Hyppää sisältöön

T-Median mainetutkimus: Attendo on tutkimuksen suurin nousija

24.5.2024
T-Media on julkaissut uusimman sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2024-tutkimuksen. Tutkimuksen 39 sosiaali- ja terveysalan organisaation joukossa eniten nousua on tehnyt Attendo. Suurinta positiivista muutosta on nähtävissä siinä, miten kiinnostavana Attendo koetaan työnantajana.

Jaa

T-Median vuosittaisessa sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielikuvia ja näkemyksiä sosiaali- ja terveysalan toimijoista. Tutkimuksessa on käytetty viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5). Attendo oli tutkimuksen 39 sosiaali- ja terveysalan organisaation joukossa suurin nousija.

"Olemme viimeiset neljä vuotta keskittyneet tekemään omaa muutosmatkaamme: Olemme satsanneet johtamiseen ja henkilöstön koulutukseen sekä ottaneet asukkaat vahvasti tekemisemme ytimeen. Olemme nähneet muutoksen tyytyväisyyskyselyidemme tuloksissa jo pidemmän aikaa - on upeaa nähdä, että hiljalleen tämä työ alkaa näkyä myös vahvistuvana suomalaisten luottamuksena, vaikka työtä onkin vielä paljon jäljellä”, kertoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.

Tutkimuksen mukaan Attendo on onnistunut nostamaan mainettaan jopa 0.17 yksikköä edellisvuodesta ja on nyt mainearvosanalla 2.66. Suurinta positiivista muutosta on nähtävissä työnantajuuden osa-alueessa, jossa nousua oli 0.26 yksikköä. Tutkimustulosten perusteella voimakkaimmin Attendoa kohtaan osoitettuun luottamukseen vaikuttaa vastuullisuuteen liittyvät mielikuvat.

T-Media on tutkinut sosiaali- ja terveysalaa omana tutkimuskokonaisuutenaan vuodesta 2016 lähtien ja sote-ala on kärsinyt heikkenevästä maineesta vuodesta 2020. Myös tänä vuonna alan tulos oli laskenut edellisvuotisesta, joskin laskun tahti on loiventunut.

Tutkimukseen sosiaali- ja terveysalan yrityksistä ja organisaatioista osallistui 5 942 iältään 15–65-vuotiasta suomalaista. Vastaajiksi valikoidaan ihmisiä, jotka tunnistavat arvioitavan yrityksen ja joilla on siihen jonkinlaista kosketuspintaa. Attendon tunnettuutta arvioi yhteensä 846 suomalaista, joista validin organisaatioarvion antoi 205 vastaajaa.

Lisätietoja Luottamus&Maine-tutkimuksesta: https://t-media.fi/