Hyppää sisältöön

Vanhuspalveluita useammille välimallin palveluasumisella

11.9.2020
Vanhuspalveluiden rakennemuutoksella voidaan tarjota yhä useammalle yli 75-vuotiaalle turvaa ja palvelua. Muutos on tarpeen, sillä nykymenolla hoitajia tarvitaan 20 000 lisää ja rahaakin yli 2 mrd€. Attendo Tupa eli tavallinen palveluasuminen on jo olemassa oleva ratkaisu kunnille, kirjoittaa Attendon Pertti Karjalainen.

Jaa

Ympärivuorokautisen hoivan edellyttämä 0,7 hoitajamitoitus yhdistettynä yli 75-vuotiaiden määrän kasvuun peräti 40 %:lla 2020-luvun aikana on yhtälö, johon tarvitaan uusia ratkaisuja. Palvelurakennetta keventämällä Suomen on mahdollista selvitä pienemmillä kuluilla. Hoitajia tarvitaan vähemmän samalla, kun asukkaat pääsevät aikaisemmin vanhuspalveluiden piiriin. Hoitajien työaikaa käytetään enemmän asukkaiden parissa kotien välillä matkustamisen sijaan.

Parhaat puolet kotihoidosta ja tehostetusta palveluasumisesta

Monessa kunnassa on alettu kehittää nk. välimallin palveluita. Sana välimalli kertoo, mistä on kysymys: kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen väliin tarvitaan molempien hyvät puolet yhdistäviä malleja. Välimallin palveluiden tuottamiseksi ratkaisu on nykyiseen sosiaalilakiin kirjattu tavallinen palveluasuminen.

Kotihoidon piirissä on liian moni vanhus, joka kärsii yksinäisyydestä ja turvattomuuden tunteesta. Myös läheisillä on jatkuva huoli kotona pärjäämisestä. Hoitaja on paikalla parhaimmillaankin yhteensä vain tunnin päivässä. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa puolestaan on asukkaita, jotka eivät vielä tarvitse tehostettua hoivaa.


Molemmissa ryhmissä on vanhuksia, joille tavallinen palveluasuminen olisi parasta. Asukas saisi tukea ja turvaa klo 7-21 henkilökunnan ollessa paikalla. Hoitajamitoitus palveluasumisessa olisi tyypillisesti 0,3 – 0,4 (palvelutarpeen mukaan), mikä tarkoittaa suoraa kustannussäästöä kunnille. Tavallinen palveluasuminen maksaa saman verran kuin kolme kotihoidon käyntiä vuorokaudessa.

Palveluasumisen edut asiakkaalle


Etuja on runsaasti: asukas asuu yhteisöllisesti muiden kanssa, viriketoiminta on säännöllistä, yöaikaankin ammattilainen on lähellä, asukas näkee tuttuja kasvoja, kun hoitajat eivät vaihdu niin paljon kuin kotihoidossa ja hoitajien sairauspoissaoloja on vähemmän. Samalla saavutetaan noin 400 m€ säästöt vuosittain.

Palvelurakennemuutos on jo käynnissä eri puolilla Suomea. Tarve välimallin ratkaisuille kasvaa ja Attendo Tupa on siihen ratkaisu. Viranomaisten huomio ja tarvittavat lainsäädännön muutokset entistä joustavamman palveluasumisen mahdollistamiseksi ovat koko Suomen etu.

Katso Attendon Pertti Karjalaisen esitys välimuotoisen asumisen hyödyistä: