Ajatuksia harjoittelusta Attendo Terapialla

Ajatukseni ennen harjoittelua oli hyvin selkeät. Tiesin, että harjoittelu suoritetaan ikäihmisten parissa. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ollut ikäihmisten kanssa työskentelystä, eikä juuri fysioterapeutin työstäkään. Ehkä juuri sen takia lähdin harjoitteluun uteliaana ja rennoin mielin ilman sen kummoisempia odotuksia.

Harjoittelun ensimmäiset kolme päivää ja ehkä koko viikko meni omien ajatuksien tasolla melko syvissä vesissä. Työnkuva ei yllättänyt ja oli juuri sellaista mitä sen odotin olevankin, mutta työympäristö puolestaan sai minussa aikaan tunteita mitä en osannut ollenkaan odottaa. Sain kuitenkin asiat käsiteltyä nopeasti ja pystyin keskittymään harjoitteluun.

Olen päässyt osallistumaan harjoittelun aikana erilaisiin tehtäviin enemmän kuin osasin odottaa. Olen päässyt tekemään asukkaiden kanssa testejä, ohjauksia ja tutustumaan sekä käyttämään erilaisia apuvälineitä. Olen myös ollut auttamassa hoitajia ja päässyt näkemään heidän työtään. Kirjaamista olen päässyt tekemään paljon. Tämä oli ihanaa sillä koin eniten epävarmuutta juuri kirjaamisessa ennen harjoittelua. Ikäihmisten lisäksi pääsin ohjaamaan erityislasten ryhmää. Ennen harjoittelua ja harjoittelun aikana minulta kyseltiin mitä toivoisin pääseväni harjoittelussa tekemään. Pyysin pääseväni mahdollisimman monipuolisesti tekemään kaikkea ja etenkin kirjaamista. Oli ilo huomata, kuinka toiveeni kuultiin ja sain sitä mitä tilasin. Tykkäsin erityisesti siitä, että minulle annettiin paljon vastuuta ja palautetta. Koen oppivani parhaiten tekemällä ja haluan myös tekemisistäni palautteen. Olen erityisen iloinen, kuinka harjoittelu oli suunniteltu juuri sopivan haastavaksi. Tämä oli oppimisen kannalta hyvin tärkeää.

Eniten onnistumisia koin asukkaiden ryhmä- ja yksilöohjauksissa. Ryhmäohjauksissa oli kiva nähdä, kuinka asukkaat lähtivät mukaan. Ennen harjoittelua eniten minua jännitti ryhmien ohjaaminen, sillä koen ja tiedän nämä tilanteet itselleni hyvin haastaviksi. Oli mahtavaa huomata, kuinka pystyin heittäytymään jännittävään tilanteeseen ja suoriutumaan siitä hyvin. Yksilöohjauksissa koin tärkeäksi luottamuksen. Tässä mielestäni onnistuin hyvin. Harjoittelu siis piti sisällään paljon ohjaamista mikä tarkoitta sitä, että iso osa ajastani kului epämukavuusalueella. Olen tästä kuitenkin erittäin kiitollinen, sillä juuri tällä alueella kehityin parhaiten. Oman epävarmuuteni ja pelkoni ylittämisessä auttoi valtavasti ohjaavat fysioterapeutit, jotka luottivat minuun.

Eri tietojärjestelmien käyttö kuten Omni ja Diarium, olivat minulle uutta. Opin niiden käytöstä paljon harjoittelun aikana sillä melko pian pääsin tekemään kirjaamista. Apuvälineet ja niiden käyttämisestä minulla ei juuri aikaisempaa kokemusta ollut, mutta nyt harjoittelun jälkeen tiedän niistä jo paljon. Opin harjoittelun aikana valtavasti asioita, joista yksi tärkeimpiä oli ammatillinen kasvu. Oman ammatti-identiteetin löytäminen muodostuu ajan kanssa, mutta hyviä tärppejä siitä kuinka haluaisin toimia, sain minua ohjanneilta fysioterapeuteilta. Heidän ammattimaisuutensa, rauhallisuutensa, asukkaiden kohtaaminen, vuorovaikutus kaikkien kanssa sekä opettajamainen ote minua kohtaan teki suuren vaikutuksen.

Suurin oppini harjoittelusta oli työn merkityksen näkeminen. Kieltämättä tämä tuntui ajoittain vaikealta. Asukkailta saamani palaute ja heidän arkeensa tutustumalla tajusin hiljalleen, kuinka tärkeää heidän kanssaan on työskennellä. Aina ei tarvitse keksiä heille hokkuspokkus temppuja vaan usein läsnäolo, kannustaminen, kuunteleminen ja kehuminen riittää heille oikein hyvin.

Ensimmäinen harjoittelu on nyt ohitse. Olen tyytyväinen, onnellinen, helpottunut, hämmentynyt mutta ennen kaikkea olen matkalla kohti sitä mitä haluan työkseni tehdä. Harjoittelun jälkeen tiedän nyt varmasti haluavani olla fysioterapeutti.