Hyppää sisältöön

Hyvä hoiva lähtee siisteydestä

16.6.2020
Martta Neuvonen alaisineen pitää Attendon Kokkolassa sijaitsevien yksiköiden paikat puhtaina ja siisteinä.

Jaa

Martta Neuvosen työpäivä alkaa tavallisesti aamuseitsemältä Kokkolassa. Aivan ensiksi laitetaan pyykkikone pyörimään. Pyykkiä piisaa!

Yhdessä tiimiläistensä kanssa Martta siivoaa asukkaiden huoneet ja yleiset tilat kaikissa kuudessa yksikössä, siivoussuunnitelman mukaisesti.

– Huoneet ovat asukkaiden koteja, joten niihin emme mene ilman lupaa tai heitä mitään pois sopimatta. Varmistamme aina, että asukkaalla on turvallista olla, Martta painottaa.

Vertaisperehdytyksen kautta uusia ihmissuhteita


Paitsi lähiesimiehenä, Martta toimii myös vertaisperehdyttäjänä. Perehdyttäjän työt vievät hänet Kokkolasta välillä Vantaalle asti. Perehdytyspäivinä hän nappaa kansionsa mukaan ja lähtee opastamaan uutta työntekijää Attendon mallin mukaisesti.

– Käymme yhdessä läpi Attendon puhtauspalvelusuunnitelman, puhdistusaineet, välineet ja paperityöt. Lopuksi siivoamme yhdessä. Vertaisperehdytys on tuonut Martan elämään ”äärettömän paljon ihmissuhteita, oikein ihania.

Martta Neuvonen ja Eeva
Martta ja Eeva huolehtivat Attendo-kotien siisteydestä Kokkolassa.
– Voimme soittaa toisillemme pitkin Suomenmaata, jos eteen tulee kinkkinen kohta. Ei tarvitse yksin pähkäillä, voin soittaa vaikka Sarille Ouluun, Martta nauraa.

Parasta ovat asiakkaat


Työn suola on sen monipuolisuus – sekä työkaverit että oma esimies.
Kahvipöydässä kukkii hurtti huumori, ja esimies tukee tarpeen vaatiessa. Parasta on, kun ehtii hetken jutella ikäihmisen kanssa, vaikka istahtaa sängyn reunalle. Voidaan vaikka hoitaa kukkia yhdessä. Joskus joku saattaa jopa innostua itsekin siivoamaan. Martasta on hienoa olla osa Attendoa.
– Näin olen aina ajatellut. Isossa firmassa, pienessä roolissa!
Kiireen keskellä on kuitenkin välillä mukava vähän rauhoittua.
– Silloin menen osastolle siivoamaan. Kun saa yksin siivota, se on terapeuttista.
Voit tutustua avoimiin siistijöiden ja laitoshuoltajien paikkoihimme tästä linkistä.