Hyppää sisältöön

Kaunialan sairaala on nyt Attendon tytäryhtiö

1.6.2022
Attendolla on ilo ja kunnia jatkaa pitkästä ja kunniakkaasta historiastaan tunnetun kuntoutusosaajan Kaunialan sairaalan toimintaa sen uutena omistajana. Yrityskauppa toteutui 1.6. ja Kaunialan sairaala on nyt Attendon tytäryhtiö.

Jaa

Kaunialassa tarjotaan pitkäaikaista hoitoa ja hoivaa, mutta pääpaino on kuntoutustoiminnassa. Attendon tavoitteena on, että kuntoutustoiminta jatkuu alueella kuten tähänkin asti. Kaunialassa työskentelee noin 270 henkilöä. Yhtiön nykyinen johto jatkaa työtään Kaunialassa.

Attendolla on yli kymmenen vuoden kokemus kuntoutussairaalan toiminnasta Kiljavalla 2000-luvulta. Kuntouttamiselle on suuri tarve suomalaisten ikääntyessä vauhdilla. Opimme mielellämme kuntoutustoiminnasta kaunialalaisilta ja odotamme saavamme uusia oppeja esimerkiksi terapiapalveluidemme asiakkaille. Näin Attendo-kodit koko Suomessa voivat hyötyä Kaunialan pitkästä kokemuksesta kuntouttavan työotteen kehittäjänä.

Kaunialan tavoitteena on sotainvalidien ja muiden iäkkäiden asukkaiden kuntoutuksen ja pitkäaikaishoidon tason tinkimätön ylläpitö ja edelleen parantaminen. Tuemme Attendolla tätä Kaunialan toimintakäsikirjaan kirjattua tavoitetta kaikin tavoin. Attendolla on tarkoitus kehittää Kaunialan sairaalan aluetta  tulevaisuudessa  kuntouttamisen ja hoivan keskukseksi, jossa luodaan uusia ratkaisuja ja palveluita etenkin Etelä-Suomen hyvinvointialueiden tarpeisiin.