Hyppää sisältöön

Uudenmaan Seniorikotien hoivakodit muuttuvat Attendo-kodeiksi

13.5.2022
Uudenmaan Seniorikodit on tuottanut hoivapalveluja ikääntyneille yhdessätoista hoivakodissa osana Attendoa nyt runsaan vuoden ajan. Molempien yhtiöiden työntekijöillä on vankka kokemus ikäihmisten hoivasta ja vahva tahtotila kehittää sitä entistä paremmaksi. Uudenmaan Seniorikotien hoivakodit jatkavat toimintaansa Attendo-koteina ja muutos toteutetaan asteittain 1.6. lähtien.

Jaa

Hoivatyön perusarkeen muutoksella on hyvin vähän vaikutuksia. Uudenmaan Seniorikodeissa (USK) on tehty erinomaista työtä, ja työntekijät ovat sitoutuneita ja osaavia alansa ammattilaisia. Samat ammattilaiset huolehtivat jatkossakin asukkaiden hyvästä, laadukkaasta hoivasta vankalla ammattitaidolla ja kokemuksella. 

Näkyvin muutos on Uudenmaan Seniorikotien työntekijöille, asukkaille ja tilaaja-asiakkaille tutun USK-nimen ja ilmeen poistuminen. 

– Kuluneen vuoden aikana olemme huomanneet, että arki USK:n ja Attendon hoivakodeissa on hyvin samanlaista. Keskittymällä vain yhteen brändiin voimmekin entistä selkeämmin kertoa arvokkaasta työstä ja arjestamme tilaajille, asiakkaille ja läheisille: ketä olemme, miksi, miten ja mitä teemme ja mitä lupaamme näille tärkeille ihmisille, sanoo toimitusjohtaja Virpi Holmqvist. 

Attendon nimi alkaa näkyä Uudenmaan Seniorikotien arjessa vähitellen tulevan kesän aikana.

– Meille kaikille yhteistä on se, mikä on työssämme tärkeintä: toisen ihmisen arvostava kohtaaminen ja laadukas, välittävä hoiva. Ne pysyvät ennallaan, vaikka Uudenmaan Seniorikotien brändi jää historiaan, Virpi Holmqvist sanoo.