Hyppää sisältöön

Myös Attendolla todettu yksittäisiä koronavirustartuntoja

3.4.2020

Jaa

Kattavista ennakoivista toimista huolimatta muutamassa Attendo-kodissa on todettu yksittäisiä koronavirustartuntoja. Näissä yksiköissä infektiolääkäri on asettanut altistuneet työntekijät ja asukkaat karanteeniin. Attendo jatkaa määrätietoisesti toimenpiteitä asukkaidensa ja henkilöstönsä suojaamiseksi tartunnoilta valtakunnallisesti.

Attendo on tehnyt merkittäviä toimenpiteitä koronatartuntojen leviämisen hidastamiseksi. Yhtiö esimerkiksi kehotti vahvasti välttämään vierailuja hoivakodeissa jo ennen Suomen hallituksen asettamaa vierailukieltoa. Tämän viikon alussa Attendolla on otettu ennakoivasti suojamaskit kokoaikaisesti käyttöön muun muassa Helsingin, Espoon ja Vantaan hoivakodeissa.

”Olemme suuri toimija, jolla on hoiva- ja palvelukoteja ympäri Suomen. Vaikka olemme varautuneet hyvin huolellisesti ja tehneet kaikkemme tämän estämiseksi, realistisesti ymmärsimme, että tämä päivä oli valitettavasti odotettavissa”, Attendo Suomen toimitusjohtaja Virpi Holmqvist sanoo.

Attendo ei erittele julkisuudessa tartuntamääriä eikä yksilöi tartuntatietoja asukkaiden ja henkilöstön yksityisyyden turvaamiseksi.

”Tartuntojen osalta pidämme luonnollisesti Attendo-kotien asiakkaat, heidän läheisensä, henkilökunnan ja tilaaja-asiakkaamme ajan tasalla kyseisen kodin tartuntatilanteesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä yksityisyydensuoja huomioiden. Ymmärrämme, että tämä aihe koskettaa monia suomalaisia. Toivomme kuitenkin, että ammattilaisemme saavat edelleen keskittyä tärkeimpään, eli asiakkaidemme hoivaamiseen ja suojelemiseen virukselta”, Holmqvist sanoo.