Hyppää sisältöön

Attendo Terapia Jyväskylä Seniorimessuilla 2.10 Jyväskylässä

26.9.2023
Osallistumme Seniorimessuille 2.10. Messut järjestetään Jyväskylän Kaupunginteatterilla, Vapaudenkatu 36. Fysioterapeuttimme esittelevät fysioterapiapalveluitamme messuilla klo 11-14. Tule kuulemaan lisää kotiin tarjottavista kotikuntoutuspalveluistamme sekä ryhmätoiminnastamme. Lisäksi pääset mittauttamaan puristusvoimasi. Lämpimästi tervetuloa esittelypisteellemme.

Jaa

Tuotamme fysioterapiapalveluita Jyväskylässä ja sen lähialueilla. 

Kotikuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää kotona pärjäämiseen liittyviä ominaisuuksia ja näin ollen mahdollistaa kotona asuminen mahdollisimman pitkään. 

Yleisiä kotona asumista haittaavia ikääntymisen muutoksia voivat olla esimerkiksi tasapainon heikentyminen ja siitä johtuvat kaatumiset sekä lihaskunnon heikentyminen ja kestävyyden heikentyminen. Lihasvoimien heikentyminen saattaa haitata esimerkiksi tuolilta ylösnousua, portaiden nousua tai kauppakassien kantamista. Toisaalta kestävyyskunnon heikentyminen saattaa vaikeuttaa ulkona ja luonnossa liikkumista. 

Ammattitaitoiset fysioterapeuttimme auttavat sinua mielellään. Fysioterapeutin ammattitaidolla pystymme tunnistamaan toimintakykysi vahvuudet ja asuinympäristösi haasteet. Näiden pohjalta luomme yhdessä kanssasi henkilökohtaiset tavoitteet fysioterapialle, jotta hyvinvointisi ja kotona pärjäämisesi lisääntyisi.

 

Tervetuloa tapaamaan meitä messuille ja keskustelemaan aiheesta lisää!