Hyppää sisältöön

Attendon muutosneuvottelut saatu päätökseen kolmessa lastensuojelun kodissa Etelä-Suomen alueella

5.5.2025
Neuvottelut koskivat kolmen lastensuojeluyksikön Attendo Aarnisammon, Aurilan ja Tammikartanon lastensuojelun kotien henkilöstöä ja niiden piirissä oli yhteensä noin 90 työntekijää. Neuvotteluiden tuloksena kaikki kolme kotia tullaan sulkemaan.

Jaa

Attendo toimii hyvinvointialueiden kumppanina ja tarjoamme lastensuojelun palveluita ympäri Suomen. Muutosneuvotteluiden taustalla oli alueellisesti vaihteleva palvelutarve, joka on vähentänyt joidenkin yksiköiden asiakasmääriä.  

“Olemme tilanteessa, jossa meillä on lastensuojelun kodeissa henkilöstöä vastaamaan palvelutarpeeseen. Tällä hetkellä osa hyvinvointialueista ei sijoita asiakkaita lastensuojelun piiriin samalla tavalla kuin aiemmin. Emme voi pitää henkilöstöä odottamassa, vaan jouduimme aloittamaan muutosneuvottelut. Neuvotteluiden lopputuloksena kaikki kolme kotia joudutaan valitettavasti sulkemaan. Aikataulu näiden osalta varmistuu, kun tilaajan kanssa on käyty yhteistyössä neuvottelut. Olemme tiedottaneet tilanteesta sekä asukkaita että heidän läheisiään. Olen hyvin pahoillani tilanteesta, emmekä olisi halunneet joutua tekemään tällaisia toimenpiteitä”,  Attendon lastensuojelun ja perhehoidon johtaja Teemu Peltomäki kertoo.

Attendo pyrkii tarjoamaan henkilökunnalle töitä muista lähialueen Attendo-kodeista.

Lisätietoja:

Teemu Peltomäki 

Johtaja, lastensuojelu ja perhehoito

044 494 4491

teemu.peltomaki@attendo.fi