Rakkaani muistisairaus etenee ja käyttäytyminen muuttuu – miten suhtaudun?

Hanna Jensen on helsinkiläinen kirjoittaja, VTM ja logoterapeutti LIF®. Hannalla on 16 vuoden kokemus muistisairaiden vanhempien tyttärenä ja läheisenä. Hannan motto on: "Se joustaa, jolla on varaa." Tämä artikkeli on toinen Hannan Attendolle kirjoittamasta viiden artikkelin sarjasta, jossa käsitellään elämää muistisairaan läheisenä ja totutellaan elämään hoivakotiarjen rinnalla.

Läheisen rooli ja läsnäolon merkitys muistisairauden edetessä

Muistisairaus ei yleensä ala yhdestä dramaattisesta hetkestä vaan hiipii arkeen kuin hitaasti sumeneva ikkuna. On silti tavallista, että läheinen tuntee tulevansa viisi askelta perässä. 

Jossakin vaiheessa huomaat ehkä katsovasi maailmaa muistisairaan ihmisen puolesta, yrittäen tulkita katseita, sanoja ja tekoja. Olosi voi olla hämmentynyt: miksi hän käyttäytyy näin? Miksi hän sanoo noin? Miksi hän katsoo oudosti tai syyttää minua? Miksi hän kyselee samoja asioita uudelleen ja uudelleen?  

On hyvä kuitenkin muistaa, että muistisairaus muuttaa käyttäytymistä, ei persoonaa. Kyse on aivosairaudesta. Muuttunut käyttäytyminen on viesti.  

Tunteiden tulkinta: mitä muistisairas yrittää kertoa?

Kiukku tai epäluuloisuus eivät ole tahallisia. Ne kertovat tarpeista – turvan kaipuusta, levottomuudesta, ehkä siitä, että maailma ei tunnu tutulta. Kuuntele tunnetta sanojen takana. "Missä on ruokaa?" voi tarkoittaa: missä on koti? Lause voi kertoa kaipuusta johonkin tuttuun, kenties kodin tunnelmaan tai lapsuuden turvaan. Tunteet tulevat nyt ulos vahvoina ja sensuroimattomina. 

Muistisairaan ihmisen kanssa ei pidä olla henkisesti eikä fyysisesti kiire. Sinun tärkeä tehtäväsi on auttaa muistisairasta ihmistä elämään hyvää elämää sairaudesta huolimatta. Tehtäväsi ei ole ratkaista kaikkia tilanteita eikä ylläpitää vain hyvää tunnelmaa, vaan riittää, että olet läsnä. Jos hän itkee, ole se, joka sanoo: “Saat itkeä. Näen, että on vaikeaa. En ole menossa minnekään.”  

Hetkessä elämisen kauneus muistisairaan kanssa

Muistisairas ihminen ei lakkaa haluamasta olla tärkeä toiselle. Voit osoittaa hänelle, että hän on edelleen arvokas – ei tekemisillään, vaan olemassaolollaan. Ja vaikka hän ei enää muista nimeäsi, keho muistaa hyvän olon, hymyn, kosketuksen tai kauniin sanan. 

Pidä kiinni siitä, mikä on olennaista: läsnäolo, rauha, inhimillisyys. Et voi enää odottaa samaa kuin ennen. Kun hellität odotuksistasi, tilalle voi tulla jotain uutta. Vähemmän pettymyksiä, enemmän toisen näkemistä ja arvostusta. 

Muistisairaiden ihmisten kanssa voi yllättäen huomata, miten paljon kaunista mahtuu yhteen hetkeen. Ehkä opimme heidän seurassaan ihastelemaan iltavalon sävyä tai huomaamaan, miten lintu pysähtyy hetkeksi nurmikolle. He muistuttavat meitä siitä, mikä todella koskettaa. 

Ja lopuksi: yksikään käynti muistisairaan luo ei ole turha. Jätä hyvä tunne jälkeesi. Katso silmiin, purista kättä ja sano jotakin lempeää. Se jää kehon muistiin. 

Terveisin,

Hanna Jensen

 

Luitko jo Hannan edellisen tekstin? Lue nyt: Miltä tuntuu, kun edessä on muutto hoivakotiin.