Pidetään yhdessä huolta Attendo-kodeissa asuvien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Ethän tule vierailulle, mikäli sinulla tai perheenjäsenelläsi on todettu altistuminen tai koronavirustartunta, tai vähäisiäkään flunssan oireita. Sovi vierailusta aina etukäteen Attendon-kodin henkilöstön kanssa.

Attendo Anianpelto

Rusthollintie 3, 17200 Vääksy, Asikkala

Tervetuloa meille

Seija Härmä, Hoivakodin johtaja

Yhteydenotot arkisin klo 8-16

Tietoja

Tarjoamamme palvelu
Palvelut ikääntyneille, Ympärivuorokautinen hoiva, Palveluasuminen
Paikkojen määrä
46
Huoneen koko
25-35 m2
Valmistunut
2017

Palvelumme

Yksilöllistä hoivaa

Attendo Anianpelto on Vääksyyn tammikuussa 2017 avattu ikäihmisten hoivakoti. Hoivakotimme tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa 46 asukkaalle. Jokaiselle asukkaalle nimetään omahoitaja ja laaditaan henkilökohtainen hoitosuunnitelma. Toimimme Anianpellossa kuntouttavan työotteen mukaisesti: asukkaiden toiveet ja voimavarojen ylläpito ohjaa kaikkea toimintaamme. Järjestämme myös yhteisöllistä toimintaa, johon läheiset pääsevät säännöllisesti osallistumaan.

Asukkaaksi Attendo Anianpeltoon pääsee joko Hyvinvointikuntayhtymän kautta, palvelusetelillä tai omakustanteisesti.

Seuraa arkeamme instagramissa: löydät meidät nimellä attendo_anianpelto 

Omavalvontasuunnitelmamme (pdf)

Asuminen

Yhteisöllistä ja kodinomaista elämää

Jokaisella asukkaalla on oma 25 m2 tai 35 m2 kokoinen huone, jossa on peruskalusteet sekä tilava WC/kylpyhuone - muuten asukkaat saavat sisustaa kotinsa itse. Hoivakodin tilaratkaisuissa on kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen ja turvalliseen asumiseen. Anianpellossa myös kahden hengen huoneita, jotka soveltuvat mm. pariskunnan asumiseen. Hoivakodissa on asukkaille yhteinen ja viihtyisä oleskeluhuone ja ruokailutila sekä sauna, joka lämpiää aina, kun halukkaita löytyy.

Kuntouttava toiminta

Kuntouttava toiminta

Korostamme kuntoutuksen ja aktiivisen arjen merkitystä ja kodissamme työskentelee fysioterapeutti osana moniammatillisia tiimejämme. Fysioterapeuttimme vastaa siitä, että kuntouttava hoitotyö on osana arjen toimintoja ja että se perustuu asukkaan omiin voimavaroihin.

Fysioterapeutti ohjaa Anianpellossa myös mm. liikunta- ja muistikuntoutusryhmiä ja vastaa siitä, että asukkaillamme on käytössään tarpeelliset ja oikeanlaiset apuvälineet. Fysioterapeutti vastaa myös asukkaittemme kuntoutussuunnitelmista sekä yksilöllisistä kuntoutustavoitteista.

Kannustamme yhteisöllisyyteen mutta mahdollistamme asukkaille aina myös omaan rauhaan vetäytymisen. 

"Täällä on kiva olla, hyvät hoitajat ja hyvää ruokaa, kaikki saa 10!"

Nainen, 54 Asukas Anianpellossa

Kartan käyttö vaatii, että JavaScript on on käytössä selaimessasi.

{"markers":[{"position":{"lat":61.172721,"lng":25.550779},"content":"<h4>Attendo Anianpelto</h4><p>Rusthollintie 3, 17200 Vääksy </br> 17200 Asikkala </br> Etelä-Suomi</p> <a href='https://www.google.com/maps/search/?api=1&query=61.172721,25.550779' target='_blank' >Avaa kartta</a>"}]}

Käyntiosoite

Rusthollintie 3, 17200 Vääksy,
17200 Asikkala
Etelä-Suomi

Löydä meille