Hyppää sisältöön

Attendo toimii aktiivisesti koronaviruksen aiheuttamissa muutoksissa

17.3.2020
Virpi Holmqvist kommentoi koronavirustilanteen aiheuttamia muutoksia Attendon toiminnassa. Johtajuuden ja aktiivisen viestinnän merkitys tilanteessa korostuu.

Jaa

Upea auringonnousu aamulenkillä antoi positiivista energiaa ja hetken ventiloida ajatuksia. Meillä Attendo-kodeissa asuu yli 10 000 eri elämänvaiheissa olevaa, hoivaa tai tukea tarvitsevaa suomalaista. Viime viikolla kehotimme koronaviruksen vuoksi vakavasti välttämään vierailuja Attendo-kodeissa ja saimme monilta läheisiltä, työntekijöiltä sekä kunnalta kiitosta tästä päätöksestä. Kuultiinpa myös kommetteja, että eikö tämä ole liioittelua.


Valmistaudumme monin tavoin estääksemme koronaviruksen tarttumisen asiakkaisiimme ja työntekijöihimme. Heidän terveytensä on nyt kaiken keskiössä. Suunnitelmamme koskevat esimerkiksi henkilöstön riittävyyttä epidemian edetessä, työntekijöiden suojavälineitä, tarkennettuja siivousohjeita, uusien videoyhteyksien perustamista Attendo-koteihin ja toimintaa mahdollisen tartunnan varalta.


Viestintä on yksi tärkeimmistä asioista tämän kriisin keskellä toimittaessa. Aluejohtajat- ja päälliköt niin kuin muukin johto on putsannut kalenterinsa tukeakseen Attendo-kodin johtajia, palvellakseen heitä. Viestintä on saanut uusia muotoja ja kanavia.


Uskon vahvasti, että me selviämme tästä yhdessä toisiamme tukien ja rauhallisena pysyen.

Virpi Holmqvist

liiketoimintajohtaja