Hoivakotivierailuihin liittyvät käytännöt vaihtelevat alueellisesti. Vierailut sisätiloissa onnistuvat, jos kunta sen sallii. Voit tarkistaa paikkakunnan tilanteen Attendo-kodin henkilökunnalta samalla, kun sovit vierailusta.

Attendon laatu- ja vastuullisuusjohtajana aloittaa Pekka Kallionpää 18.5.2020

Mustavalkoinen kuva Pekka Kallionpäästä

Pekka Kallionpää (KTM) on nimitetty Attendo Suomen laatu- ja vastuullisuusjohtajaksi ja osaksi yhtiön johtoryhmää. Hän vastaa strategisen tason laatu- ja vastuullisuustyön johtamisesta ja kehittämisestä. Kallionpää aloittaa tehtävässään 1.6.

Kallionpäällä on lähes kymmenen vuoden kokemus liikkeenjohdon konsultoinnista sekä monipuolisesta kehitystyöstä ja johtamisesta sosiaali- ja terveysalalla. Hän siirtyy Attendolle Nordic Healthcare Groupilta, jossa hän toimi Senior Managerina keskittyen erityisesti ikäihmisten palveluasumisen laadun arviointiin ja kehittämiseen sekä tulevaisuuden hoivapalveluiden strategiseen suunnitteluun.

“Laadun pitää lähteä aidosti asiakkaan kokemuksista, ja näiden kokemusten tarjoamisessa hyvinvoiva henkilöstö on keskeisin voimavaramme. Sekä asiakkaiden että henkilöstön kuunteleminen ja heidän kokemustensa järjestelmällinen mittaaminen luovat hyvän pohjan inhimilliselle ja korkealaatuiselle hoivalle. Olenkin hyvin innoissani päästessäni vahvistamaan jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä sekä luomaan uusia toimintatapoja ja -standardeja alalle", sanoo Kallionpää.

"Olen hyvin iloinen Pekan liittymisestä osaksi johtoryhmäämme. Uskon, että muutosmatkamme kohti parempia asiakas- ja henkilöstökokemuksia vahvistuu hänen myötään entisestään”, sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.

Laadun kehittämisen ja johtamisen lisäksi Kallionpää vastaa Attendon vastuullisuustyöstä.

Attendolla on yhteiskunnallisesti merkittävä rooli Suomen suurimpana palveluntarjoajana ja julkisten hoivapalveluiden yksityisenä tuottajana. Tämä rooli tuo mukanaan suuren vastuun, mutta myös todellisen mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuuden hoiva näyttää. Vastuullisuustyö hoivassa on laadun ja luottamuksen peruskivi”, Kallionpää toteaa.

Haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti osoittamaan asiakaskokemus- ja viestintäjohtaja Susanna Paloheimolle p. 044 494 2122 tai susanna.paloheimo@attendo.fi.