- Terapia
- Attendo Terapia Tampere
- Kinestetiikka-koulutus
Annin kokemuksia kinestetiikka-koulutuksesta
Jaa
Pääsin mukaan osallistumaan Kinestetiikka-koulutukseen, joka pidettiin Attendon sisäisenä koulutuksena. Kouluttajanamme toimi Juhani Kuittinen.
Koulutus kesti yhteensä neljä päivää, joista kaksi pidettiin kesäkuussa ja kaksi elokuussa. Koulutuksessa pääsimme syventymään kinestetiikkaan monipuolisesti ja käytännönläheisesti erilaisten kokeilujen ja harjoitteiden kautta, joita ohjasimme toisillemme, mutta myös läheisen hoivakodin asukkaille.
Mitä kinestetiikka on?
Kinestetiikka tulee sanoista kinesis eli liike, ja aesthesis eli aistimus. Kinestetiikka korostaakin ihmisen erilaisten aistitoimintojen ymmärtämistä ja ohjaamista luonnollisin liikemallein. Kinestetiikan ydinajatus on olla voimavaralähtöinen toimintamalli. Kinestetiikassa ollaan kiinnostuneita avustettavan jäljellä olevasta toimintakyvystä ja siitä, mitä hän itse pystyy tekemään. Unohtamatta tärkeintä, eli vuorovaikutusta avustustilanteissa.
Mitä opin?
Sain koulutuksesta paljon uusia oivalluksia työhöni fysioterapeuttina ikääntyneiden parissa. Sain myös ideoita, kuinka ohjata hoitajia työssään avustamaan asiakkaita. Ikääntyneiden kuulo- ja näköaistien heikentyessä tulevat tärkeiksi muut aistit. Aina ei ohjaamiseen tarvita sanoja, vaan kosketus, eleet ja ilmeet voivat ohjata avustettavaa paremmin, kuin tuhat sanaa. Ymmärrän nyt paremmin ajan antamisen merkityksen iäkkäälle avustettavalle. Myös tilan antaminen oikealla hetkellä voi ohjata avustettavan toimintaa oikeaan suuntaan. Seisomaan noustessa täytyy olla mahdollisuus kumartua eteen. Kyljelle kääntyminen on vuoteella luontevampaa, jos näkee tilan, jonne on kääntymässä.
Koulutuksessa en saanut oppia vain siirtotekniikoista, vaan avustettava opetettiin kohtaamaan kokonaisvaltaisesti. Koulutus ohjasi miettimään, miten erilaisilla asioilla voi olla merkitystä onnistuneessa vuorovaikutuksessa; montako ihmistä tilanteessa on, onko tv tai radio päällä, istuuko ikääntynyt ruokailemassa keskellä isoa hallia, vai olisiko hänellä turvallisempi olo seinän vieressä tai nurkkauksessa. Kaikkineen koulutus oli onnistunut ja hienoa, että meillä Attendossa on mahdollisuus kouluttautua sisäisesti!
Kirjoittanut: fysioterapeutti Anni-Maria Ahola
Lähteet: Kinestetiikka oppimateriaali 2021, Suomen Kinestetiikkayhdistys ry.