Hyppää sisältöön

Inspiroivia kokemuksia palvelukorttelin yhteisöllisestä arjesta

7.5.2021
Hoivatilat rakennuttaa parhaillaan Lohjan asuntomessualueelle palvelukiinteistöä. Toiveiden kortteli -konseptin mukaisessa yhteisöllisessä kokonaisuudessa yhdistyvät varhaiskasvatus ja ikäihmisten asuminen sekä hoivapalvelut. Kortteliin tulee myös ravintolapalveluita.

Jaa

Palveluntarjoajina päiväkodin puolella tulee toimimaan Pilke päiväkodit, hoivakodista ja ravintolasta puolestaan vastaa Attendo. Samat tahot ovat toimineet vierekkäisissä, Hoivatilojen omistamissa kiinteistöissä Lahden Ahtialassa reilun viiden vuoden ajan: Attendo Vallesmanni tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikääntyneille, ja Pilke musiikkipäiväkoti Onnimannissa päiviä viettää 80 lasta yksivuotiaista eskarilaisiin.

Päiväkoti ja hoivakoti ovat tehneet alusta asti yhteistyötä suunnitelmallisesti ja säännöllisesti, ja naapuruudesta on muodostunut piristysruiske molempien yksiköiden arkeen. Koronaa edeltävinä aikoina Onnimannista vierailtiin Vallesmannissa viikoittain, ja yhteisiä juhliakin vietettiin.

Attendo Vallesmanni_Pilke_yhteistyö.jpg

Aktiivinen rinnakkaiselo huomioitiin tuoreeltaan vuonna 2015, kun Tapaseura ry valitsi yhteistyön Vuoden tapateoksi. Onnimannin johtaja Maisa Jokinen muistelee, että tuolloin, päiväkodin perustamisen aikoihin, elämänkaariajattelu ja tällainen kahden tahon yhteistyö oli melko tuoretta, ja iloitsee sen lisääntymisestä viime vuosina.

- Yhteistyö tuo hienon lisän Onnimannissa annettavaan varhaiskasvatukseen. Se opettaa lapsille suvaitsevaisuutta ja ikäihmisten kunnioittamista. Monissa perheissä isovanhemmat ovat kaukana, ja naapuruuden myötä lapset pääsevät vuorovaikutukseen iäkkäämpien kanssa, Jokinen kertoo.

Yhteistyö lähtee konkreettisesti ruohonjuuritasolta: sisäpihalle muodostuu pihapiiri, jota aita halkoo, mutta lapset voivat ohjatusti vierailla hoivakodin puolella. Muutama vuosi sitten päiväkodin vanhempainyhdistys toteutti katumaalausprojektin, jossa hoivakodin nurmialuetta halkovien kulkuväylien asfalttiin maalattiin kaistaviivoja, parkkipaikkoja ja suojatie. Lapset liikkuvat pihapiirin liikennekaupungissa potkulaudoillaan ja parkkiruutuihin mahtuu niin pikku pyörä kuin rollaattorikin.

Attendo Vallesmanni_Pilke_yhteistyö2.jpg

Päiväkodin musiikkipainotuksen myötä lasten viikoittaiset vierailut hoivakodissa muotoutuivat luontevasti musiikkihetkiksi. Kaikki ryhmät, ihan pienimmistä alkaen, käyvät vuoroviikoin hoivakodissa esiintymässä. Attendo Vallesmannin johtajan Anne Mannisen mukaan vierailut ovat odotettuja, ja yhteinen pihapiiri on virkistävä tekijä asukkaiden arjessa.

- Ulkoilun lomassa vaihdetaan kuulumisia, välillä aidan yli rupatellen, välillä järjestetyn ohjelman parissa. Vanhukset nauttivat pienten lasten näkemisestä ja pääsevät seuraamaan touhua ja tekemistä. Sekin virkistää mieltä, vaikkei olisi itsellä voimia osallistua.

Vierailuilla lauletaan ja leikitään yhdessä, usein tulossa olevan juhlapyhän tai jonkun muun teeman mukaan. Porukalla on esimerkiksi istutettu rairuohot, askarreltu joulukoristeita ja rastisuunnistettu pihapiirissä. Onnimannin Maisa Jokinen nostaa yhdeksi kohokohdaksi yhteisen Suomi 100 -juhlan:

- Meillä oli todella ihana iso juhla läheisessä kirkossa. Mukana oli koko päiväkoti ja lasten vanhemmat sekä hoivakodin asukkaat omaisineen. Toivottavasti päästään taas pian järjestämään yhteisiä juhlia ja olemaan arjessakin enemmän tekemisissä.

Attendon Anne Manninen näkee erittäin merkityksellisenä mahdollisuuden lisätä lasten ymmärrystä sukupolvien ketjuun kuulumisesta.

- Lapset näkevät, ettei vanhoissa ihmisissä ole mitään kummallista. Vaikka ihmisellä olisi liikuntarajoite tai puhe ei oikein kulje, voi mieli olla kirkas. Lapset oppivat, että vanhat ihmiset ovat arvokkaita, ja heidän kanssaan on mukava olla tekemisissä. Yhteistyömme on suuri voimavara molemmille yksiköille.

Tekstissä mainitut yhteistoiminnot ovat koronapandemiaa edeltävältä ajalta.

Lue myös:
Hoivakotiin muutto on muutos myös läheisille
Hoitajan kokemuksia: Keitä ovat mummot?
Joulu Attendo-kodeissa