Uusi ikäihmisten hoivakoti Attendo Pläkkäri avautuu Turkuun
Turkuun valmistui ikäihmisten 25-paikkainen hoivakoti Attendo Pläkkäri. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille turvallisissa ja viihtyisissä tiloissa.

Attendo Pläkkäri on yksikerroksinen hoivakoti, jossa on 25 asuntoa. Kodin tilat jakautuvat kahteen ryhmäkotiin, joista toisessa on 13 ja toisessa 12 asuntoa. Kaikki asunnot ovat yksiöitä ja jokaisessa asunnossa on esteetön kylpyhuone. Asukkaat saavat sisustaa asuntonsa mieleisekseen omilla huonekaluillaan ja tavaroillaan, jolloin asunnosta tulee juuri hänen näköisensä. Kodissa asukas saa elää omannäköistä ja turvallista elämää.
Ryhmäkodeilla on yhteiset oleskelu- ja ruokailutilat sekä kotikeittiö. Pläkkärin sauna lämpenee aina toiveesta. Kodissa järjestetään myös päivittäin yhteistä tekemistä, jonka suunnittelu tehdään yhdessä asukkaiden kanssa.
Kodin tiloihin kuuluu suuri ulkoterassi, jossa asukkaiden on mukava viettää aikaa ja nauttia esimerkiksi päiväkahvit. Piha-alueella on lisäksi katettu terassi ja aidattu ulkoilupiha.
"Hyvät tilat luovat pohjan mielekkäälle arjelle, mutta kodin tekevät ihmiset. Pläkkärissä jokaisen asukkaan toiveet ja tarpeet ohjaavat sitä, miten päivät kulkevat. Suunnittelemme yhteisen tekemisen yhdessä asukkaiden kanssa. Toivotamme uudet asukkaat lämpimästi tervetulleiksi", sanoo Attendon aluepäällikkö Vilma Väätäinen.