Hyppää sisältöön

Uusi ikäihmisten hoivakoti Villa Koivula on auennut Alajärvelle

8.5.2024
Alajärvelle Etelä-Pohjanmaalla on valmistunut uusi ikäihmisten 46-paikkainen hoivakoti ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan kotiin touko-kesäkuun vaihteessa. Tulevia asukkaita odottaa viihtyisä ja turvallinen hoivakoti.

Jaa

Kaksikerroksisessa hoivakodissa on asukaspaikkoja yhteensä 46, joista 24 huonetta on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja loput yhteisöllistä asumista varten. Asuinhuoneiden lisäksi kodista löytyy molemmista kerroksista yhteiset ruoka- ja oleskelutilat, saunaosastot sekä henkilökunnan tiloja. Hoivakotiin kuuluu kaksi piha-aluetta, joista löytyy erilaisia oleskelualueita, pergoloita, marjapensaita ja viherkasveja.  

Attendon aluejohtaja Heidi Noukka: ”Alajärven uusi hoivakoti, Villa Koivula on kaunis, avara ja kodin lämpöä huokuva talo. Odotamme innolla, että saamme kodin sisustettua ja sen jälkeen asukkaat muuttavat uusiin tiloihin touko-kesäkuun vaihteessa. Järjestämme Koivulassa myös avoimet ovet maanantaina 20.5 klo 15–17, jolloin upeaan kotiin pääsee tutustumaan myös hoivapaikkaa tarvitsevat tulevat asukkaat.”  

“Me haluamme luoda yhdessä henkilökunnan kanssa uudesta Villa Koivulasta turvallisen ja asukkaidensa näköisen kodin, jossa jokaisella on hyvä olla”, hoivakodin johtaja Tiina Tervonen kertoo.  
 

Yhteyshenkilöt 

Heidi Noukka, aluejohtaja, 041 7318679, heidi.noukka@attendo.fi 
 
Paikkatiedustelut 

Tiina Tervonen, hoivakodin johtaja, 044 494 0310, tiina.tervonen@attendo.fi 

 

Avoimet ovet:

Villa Koivulan avoimet ovet pidetään

maanantai 20.5.

medialle kello 14.00–15.00

kaikille avoin kello 15.00–17.00.  

Osoite: Pappilantie 8 62900 Alajärvi 

Tervetuloa!