Miten takaamme hyvän hoivan? – Yhteistyöllä, fiksuilla ratkaisuilla ja ihmistä kuunnellen

19.5.2021
Attendon kuntavaaliehdokkaille ja muille kiinnostuneille järjestettyjen webinaarien tavoitteena oli miettiä yhdessä katsojien kanssa, miten takaamme hyvän hoivan ja arvokkaan elämän myös silloin, kun Suomessa on yli 40% nykyistä enemmän ikäihmisiä ja hoitajista kova pula. Webinaarien aikana katselijoilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja niitä tulikin paljon. Voit katsoa tallenteen webinaarista alta. Koostimme lisäksi luettavaksesi yleisön esittämiä kysymyksiä ja vastauksiamme niihin.

Jaa

Attendo järjesti kaksi ajankohtaisia, yksityisen hoivaan liittyviä aiheita käsittelevää webinaaria huhti-toukokuun vaihteessa. 

Kehitämme Attendolla ratkaisuja hoivan tarpeen voimakkaaseen lisääntymiseen lähitulevaisuudessa. Olemme aloittaneet muutosmatkan, jonka aikana parannamme toimintakulttuuriamme ja kehitämme useita toimintamallejamme. Näistä esimerkkejä ovat uudet asumisratkaisut, parempi johtaminen ja vuorovaikutuksen parantaminen niin attendolaisten kesken kuin meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Webinaarissa toimitusjohtajamme Virpi Holmqvist kertoi muun muassa ikäihmisille suunnatusta asumisvaihtoehdosta, joka on paras ratkaisu heille, joille kotihoito ei enää riitä, mutta jotka eivät vielä tarvitse ympärivuorokautista hoivaa.

Voit katsoa koko webinaarin tältä videolta. Teksti jatkuu videon alla. 

Koostimme alle vastaukset muutamiin yleisön esittämiin kysymyksiin. Toivottavasti saat näistä itsellesi tärkeää lisätietoa yksityistä hoivaa ja Attendoa koskien. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan meihin myös sosiaalisen median avulla: esimerkiksi Instagramissa meillä on noin kolmesataa Attendo-kotien omaa tiliä eri puolilta Suomea. Facebookissa löydät meidät mm. nimillä Attendo Suomi ja Attendo Mummola.

Otamme mielellämme vastaan palautetta webinaarista ja aiheista, joista siinä puhuimme. Voit lähettää meille palautetta esimerkiksi verkkosivuiltamme löytyvällä palautelomakkeella.

  1. Miten Attendo-kotiin pääsee?  Ikäihmisten asumispalvelut ovat lakisääteisiä palveluita ja kuuluvat meistä jokaiselle. Kunta myöntää ikäihmiselle tukea hoivapalveluiden maksamiseen, esimerkiksi maksusitoumuksella tai palvelusetelillä. Kun tarvitset – tai lähimmäisesi tarvitsee – palveluasumista, voit soittaa lähimmän Attendo-kodin johtajalle ja kysyä häneltä lisää. Yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme. Oman kotikunnan sosiaalipalvelut auttavat selvittämään, millä kriteereillä palveluasumiseen pääsee ja millaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

  2. Mitä omahoitajuus tarkoittaa Attendolla?  Omahoitaja on asukkaalle läheisin ja luotetuin hoitaja. Omahoitajan kanssa katsotaan valokuvia, jutellaan ja järjestellään huonetta. Usein omahoitaja kuulee asukkaalta tarinoita tämän elämän varrelta. Kaikkien hoitajiemme tehtävä on nähdä ihminen ja persoona sairauksien ja iän tuomien rasitteiden takaa. Omahoitaja on myös tiiviisti yhteydessä asukkaan läheisiin ja pitää huolta, että asukkaalla on kaikki tarpeelliset vaatteet ja tarvikkeet. Lisäksi omahoitaja opastaa muuta henkilöstöä asukkaan hoivaan liittyvissä asioissa ja pitää huolta asukkaan asioiden hoitamisesta ja hyvinvoinnista.

