Yksilöllistä tukea
Ammattitaitoinen henkilökunta on asiakkaiden apuna ja tukena ympäri vuorokauden. Jokaiselle asiakkaalle nimetään omaohjaaja sekä laaditaan yksilöllinen palvelun- ja asumisensuunnitelma.
Oma koti
Attendo Kanervikkolassa jokaisella asiakkaalla on oma yhden hengen huone kooltaan 12-18m2. Asiakkailla on myös käytössään viihtyisä ja tilava oleskelutila, ruokailutilat, saunatila sekä turvallinen ja esteetön piha-alue.
Omannäköistä elämää
Arki kodissamme on asiakkaittensa näköistä. Kannustamme omatoimisuuteen ja harjoittelemme yhdessä arjentaitoja sekä järjestämme monipuolista ja mukavaa toimintaa asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Meillä asuu myös kissa, jonka hoidosta vastaa asiakkaat yhdessä henkilökunnan kanssa. Pihalla kasvaa omenapuita sekä marjapensaita ja asiakkaat pääsevät mukaan hoitamaan palvelukodin puutarhaa. Kotikuntosalimme on asiakkaittemme ahkerassa käytössä.