Hyppää sisältöön

Attendo aloittaa yhteistyön Queen Silvia Nursing Award -stipendiohjelman kanssa 

22.6.2020

Jaa

Queen Silvia Nursing Award -stipendiohjelma palkitsee innovatiivisia sairaanhoitajaopiskelijoita heidän ideoistaan ikääntyneiden ja muistisairaiden ihmisten elämänlaadun parantamiseksi sekä hoivan kehittämiseksi. Tänä vuonna stipendiä voivat hakea opiskelijoiden lisäksi myös työelämässä olevat sairaanhoitajat.

Queen Silvia Nursing Award on vuosittain jaettava stipendi, joka sai alkunsa Ruotsissa vuonna 2013. Ohjelma tuotiin Suomeen vuonna 2014 silloisen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon toimesta. Tähän mennessä Suomessa on palkittu kuusi stipendiaattia, joista tuoreimpana Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelija Janina Viitasaari vuonna 2019.

Stipendiohjelma pureutuu yhteen tulevaisuuden suurista haasteista: väestön ikääntymiseen ja erityisesti ikääntyneiden ja muistisairaiden ihmisten laadukkaan hoivan tarpeeseen. Ohjelma kannustaa hoitajia jakamaan ideansa alan kehittämiseksi sekä edistää ja korostaa ammattiosaamista hoitoalalla.

“Olemme hyvin iloisia voidessamme nostaa esiin lahjakkaita, innovatiivisia hoitajia yhdessä Queen Silvia Nursing Awardin kanssa. Koska olemme yksi suurimmista hoitajien työnantajista Suomessa, näemme päivittäin heidän arvonsa ja mahdollisuutensa alan kehittämisessä. Haluammekin nyt kannustaa sekä opiskelevia että jo työssäkäyviä hoitajia jakamaan ideansa ja parhaat käytäntönsä”, sanoo Attendo Suomen toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.

“Väestön ikääntyminen haastaa meidät yhteiskuntana kehittämään hoivaa innovatiivisilla tavoilla. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat korvaamaton osa hoivaa, mutta on kuitenkin monia tapoja, joilla asiakkaiden hyvinvointia voidaan niiden lisäksi vahvistaa. Odotamme, että pääsemme tuomaan näitä tapoja esiin Queen Silvia Nursing Awardin yhteistyökumppanina Suomessa”, Holmqvist jatkaa.

Vuoden 2020 painotus koronaviruksessa

Aiempina vuosina erityisesti sairaanhoitajaopiskelijoille suunnatussa stipendiohjelmassa on haettu ideoita ikääntyneiden ja muistisairaiden ihmisten elämänlaadun parantamiseen sekä hoivan kehittämiseen. Tänä vuonna stipendiohjelma avataan myös työelämässä oleville sairaanhoitajille.

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi stipendiohjelma keskittyy tänä vuonna hakemaan luovia ratkaisuja hoivaympäristöihin korona-aikana. Ehdotukset voivat olla hyviksi todettuja käytäntöjä tai vasta ajatuksen tasolla olevia ideoita. Hakuaika alkaa tänä vuonna 1. syyskuuta, ja stipendi jaetaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Liettuassa ja Puolassa.