Hyppää sisältöön

Alanvaihtajan aiempi osaaminen rikastuttaa hoitotyötä

31.7.2020
Jenni Korpinen on kartuttanut osaamistaan kukkakaupan myyjänä ja vartijana. Sairaanhoitajaopinnot vievät Jenniä nyt kohti uutta urapolkua. Aiemmista ammateista muotoutuu hyödyllistä erityisosaamista myös uuteen työhön.

Jaa

"Jos voisin antaa kaltaisilleni uutta alaa harkitseville jonkun vinkin, se olisi, että kannattaa vaihtaa, jos siltä tuntuu. Itse arvoin pitkään, uskallanko hypätä vakituisesta vartijan työstä opiskelijaksi kohti uutta. En ole katunut päätöstä kertaakaan", Jenni Korpinen kertoo.

Työ mielenterveyskuntoutujien parissa vei mukanaan

Sairaanhoitajaksi opiskeleva Jenni on työskennellyt kesän ajan Attendo Havurinteessä mielenterveyskuntoutujien parissa. Mielenterveystyön piiristä Jenni on löytänyt paikkansa ja kokenut palasten loksahtavan paikoilleen. Laajamittaista osaamista ennen sosiaali- ja terveysalalle siirtymistä Jenni on kerännyt sekä puutarha-alalta kukkakaupan myyjänä, että turvallisuusalalta vartijana ja järjestyksenvalvojana.

Urapolulla kulkiessa Jennin mielen perukoilla kyti kuitenkin haave ensihoitajan ammatista. Kahdeksan vuoden vartijana työskentelyn jälkeen Jenni huomasi olevansa päätöksen edessä.
"Tajusin, että jos haluan opiskella ensihoitajaksi, se täytyy tehdä nyt, tai ei koskaan. Tarkoitus oli suorittaa ensin monimuoto-opetuksena sairaanhoitajan opinnot ja sitten erikoistua ensihoitajaksi. Vuosi sitten suoritin harjoittelun päihde- ja mielenterveyskuntoutujien parissa, ja se pistikin suunnitelman uusiksi."

jenni-korpinen-haastattelu-2.jpg

Jenni huomasi nauttivansa suunnattomasti päihde- ja mielenterveyskuntoutujien parissa työskentelystä. Ihmisten kohtaaminen, keskusteleva ote ja mahdollisuus pyrkiä auttamaan myös lääkkeettömin keinoin tuntui todella omalta. Työskentelyssä löytyi paljon yhteneväisyyksiä Jennin omiin mielenkiinnon kohteisiin:

"Minua itseäni kiinnostaa hyvä elämänhallinta, eli järkevän päivärytmin ylläpito, terveellinen ruokavalio ja mielekkään tekemisen vaikutus arjessa. Näiden merkitys on todella suuressa osassa myös päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa työskennellessä."

Harrastuksista ja elämänkokemuksesta oppeja uuteen työhön

Jenni pelaa vapaa-ajallaan rugbya ja liikkuu muutenkin paljon. Energinen joukkuelaji auttaa nollaamaan ajatuksia arjessa, ja joukkuepelistä voi ammentaa hyviä oppeja myös tiimityöhön. Myös aiemmista ammateista kertyneet vahvuudet pääsevät esille uudessa työssä mielenterveyskuntoutujien parissa:

"Sekä kukkakaupassa työskentely, vartijan työ, että sairaanhoitajan ammatti ovat kaikki asiakaspalvelutyötä, joissa tärkeintä on asiakaslähtöisyys. Osaamiseni kautta minulle on kehittynyt napakan ystävällinen ote asiakaspalveluun ja koen suurta ylpeyttä, kun voitan asiakkaan luottamuksen. Sen tuloksena syntyy usein hyvä, rehellinen hoitosuhde", Jenni pohtii.

Entisen kukkakaupan tädin hihasta löytyy ässiä tietysti puutarhankin puolella:
"Kukkakauppavuosistani on näkyvää iloa asukkaille. Vastikään oli ihana nähdä onnellinen hymy, kun asukkaan kanssa keräsimme yhdessä kimpun niittykukkia, joista sitten sidoimme upean kimpun kaikkien taiteen sääntöjen mukaan."

Kiinnostaako sinua työ mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa? Katso avoimet työpaikkamme.