Hyppää sisältöön

Kaksi viikkoa työharjoittelua Attendo Terapia Tampereella

20.5.2024
Tämän blogitekstin on kirjoittanut Iida Kokkarinen. Hän oli Attendo Terapia Tampereella työharjoittelussa kaksi viikkoa. Tekstissä hän kertoo kokemuksistaan harjoittelussa.

Jaa

Olen ensimmäisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija ja olin kaksi viikkoa harjoittelussa Attendo Terapia Tampereella. Tämä oli minun ensimmäinen pidempi harjoittelu. Viikkojen aikana pääsin eri fysioterapeuttien mukana käymään Attendon eri yksiköissä Tampereella, Pälkäneellä, Nokialla ja Kurussa. Harjoittelu sisälsi hoivakoti- ja yksilöfysioterapiaa, fysioterapiaryhmän ohjausta sekä päivätoimintaryhmän toimintaa. Minusta oli mielenkiintoista päästä näkemään erilaisia yksiköitä ja ihmisiä sekä mitä eri fysioterapeuttien työpäiviin kuuluu. 

 

Harjoittelun aikana vastaan tuli jo entuudestaan tuttuja asioita mutta opin myös paljon uutta. Näin paljon erilaisia apuvälineitä ja opin lisää niiden käytöstä ja käyttötarkoituksista. Opin uutta myös tutkimisesta, toimintakyvyn arvioinnista ja tietojen kirjaamisesta. Oli mukavaa päästä näkemään koulussa opiskelukavereiden kanssa opiskeltuja asioita oikeasti käytännössä. Harjoittelussa pääsääntöisesti seurasin fysioterapeuttien toimintaa, mutta pääsin hieman myös itse osallistumaan tekemiseen ja asiakastilanteisiin. Pääsin muun muassa olemaan mukana muutamissa siirtotilanteissa ja tuolijumpan ohjaamisessa. 

 

Fysioterapeutit olivat mukavia ja kannustavia ja heille oli helppo esittää kysymyksiä, jos jokin mietitytti. Muutenkin ilmapiiri harjoittelupaikassa oli rento ja viihtyisä. Harjoittelu oli hieno ja opettavainen kokemus. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan opinnoissa eteenpäin.