  3. Kuinka usein asukkaanne käyttävät lääkäripalveluja ja tekeekö lääkäri kotikäyntejä asukkaan luo? Osallistuuko omahoitaja asukkaan mukana näille lääkärikäynneille? Kotisairaanhoidolliset toimenpiteet hoituvat hoivakodissa ja siten asukkaan kotona. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa haavahoidot, katetroinnit, korvien huuhtelut, lääkeinjektiot. Jos asukkaalla on sairaalatasoista hoitoa vaativia tarpeita, kuten suonensisäinen lääkehoito infektiosta johtuen, tehdään yhteistyötä kunnan terveyspalveluiden eli käytännössä kotisairaalan kanssa. Asukkaat ovat kunnan terveyspalveluiden piirissä, kuten kaikki muutkin kuntalaiset. Käytännössä lääkäri käy yksiköissä tyypillisesti kaksi kertaa kuukaudessa ja tarvittaessa useammin. Mikäli asukkailla on erikoissairaanhoidon tarpeita tai sovittuja käyntejä, esimerkiksi kaihin vuoksi silmäpoliklinikalla tai syöpäsairauden vuoksi syöpäpoliklinikalla, hoivakodista käydään saattajan kanssa näillä käynneillä. Saattaja voi olla omahoitaja tai joku muu hoitaja. Joskus läheinen haluaa ja voi toki silloin lähteä mukaan.

    Lähtökohtaisesti tehostetun palveluasumisen yksiköissä eli ympärivuorokautista hoivaa tarjoavassa hoivakodissa asukkaat pyritään hoitamaan yksikössä. Asukkaan etu on saada hoito kotiin ja välttää ylimääräiset käynnit esimerkiksi päivystyksessä.

  4. Joissain kunnissa on tavoitteena, että vanhuksia ei siirretä sairaalaan vaan heidät hoidetaan omassa hoivakodissa, mikä on ihan hyvä ajatus. Minkälainen valmius hoivakotien työntekijöillä on hoitaa akuutisti sairastuneita vanhuksia? Jos heille esimerkiksi on määrätty antibioottia suoneen, onko Attendon hoitajilla luvat hoitaa vanhusta, jolla on lääkeinfuusio?  Attendo-kodeissa työskentelee sairaanhoitajia , joilla on mahdollisuus antaa asukkaalle antibiootteja suonensisäi Kunnan kotisairaanhoito tekee moniin Attendo-koteihin säännöllisiä kotikäyntejä. Asukkaat pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälle omassa Attendo-kodissaan ja välttämään ylimääräisiä käyntejä terveysasemille tai sairaalaan.
  1. Kuinka suuri osuus Attendon noin 13500 työntekijästä tekee hoivatyötä?  Selkeästi suurin osa. Noin 10 000 attendolaista tekee hoivatyötä ja heistä suurin osa on koulutukseltaan lähihoitajia.

  2. Miten hoiva-alalle saataisiin sinne soveltuvia henkilöitä töihin? Ja miten saadaan heidät pysymään töissä?  Tämä onkin koko sote-alan ja Suomen suurin haaste seuraavia vuosikymmeniä ajatellen. Hoiva-alalle tarvitaan 30 000 uutta työntekijää täyttämään lisääntyvää hoivan tarvetta ja paikkaamaan alalta eläköityviä työntekijöitä. Hoitajapulan ratkaisuksi ei ole yhtä yksinkertaista ratkaisua, vaan tarvitsemme monia toimenpiteitä yhtäaikaisesti. Hoiva-alan koulutuspaikkoja tulee lisätä, mutta se ei ratkaise ongelmaa yksinään. Tarvitsemme Suomeen ehdottomasti myös hoiva-alan työperäistä maahanmuuttoa, sillä tarve on suuri. Hoiva-alan työperäistä maahanmuuttoa on välttämätöntä helpottaa esimerkiksi saatavuusharkinta poistamalla ja tunnustaa ulkomailla hankittu hoiva-alan pätevyys.

    Olemme Attendolla jo panostaneet muutosmatkamme yhteydessä parempaan johtamiseen ja vuorovaikutustaitoihin. Tuloksia onkin työtyytyväisyyskyselyn tulosten perusteella jo saatu aikaan. Työtyytyväisyys lähtee aina johtamisesta ja johtaminen on kohtaamista.

