- Arkisto
- Artikkelit ja blogit
- Yhteistyö koulutusten suunnittelussa tuo tuloksia – "Opiskelijat innostuneita lähiopetuksesta"
Yhteistyö koulutusten suunnittelussa tuo tuloksia – "Opiskelijat innostuneita lähiopetuksesta"
Jaa
Attendon ja PSK-Aikuisopiston yhteistyö alkoi tiiviillä suunnittelulla, jossa korostettiin kokonaisvaltaista lähestymistapaa opiskeluun.
– Vastuu opetuksesta ja opintojen etenemisestä on meillä. Siksi olemme halunneet keskustella jo opintokokonaisuuden suunnitteluvaiheessa esimerkiksi opiskelijoiden koulutustaustoista, jotta koulutus voidaan suunnitella yksittäisen opiskelijan tarpeista lähtien", kertoo PSK-Aikuisopiston koulutuspäällikkö Marju Kyllönen.
– Oppisopimusopiskelijat ovat myös tulleet Suomeen ensisijaisesti töihin, joten on ollut tärkeää varmistaa, että opiskelu ja työelämä ovat tasapainossa.
Tukea kielen oppimiseen
Koulutuksen suunnittelussa on korostunut myös kielitietoisuus. Opiskelijat tulevat erilaisista kulttuuri- ja kielitaustoista, ja suomen kielen oppiminen on tärkeä osa heidän polkuaan kohti lähihoitajan ammatillista osaamista.
– Kansainvälisten osaajien kielitaito kehittyy vähitellen, ja on ollut upeaa huomata, miten monikansallinen ryhmä, jolla ei ole yhteistä äidinkieltä, voi tukea toisiaan sekä ammatillisessa että suomen kielen oppimisessa, iloitsee Kyllönen.
Ohjaus on aktiivista ja monipuolista
Oppisopimuskoulutuksessa oppiminen tapahtuu pääsääntöisesti opiskelijan omassa työympäristössä.
Oppimista tuetaan koulussa järjestettävillä teoriaopinnoilla. Lähiopetusta on tarjolla kolme kertaa kuukaudessa, ja ryhmän vastuuopettaja pitää myös aktiivisesti yhteyttä opiskelijoidensa työpaikkoihin. Hän kertoo työpaikkaohjaajille ajankohtaisista oppimistavoitteista ja työn alla olevista tehtävistä sekä pitää heidät tietoisina opiskelijoiden etenemisestä.
Työtehtävien vaativuus ja monipuolisuus kasvaa opiskelijoiden osaamisen kehittymisen myötä.
Kuvat: Opiskelijat pääsevät harjoittelemaan käytännön työtä monipuolisesti ja konkreettisesti aikuisopiston tiloissa.
Innostuminen johtaa menestykseen
Koulutuksen sisältöjen huolellinen suunnittelu on näkynyt myös opiskelijoiden innostuksessa.
– Opiskelijat ovat olleet innoissaan kontaktiopetuksesta ja yhdessä oppimisesta opistomme omissa tiloissa, kuvailee Kyllönen hänen korviinsa kantautuneita kommentteja.
Opiskelijoiden taustojen huomioiminen ja suomen kielen kehityksen tukeminen on ollut ratkaisevaa myös opiskelijoiden näkökulmasta.
Kuva: Christian Anajemba arvostaa sitä, että hänen jo kerryttämänsä opit huomioidaan koulutuksen sisällössä.
– Arvostan kovasti sitä, että aiempi koulutustaustamme ja taitotasomme on otettu huomioon koulutuksessa. Vaikka suomen kieli on aiheuttanut haasteita, kielitietoinen opetus on tehnyt oppimisesta selkeää ja palkitsevaa, kertoo Attendo Sammalpolussa työskentelevä Christian Anajemba.