Uutena johtajana Attendolla: “Täällä on vähemmän rahapuhetta ja aito ymmärrys alasta”

24.11.2020
"Eihän kunnalliselta kannata siirtyä yksityiselle!” – tuttu lause, mutta onko sillä pohjaa? Anne Koskimäki viihtyi pitkään kunnalla töissä, kunnes päätyi vaihtamaan Attendolle. Vaihdon myötä työhön tuli mukaan laadunvalvonta, sekä mahdollisuus rakentaa uudesta yksiköstä hyvä työpaikka omalle tiimille.

Jaa

Pitkän uran kunnallisella puolella mielenterveyskuntoutujien parissa tehnyt Anne Koskimäki on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa nuorisopsykiatrian akuuttiosastolla, korvaushoidon parissa, sekä mielenterveysyksikön johtajana.

Nykyään Anne Koskimäki toimii mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluita tarjoavan Attendo Halkian johtajana. Anne oli pohtinut, voisiko vaihtaa pois kunnalliselta ja siirtyä yksityiselle töihin. Lopullinen vahvistus vaihtamiselle tapahtui työhaastattelussa. Siellä Annea haastatteli Attendon aluepäällikkö Miia Ruso, jonka osaaminen teki Anneen vaikutuksen. 

"Tunsin löytäneeni ihmisen, joka puhui kanssani samaa kieltä. Olen itse taustaltani sairaanhoitaja, ja työskentelen mielelläni ihmisten kanssa, joilla on oikeaa kokemusta alasta. En halua, että puhutaan pelkästään rahasta. Minulle on tärkeää, että työyhteisössä ymmärretään oikeasti alaa ja ammattia."

Anne_Attendo-kodin johtaja.jpg

Laadunvalvontaa ja tarkastuskäyntejä


Annen mukaan loikkaus yksityiselle ei ollut hänelle kovin suuri asia. Osa tuttavista ihmetteli vaihtoa, ja Anne myöntää, että hänelläkin oli ennakkoluulonsa.

"Muistan aiemmin miettineeni, ovatko yksityiset palveluntarjoajat pelkkää rahastusta. Käsitykseni on muuttunut aloittaessani Attendolla. Työhöni on tullut mukaan paljon uusia käytäntöjä. Meillä esimerkiksi keskitytään laatuun ja sen valvontaan todella tarkasti, mikä on aivan mahtavaa. Aivan yhtä täsmällistä valvontaa ei aina ole kunnallisella puolella.” Anne kertoo.

Tilaajat, eli kunnat ja kuntayhtymät valvovat Attendon toimintaa sekä ennalta sovituilla että yllättäen toteutetuilla tarkastuskäynneillä. Lisäksi yksityisiä toimijoita valvovat Aluehallintovirastot ja Valvira. Kun asiat ovat kunnossa, viranomainen on mukava toivottaa tervetulleeksi tarkastuskäynnille.

Halkiassa oli kesäkuussa minun aikanani ensimmäinen Keusoten valvontakäynti, joka meni hienosti. Sen lisäksi meillä on uusi ASKO eli asiakaskokemus-koulutus, jonka pilottiryhmään osallistuin tiimiläiseni kanssa. Se oli hyvä kokonaisuus. Vaikka osa olisikin tuttua asiaa, on tärkeä päästä ylläpitämään taitoja ja oppimaan uutta koulutusten avulla. Itse pidin erityisesti 100% vastuun teemasta. Siinä ajatuksena on, että kun näemme epäkohdan ja tulemme tietoiseksi siitä, on vastuullamme korjata se tai viedä se eteenpäin jollekulle, joka voi korjata asian.

Anne Koskimäki

Attendo Halkian johtaja Anne Koskimäki hiihtää vapaa-ajallaan. Hän tietää, että sitoutuminen on avain menestykseen sekä urheilussa, että työpaikalla. 

Sitoutunut johtaja tuo työrauhan

Halkia oli vielä Annen aloittaessa suhteellisen uusi yksikkö. Vuoden aikana tiimi on keskittynyt luomaan yhteisiä pelisääntöjä ja tapoja toimia. Tiiminsä parhaiksi puoliksi Anne mainitsee monialaisen osaamisen ja yhteen hiileen puhaltamisen.  Intohimoisena kilpahiihtäjänä Anne tietää, että vain sitoutumalla tavoitteeseen voi saavuttaa tuloksia. Johtajan sitoutuminen mahdollistaa myös osaavalle henkilökunnalle työrauhan . Anne on sitoutunut Halkian johtamiseen; sen tietävät sekä tiimiläiset että asiakkaat.

Annen ensimmäisen työpäivän lopussa asiakas letkautti Annelle: "No, aiotkos tulla vielä huomennakin?"

Johon Anne vastasi luottavaisesti: "Totta kai, ja tulen taatusti sen jälkeenkin. Viihdyin edellisessä työpaikassani seitsemän vuotta ja sitä edellisessä kymmenen. Usko pois, en ole ihan heti lähdössä!"

Haluaisitko johtaa omaa tiimiäsi kohti entistä parempia kohtaamisia? Löydät avoimet yksikönjohtajan työpaikkamme täältä: https://ura.attendo.fi/