    Kannustamme kaikkia hoiva-alan toimijoita kiinnittämään huomiota, miten hoiva-alasta puhutaan. Alalla on paljon positiivista, ja suurin osa hoiva-alan työntekijöistä kokee työn erittäin mielekkäänä. Attendo-kodeissa on myös tyypillisesti erittäin hyvä ryhmähenki ja kodinomaiset olosuhteet, joka luo paljon iloa arkeen, niin asukkaiden kuin työntekijöidenkin kannalta. Julkisuudessa tuodaan helposti esille vain yksittäiset ikävät asiat ja positiiviset asiat jäävät piiloon. Jotta saataisiin nuoria hakeutumaan alalle, pitäisi osata kertoa myös alan positiivisista puolista. Kehotamme kaikkia seuraamaan Attendo-kotien Instagram-tilejä. Niissä hoivakodin työntekijät näyttävät arkea kuvin ja tarinoin.

  3. Miten moniammatillisuus näkyy yksiköissä? Tarvitaan varmasti niin sosiaali- kuin terveysalan ihmisiä, jotta laaja-alainen osaaminen ikäihmisten parissa näyttäytyy. Onko kaikissa yksiköissä esimerkiksi sosiaalialan näkökulmaa ja fysioterapeutti?  Attendo-kodit ovat todellakin moniammatillisia työyhteisöjä ja asukkaan hyvinvoinnista pidetään huolta kokonaisvaltaisesti. Monissa Attendo-kodeissa työskentelee lähihoitajien lisäksi muun muassa sairaanhoitajia, sosionomeja ja fysioterapeutteja. Erityisesti fysioterapeuttien määrää on alettu lisätä Attendo-kodeissa ja tämä näkyy tällä hetkellä varsinkin Päijät-Hämeen alueella.

  4. Yöhoito, miten se on järjestetty? Onko vaan yksi yöhoitaja  Yöhoitajien, kuten kaikkien muissakin vuoroissa työskentelevien hoitajien määrään vaikuttavat yksityisiltä hoivakodeilta vaadittava toimilupa, kunnan kanssa tehty sopimus, vanhuspalvelulaki ja luonnollisesti myös hoivakodin asukkaiden määrä. Useimmissa ympärivuorokautisissa ikäihmisten hoivakodeissamme on useita hoitajia myös yöaikaan.

  5. Kommentti kuulijalta: ”Vanhuspalvelulain muutoksen myötä on tavoitteena säilyttää yksiköiden kodinomaisuus, mutta kuitenkin turvata se, että välillisissä tehtävissä on riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö. Hoitajien työaika pääosin kohdentuu välittömään asiakastyöhön. Lisäksi on toiveissa, että asiakkaiden kanssa yhdessä päivittäisten askareiden tekeminen lisääntyisi. Tiedossa on, että kriteerit ympärivuorokautiseen hoivaan pääsemisen osalta ovat kiristyneet, mutta silti asiakkailla on toimintakykyä. Asiakkaiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia tulee tukea.  Tämä on tärkeä kommentti ja juuri tähän pyrimme: asukkaalla on oltava Attendo-kodissa mahdollisimman kodinomaiset olosuhteet ja hänen toimintakykynsä tulee pysyä hyvänä mahdollisimman pitkään.

  6. Webinaarissa tuli esille geronomien koulutus ja pätevyys. Tässä vielä lisää tietoa geronomeista.  Geronomi on sosiaalihuollon ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto, joka on erikoistunut ikäihmisten hoivaan. Tutkinto on laajuudeltaan 3,5 vuotta (210 op) ja se valmistaa esimerkiksi hoivakodin johtajaksi. Lain mukaan hoivakodin johtajalta vaaditaan soveltuvan koulutuksen lisäksi, johtamisopintoja ja vähintään kahden vuoden työkokemusta vanhusten sosiaalihuollon parista. Tällä hetkellä Attendo-kotien johtajissa on taustaltaan muun muassa sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä, fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja, sosionomeja, geronomeja ja sosiaalityöntekijöitä.