tarvetta seurataan hoivakodissa säännöllisesti.

Minkälainen kotini hoivakodissa on?

Jokaisella asukkaalla on hoivakodissa oma huone eli oma koti, jonka saa sisustaa makunsa mukaan. Hoivakodin puolesta huoneessa on valmiiksi sänky ja paloturvalliset ikkunaverhot. Huoneiden koot vaihtelevat hoivakodeittain, mutta jokaisessa huoneessa on oma esteetön wc/kylpyhuone. Oman huoneen lisäksi asukkaiden käytössä on hoivakodin yhteiset tilat, joissa voi ruokailla ja viettää aikaa muiden asukkaiden kanssa.

Mistä saan tietoa hoivakodin viikko-ohjelmasta ja ruokalistoista?

Hoivakodin viikko-ohjelmasta voit kysyä suoraan hoivakodista.

Ruokalistat ovat nähtävillä verkkosivuillamme. Hoivakodeissa tarjottava ruoka on paitsi maukasta myös ravitsemussuositusten mukaista. Osassa hoivakotejamme on oma keittiö, jossa hoivakodin kokki valmistaa ruoan paikan päällä. Muihin hoivakoteihimme ruoka tulee Attendon valmistuskeittiöistä. Itse tekeminen tarkoittaa, että pystymme varmistamaan ruoan laadun, maun ja ravitsemuksen. 

Koska henkilökunta on paikalla?

Hoivakodeissa, joissa järjestetään ympärivuorokautista hoivaa, on henkilökunta paikalla ympäri vuorokauden. Attendolla on Suomessa myös palvelukoteja, jotka on suunnattu kevyempää tukea tarvitseville asukkaille. Näissä palvelukodeissa ei ole automaattisesti henkilöstöä yöaikaan, yleensä yhteisöllisessä asumisessa henkilökunta on paikalla klo 7-21. Tarkempia tietoja saat hoivakotiemme johtajilta.

Milloin hoivakodissa saa vierailla?

Hoivakodeissa ei ole erillisiä vierailuaikoja, vaan voit tulla tapaamaan hoivakodissa asuvaa läheistäsi päivisin silloin, kun hänelle sopii.

Hoivakodit ovat asukkaidemme omia koteja, joten jos et ole tulossa tapaamaan hoivakodin asukasta, vaan haluat muuten tutustua hoivakotiin, ole yhteydessä haluamasi hoivakodin johtajaan ja sovi hänen kanssaan vierailusta.

Epidemiatilanteissa vierailukäytäntöihin voidaan tehdä muutoksia.

Miten saan tietoa kuulumisista hoivakodissa?

Läheiset ovat lämpimästi tervetulleita hoivakotien arkeen.

Voit aina olla yhteydessä läheisesi hoivakodin johtajaan ja henkilöstöön. Tyypillisesti jokaisella asukkaalla on yksi nimetty lähiomainen, johon ollaan aina yhteydessä, jos asukkaan voinnissa tapahtuu muutoksia tai hänen asioistaan tarvitsee muuten keskustella.

Hoivakodeista lähetetään muutaman kerran vuodessa läheiskirje, jossa kerrotaan sekä hoivakodin että koko Attendon kuulumisia. Lisäksi hoivakodeissa järjestetään läheisteniltoja ja muita tilaisuuksia, joihin voit osallistua.

Miten voin antaa palautetta?

Voit aina olla yhteydessä oman tai läheisesi hoivakodin johtajaan, alueen aluepäällikköön tai aluejohtajaan. Attendolla on lisäksi käytössä sähköinen palautekanava, johon voi jättää palautetta halutessasi nimettömästi. Löydät palautekanavan täältä.