Hyppää sisältöön

Attendo osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun – nämä asiat olivat agendallamme syksyllä

17.2.2025

Jaa

Jätimme raportin viime syksyn vaikuttamistoiminnasta Avoimuusrekisteriin.

 

Ilmoitukseemme voi käydä tutustumassa täällä. 

 

 

On osa meidän tehtäväämme osallistua aktiivisesti paitsi hoivan kehittämiseen, myös keskusteluun siitä 

Olemme Attendolla sitoutuneet avoimuuteen, vastuullisuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikessa tekemisessämme. Meillä on selkeät eettiset periaatteet, jotka toimivat kivijalkana myös yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. 

Saamme toimia toimialla, joka on yhteiskunnallisesti äärimmäisen merkittävä. Yhteiskunnan sivistyksen mittana voidaan pitää sitä, minkälaista huolta pidämme heistä, jotka eivät siihen itse kykene. Me olemme ennen kaikkea koti ikäihmisille, vammaisille ja vammautuneille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. 

Osallistumme paitsi hoivan kehittämiseen, myös keskusteluun siitä aktiivisesti niin valtakunnallisella kuin alueellisella tasolla. Teemme niin kertomalla näkemyksiämme mediassa ja medialle, ja keskustelemalla suoraan päättäjien – poliitikkojen ja viranhaltijoiden – kanssa. Pohjaamme näkemykseemme dataan, emme mutuun. 

 

Syksyn vaikuttamisen teemat 

Syksyllä 2024 kävimme niin julkista kuin taustakeskustelua erityisesti kahteen teemaan liittyen: Teknologian hyödyntäminen hoivassa sekä hoivan laadun ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta riittävä henkilöstömitoitus.  

Kuten keväällä, myös tällä vaikuttamiskaudella punainen lankamme oli tämä: Haluamme pitää huolta siitä, että Suomessa hoivaa ja asumispalveluita saavat he, jotka sitä tarvitsevat. Oikea-aikaisesti. Haluamme myös varmistaa, että näin on paitsi tänä vuonna, myös tulevina vuosina. 

 

Teknologia tuo hoivan tuottavuusloikan, jonka Suomi tarvitsee 

Suomen väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa jatkuvasti. Joka vuosi uutisoidaan heikosta syntyvyydestä. Yhtälö on viheliäinen. Jos haluamme vuonna 2040 selvitä sote-sektorilla samalla henkilöstömäärällä kuin nyt, työn tuottavuuden pitää kasvaa 40 %. Se on valtavasti! Suomeksi: Emme selviä ilman teknologiaa. 

Olemme jo pitkään pilotoineet teknologiaa ja tekoälyä kodeissamme sillä ajatuksella, että haluamme rakentaa attendolaisten työkavereita ja saada koneet tekemään koneiden töitä – ja ihmiset ihmisten töitä. Nyt alkuvuodesta tuli päätökseensä yhdessä Efiman kanssa tehty pilotti, jonka tarkoitus on mahdollistaa hoitajille kirjausten tekeminen puheentunnistusteknologiaa hyödyntäen. 

Sen lisäksi, että olemme pilotoineet näitä ratkaisuja, olemme puhuneet sen puolesta, että teknologian kehittämiseen hoivassa pitää saada kannusteita. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että kun teknologiaa saadaan kehitettyä, sitä pitäisi saada myöskin laskea osaksi henkilöstömitoitusta. Näin ollaan nyt tekemässä ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoivassa, ja hallitus onkin kaavaillut asiaa koskevan lain astuvan voimaan 1.7.2025. 

 

Henkilöstömitoituksen muuttaminen ikäihmisten hoivassa keskustelutti  

Keväällä 2024 hallitus päätti laskea ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoivassa henkilöstömitoitusta 0,6:een aiemmasta 0,65:stä. Tämä päätös keskustelutti paljon, ja syksyllä 2024 vaihdoimme runsaasti ajatuksia asiaan liittyen poliittisten päättäjien kanssa. 

Näkemyksemme oli – ja on – että tämä muutos pystytään tekemään hoivan laatua vaarantamatta. Näkemyksemme taustalla meillä oli paljon dataa. Esimerkiksi pystyimme ikäihmisten toimintakykyä mittaavan RAI-arviointidatamme pohjalta sanomaan, että ikäihmisten hoitoisuudessa ei ollut vuosina 2017-2024 tapahtunut merkittävää vaihtelua lukuun ottamatta vuotta 2022, jolloin korona verotti ikäihmisiä suljettujen palveluiden kautta. Oli myös tärkeää huomata, että esimerkiksi THL:n vuonna 2022 tekemän asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan asiakastyytyväisyys oli varsin korkea jo 0,6 -henkilöstömitoituksen ollessa voimassa. Esimerkiksi 90 % ympärivuorokautisessa palveluasumisessa olleista on tuolloin kertonut olonsa olevan turvallinen ja 86 % on kertonut saavansa tarpeeksi apua ja palvelua.Syksyllä 2024 samaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä ei huomattu suurta tyytyväisyyden kasvua, vaikka mitoitus olikin 0,65. 

On erittäin tärkeää, että henkilöstömitoitus on sellainen, että henkilöstö ei uuvu ja että jokainen asukas pystytään kohtaamaan sellaisella tavalla, jota hän toivoo. Samalla on hyvä huomata, että laatu ei synny pelkästään mitoituksesta. Taustalla on paljon muitakin asioita, muun muassa laadukas johtaminen, järkevä työn organisointi ja toimintamallien kehittäminen. Näihin olemme Attendolla satsanneet valtavasti vuodesta 2020 alkaen. 

 

Vaikutamme myös alueellisesti 

Avoimuusrekisterissä ei kerrota vaikuttamistyöstä hyvinvointialueiden suuntaan, mutta teemme sitä myös alueellisesti. Hyvinvointialueet ovat meidän tärkeimpiä asiakkaita ja kumppaneita. Meidän tehtävämme on ratkaista haasteita yhdessä hyvinvointialueidemme kanssa. Siksi pyrimme pitämään yllä hyvä ja avoimia suhteita niin aluepäättäjiin kuin viranhaltijoihinkin. 

Vuosi 2025 on tulee olemaan alueellisen vaikuttamisen kannalta erityisen merkittävä, sillä Suomessa järjestetään aluevaalit. Haluamme tarjota aluevaaliehdokkaille ja uusille aluepäättäjille tietoa ja mahdollisuuksia tutustua toimintaamme kaikilla Suomen hyvinvointialueilla – he ovat suomalaisten sote-palveluiden toteutumisessa paljon vartijoita!  

Järjestämme kevään aikana webinaareja aluevaaliehdokkaille. Tulemme myös olemaan aktiivisesti yhteydessä valittuihin päättäjiin tarjoamalla muun muassa aluekohtaisia tietoiskuja sekä mahdollisuuksia tapaamisiin ja vierailuihin hoivakodeissamme. Hyvinvointialueiden toimialajohtoon Attendo pitää yllä lähes jatkuvaa keskusteluyhteyttä, sillä vain tuntemalla alueen tilannekuvan osaamme vastata alueen tarpeeseen. 

 

Luottamusta syntyy vain avoimuuden kautta 

Haluamme olla suomalaisten luottamuksen arvoisia – yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijoita, alan edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä, sekä rinnalla kulkijoita. Meillä ei ole mitään syytä piilotella vaikuttamistyötämme. Näin myös tällä kertaa. Ei ole salaisuus, että on tavoitteita ja ajatuksia liittyen siihen, millaisen toimintaympäristömme pitäisi olla. Tätä keskustelua käymme jatkuvasti päätöksenteon eri tasoilla.