Hyppää sisältöön

”Muistisairauden ei tarvitse merkitä loppua normaalille elämälle” – asiantuntija kertoo, miten pitää mieli virkeänä

9.10.2019

Jaa

Neurologian ja geriatrian erikoislääkäri Raimo Sulkava pitää 10.10. Vantaalla Attendo Aviapoliksessa luennon Virkeänä kaiken ikää. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, ja sen yhteydessä pääsee tutustumaan uuden Attendo Avipoliksen tiloihin.

Tällä viikolla vietetään Vanhusten viikkoa, jonka teema on tänä vuonna Varaudu vanhuuteen. Ikääntymiseen liittyvät kysymykset ovat erityisen tuttuja neurologian ja geriatrian erikoislääkäri Raimo Sulkavalle, joka toimi Itä-Suomen yliopistossa 21 vuotta geriatrian professorina alan erikoislääkäreitä kouluttaen.


Elämäntyönsä aiheen ympärillä tehnyt – ja sitä edelleen jatkava – Sulkava puhuu ikääntymisestä ja muistisairauksista Attendo Aviapoliksessa huomenna torstaina.


”Muistisairauden ei tarvitse merkitä loppua normaalille elämälle. Aika paljon voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa”, Sulkava kertoo.

Sulkava on tehnyt väitöskirjansa Alzheimerin taudista, minkä lisäksi hän on julkaissut urallaan noin 300 tieteellistä artikkelia muun muassa ikääntymiseen ja muistisairauksiin liittyen. Nykyään hän toimii Helsingin Töölössä Amia Muistiklinikalla, jossa hänen vastaanotollaan käy muisti- ja geriatrisia potilaita.

Aviapoliksen luennollaan Sulkava keskittyy käsittelemään yksilön vaikutusmahdollisuuksia omaan jaksamiseensa.

”Puhun luennollani siitä, mitä mahdollisuuksia ihmisellä on säilyä virkeänä ikääntymisestä ja sairauksista huolimatta”, hän kuvailee.

Syysiltojen pimentyessä moni voi pohtia omaa jaksamistaan ja sen tukemista – oli muistisairautta tai ei. Raimo Sulkava kertoo pitävänsä itsensä virkeänä monella tavalla. Tekeillä on kirja muistisairauksien ennalta ehkäisemisestä, minkä lisäksi hän huolehtii itsestään liikkumalla säännöllisesti, lukemalla kaunokirjallisuutta, matkustelemalla ja viettämällä aikaa läheisten ihmisten kanssa.

Läheisten ihmisten lisäksi Sulkava mainitsee myös nelijalkaisten ystävien merkityksen.

”Hoidan kissoja, tai kissat hoitavat minua”, Sulkava päättää.

Lisätietoja tilaisuudesta:

Mitä: Virkeänä kaiken ikää -luento ja tutustumiskierros Attendo Aviapolikseen
Missä: Attendo Aviapolis, Perintökuja 14, 01510 Vantaa
Milloin: Torstaina 10.10. alkaen kello 16.00, tarkempi ohjelma alla.
16.00 Tervetuliaissanat
16.45 Kierros Aviapoliksen tiloissa
17.15 Raimo Sulkavan luento
18.00 Keittotarjoilu
Ilmoittautumiset viimeistään 9.10. osoitteeseen ilmoittautumiset@attendo.fi tai Anu Moniruzzaman p. 044 494 3266 (arkisin klo 9-16).