Avin mukaan Attendo Telkänsiivessä on laitettu kuntoon kaikki sille määrätyt korjaukset. Aluehallintovirasto tiedotti huhtikuussa hoivakodissa havaituista ongelmista, jotka avi oli todennut valvontakäynnillä helmikuussa.
– Olemme helmikuusta alkaen korjanneet havaittuja epäkohtia, kuten johtamista ja ongelmia työkulttuurissa. Systemaattinen työ on tuottanut hyvää tulosta. Jokaisella attendolaisella on sadan prosentin vastuu asioista, joista tulee tietoiseksi. On tärkeää huomata kaikki hyvä, mitä Attendo-kodeissa kaikkialla Suomessa tehdään päivittäin. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että emme hyväksy epäkohtia. Ne on nostettava esiin, jotta niihin voidaan puuttua, sanoo Attendon Suomen toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.

Vakava osaajapula kuormittaa työyhteisöjä laajalti hoiva-alan työpaikoilla Suomessa. Henkilöstöpulaan on olemassa useita ratkaisuja, joista yksi on kansainvälisen rekrytoinnin sujuvoittaminen ja lisääminen. Attendo on 1.4.2022 solminut yrityskaupan, jonka myötä arvostettuja ja pidettyjä työkavereita Filippiineiltä myös Attendolle rekrytoinut ja kouluttanut Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy on nyt Attendon tytäryhtiö.
4.4.2022