Tavoitteellista tukea
Kodissamme tuetaan, ohjataan ja opetellaan arkielämän taitoja yhdessä yhteisön kanssa. Aallon viikko-ohjelma ja rinnalla kulkeva nuoren aikuisen oma yksilöllinen viikko-ohjelma, mikä perustuu yhdessä laadittuun RAI-arviointiin perustuvaan kuntoutussuunnitelmaan, tukee yksilöllistä kuntoutumista asetettujen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Toiminnassamme painottuvat toiminnallisuus, ratkaisukeskeisyys ja yhteisöllisyys.
Päihde- ja mielenterveyskuntoutus on meillä ennen kaikkea rinnalla kulkemista ja uudenlaisen arjen harjoittelua. Tuemme nuorta päihteettömyydessä sekä niissä tavallisissa asioissa, joista hyvä ja turvallinen arki rakentuu. Harjoittelemme yhdessä arjen hallintaa, asumista ja asiointia sekä vahvistamme sosiaalisia suhteita ja valmiuksia opiskeluun ja työelämään. Kuntoutuminen etenee nuoren yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti.
Meille tärkeää on nähdä nuoren elämässä muutakin kuin päihteet tai mielenterveyden haasteet. Haluamme auttaa löytämään omia voimavaroja, onnistumisia ja asioita, joiden vuoksi päihteetöntä tulevaisuutta kannattaa rakentaa.
Oma koti
Attendo Lahden Aalto on suunniteltu nimenomaan nuorten kuntoutumista varten. Yhteiset tilat kuten olohuone, ruokailutila ja saunaosasto ovat viihtyisät ja toimivat. Jokaisella asukkaalla on oma kylpyhuoneellinen huone, jonka yksityisyyttä kunnioitetaan.
Nuori voi sisustaa asuntonsa omilla tutuilla tavaroillaan, mutta kodin kalustukseen voidaan tarjota myös apua. Kannustamme yhteisöllisyyteen ja ajanviettoon muiden asukkaiden kanssa, mutta mahdollistamme myös omaan rauhaan vetäytymisen. Sijaitsemme luonnonläheisellä alueella, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Meiltä on Lahden keskustaan lyhyt matka, kuten myös palvelu- ja harrastemahdollisuuksiin.
Yhteisö kuntoutumisen tukena
Lahden Aallossa yhteisöllisyys on tärkeä osa kuntoutumista. Yhteinen tekeminen, vertaistuki ja tavoitteelliset ryhmät tarjoavat mahdollisuuden harjoitella uusia taitoja yhdessä muiden kanssa. Ammattitaitoinen henkilökuntamme on nuorten tukena ympäri vuorokauden. Nuori saa olla osa yhteisöä omana itsenään. Samalla harjoitellaan vähitellen vastuun ottamista omasta arjesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.
Kuntoutuksen aikana vahvistamme konkreettisia taitoja, joita nuori tarvitsee arjessaan. DKT-pohjaisissa ryhmissämme harjoitellaan tunnetaitoja, vuorovaikutusta, tietoista läsnäoloa ja kriisinhallintakeinoja. Nepsy-ryhmissä vahvistetaan esimerkiksi toiminnanohjausta, ajankäyttöä, arjen hallintaa ja kuormituksen säätelyä. Lisäksi yhteisölliset arjen taitojen ryhmät tukevat hyvinvointia, osallisuutta ja toimintakykyä.
Meille kuntoutuminen tarkoittaa yhdessä tekemistä. Nuorta kuunnellaan, hänen toiveitaan arvostetaan ja häntä kannustetaan ottamaan vähitellen yhä enemmän vastuuta omasta elämästään.
Jokaisella on mahdollisuus muutokseen
Tarvittaessa rinnalla kulkee myös nuoren muu verkosto. Teemme tiivistä yhteistyötä hoitotahojen ja asiakkaan verkoston kanssa, jotta kuntoutumisen tavoitteet muodostavat mahdollisimman yhtenäisen kokonaisuuden.
Teemme yhteistyötä myös rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Meillä Lahden Aallossa käy säännöllisesti kokemusasiantuntija, joka käy keskusteluja päihteettömyydestä, opastaa ja ohjeistaa nuoria, jotka ovat menossa suorittamaan vankeustuomiotaan tai ovat vapautuneet.
Uskomme, että jokaisella nuorella on mahdollisuus muutokseen. Menneisyys ei määrittele koko tulevaisuutta. Turvallisessa ympäristössä, oikeanlaisen tuen ja yhteisön avulla voidaan ottaa askel kerrallaan kohti päihteettömämpää, itsenäisempää ja omannäköistä elämää.