Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten liikunta ja liikkumissuositukset

14.1.2025
Lasten liikunta ja sen riittävä määrä on puhututtanut kovasti niin mediassa kuin muissakin lähteissä viime aikoina. Erityistä huolta on nostattanut lasten viettämä aika ruudun edessä, jolloin fyysinen aktiivisuus on vähentynyt.

Jaa

Mannerheimin Lastensuojeluliitto tuo esiin sen kuinka ruutuaika ja sen sovittaminen yhteen muun lapsen elämän kanssa tulisi tehdä harkiten ja miettiä sen mukanaan tuomia niin passiivisia kuin aktiivisiakin tekijöitä. Lasten päiviin tulisi kuitenkin sisällyttää riittävästi ulkoilua, liikuntaa ja unta.

Lapsille, kuin aikuisillekin, on luotu omat liikkumissuositukset. Alle kouluikäisten lasten suositukset antavat ohjeita alle 8-vuotiaiden lasten fyysisen aktiivisuuden määrään sekä laatuun. Se huomioi myös lapsen osana fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista ympäristöä. Alle 8-vuotiaan päivään pitäisi sisällyttää kolme tuntia liikuntaa, joka pitää sisällään kevyttä liikuntaa, reipasta ulkoilua ja vauhdikasta fyysistä aktiivisuutta. Pitkiä istumisjaksoja tulisi välttää, huomioiden kuitenkin rentoutumisen ja rauhoittumisen mahdollisuus. (UKK-instituutti) 

Kouluikäisten lasten ja nuorten (7-18-vuotiaat) tulisi harrastaa monipuolista, motorisia taitoja kehittävää ja omaan ikään sopivaa liikuntaa vähintään 1-2 tuntia päivässä (THL). Liikunta saisi rasittavuudeltaan olla reipasta ja rasittavaa lapsen ikä sekä yksilöllisyys huomioiden (UKK-instituutti). Varsinkin alakouluiässä lasten fyysinen kasvu ja kehitys on jatkuvaa, jolloin liikunnan monipuolisuus ja riittävät toistomäärät tukevat lapsen hermostollista kehitystä. Tämä antaa edellytyksiä uusien asioiden ja perustaitojen oppimiselle. Lapsen kasvaessa painotus liikunnassa siirtyy enemmän eri perustaitojen, liikkeiden yhdistelmien ja erilaisten liikuntalajien perustaitoihin sekä niiden kehittämiseen. (THL) Runsasta ja pitkäkestoista paikallaanoloa tulisi välttää (UKK-instituutti).

Päivittäin olisi myös hyvä huomioida riittävä rauhoittuminen, lepo, nukkuminen ja terveellinen ravitsemus, jotka tukevat fyysistä kasvua ja kehitystä. Lasten liikunnallisen ja fyysistä aktiivisuutta sisältävän arjen sekä liikkumista tukevan ympäristön luomisella on suuri merkitys lasten liikuntatottumusten oppimiseen ja liikunnallisen elämäntavan sisäistämiseen. (THL)   

 

 

LÄHTEET:

Sopiva ruutuaika, Mannerheimin lastensuojeluliitto
Sopiva ruutuaika - Mannerheimin Lastensuojeluliitto

UKK-instituutti, Alle kouluikäisten liikkumisen suositukset
Alle kouluikäisten liikkumisen suositukset - UKK-instituutti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Liikuntasuositukset 
Liikuntasuositukset - THL

UKK-instituutti, Lasten ja nuorten liikkumissuositus
Lasten ja nuorten liikkumissuositus - UKK-instituutti

 

Kirjoittanut fysioterapeutti Jenna Silvasvuori