Ateriat ja ruokajuomat
Jokaisella aterialla on tarjolla leipää ja levitettä. Aamiaisen ruokajuomat ovat kahvi, tee, maito ja mehu. Lounaalla ja päivällisellä ruokajuomana maito, piimä ja vesi. Iltapalalla ruokajuomana maitoa, mehua ja teetä.
Ruokalistoissa saattaa olla pieniä muutoksia asukkaiden omien mieltymysten, teemapäivien tai tuotepuutosten vuoksi. Salaatti sisältää 3-4 eri raaka-ainetta satokauden mukaan, kastikkeena öljypohjaisia salaatinkastikkeita. Tuoreannoksena ja tuorepaloina tarjoillaan vihanneksia/hedelmiä satokauden mukaan.
Juhlistamme ruualla juhlapäiviä sekä juhlapyhiä ja nautimme kodeissamme vanhoja tuttuja juhlaruokia esimerkiksi joulun aikaan.
Attendo-kodin henkilökunta osaa kertoa allergeeneistä.