Attendo Rauman Tyrsky

Rauman Tyrsky on 16-paikkainen yhteisöllinen koti ihmisille, joilla on päihderiippuvuus.

Yhteystiedot

Attendo Rauman Tyrsky Sahanpolku 3 Rauma Satakunta

Kristiina Raula

Kodin johtaja

Toivon, että palveluamme tarvitsevat henkilöt, naapurit, yritykset ja yhteistyökumppanit ovat meihin yhteydessä ilman kynnystä. Haluamme, että yhteistyö meidän kanssamme on sujuvaa, vuorovaikutuksellista ja ennen kaikkea sydämellistä.

Ohjaajat

24/7

Tarjoamme parempaa elämänlaatua yhdessä kulkien

Meille on tärkeää, että asukas kokee itsensä tervetulleeksi jo tutustumiskäynnistä lähtien. Haluamme kohdata asukkaat ystävällisesti ja kunnioittavasti sekä tarjota rinnalla kulkijan, ammattilaisen tuen matkalla kohti omannäköistä elämää. Kun asukas saa – ehkä ensimmäistä kertaa elämässään – oman asunnon, alkaa elämänlaatu sekä usein myös fyysinen ja psyykkinen terveys kohentua ja mahdollisuudet kohti päihteettömämpää elämää parantuvat. Rauman Tyrskyssä mietimme yhdessä asukkaan kanssa hänelle paremman elämänlaadun tukipilareita ja ohjaamme häntä rinnalla kulkien.
 
Haluamme, että asukas kokee Tyrskyn kodikseen, missä on hyvä olla ja ylläpitää turvallisesti omia vahvuuksiaan. Usein asukkaat tarvitsevat intensiivistä ja pitkäjänteistä tukea ja ohjausta elämänsä sekä omatoimisuuden ja asumisen tiivistä harjoittelua. Asukkailla on saattanut olla elämässään ikäviä kokemuksia ja pettymyksiä ja siksi lähestymme asukkaita heidän omien voimavarojen kautta. Vahvistamme heidän itsetuntoaan ja yhdessä rakennamme myönteistä minäkuvaa, tarjoamme onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden päihdehaittojen vähenemiseen ja mielenterveyden eheytymiseen. Läheiset, ystävät ja yhteistyötahot ovat tervetulleita ja heidät otetaan aktiivisesti mukaan asukkaan elämään ja asumiseen, asukkaan näin halutessaan.
 
Harjoittelemme arjen- ja elämänhallinnan taitoja tukemaan itsenäisempää elämää. Tavoitteena on, että asukkaat saavat asumisen aikana elämäntilanteensa sellaiseksi, että he kykenevät selviytymään mahdollisimman itsenäisesti tai kevyemmällä tuella. Meillä on mahdollisuus tukea asukkaan itsenäistymistä portaittaisesti, yhteisöllisestä palveluasumisesta tuettuun asumiseen.
 
  • Rauman Tyrskyn työntekijät kuuntelevat ja kuulevat herkällä korvalla asukkaan tarpeita ja toiveita.
  • Keskeistä on se, että ongelmista tehdään tavoitteita ja tavoitetta kohti edetään yksilöllisesti pienin askelin.
  • Tavoitteet mietitään ja asetetaan aina yhdessä asukkaan kanssa ja läheiset otetaan mukaan, mikäli asukas niin haluaa.
  • Haluamme luoda asukkaisiin avoimen ja luottamuksellisen suhteen.
  • Toiminnalla pyritään myös aktiivisesti vaikuttamaan ympäristöön ja yhteiskuntaan niin, että päihde- ja mielenterveys haasteita kohtaavilla ihmisillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet osallisuuteen yhteiskunnassa.
  • Keskitymme aktiivisesti yhteistyöhön alueen muiden toimijoiden kanssa suuntaamalla toimintaa myös ulospäin yksiköstä. Kuulemme ja reagoimme herkästi ympäristön huoliin ja toiveisiin.

Tärkeää tietoa muuttajalle

Lue lisää palveluistamme

Tarjoamme laadukasta kuntoutusta ja asumispalveluita ympäri Suomen kuntoutuspolun eri vaiheissa. Tutustu tarkemmin palveluihimme.

Usein kysyttyä

Mitä tarkoittaa tukiasuminen, voinko tulla asumaan lemmikin kanssa, miten palvelukotiin pääsee asukkaaksi? Olemme koonneet yhdelle sivulle usein kysyttyjä kysymyksiä.

Maukasta ruokaa

Hyvä ruoka ravitsee kehoa ja mieltä. Katso täältä, mitä tarjoilemme tänään!

Rauman Tyrskyn yhteisiä tiloja.