Hyppää sisältöön

Attendo ja Raasepori ovat sopineet Villa Pentbyn palvelutoiminnan siirtymisestä kaupungille

12.5.2021
Attendo ja Raaseporin kaupunki ovat sopineet, että ikäihmisten hoivakoti Villa Pentby siirtyy 24.5.2021 alkaen kaupungin vastuulle. Ratkaisu on asukkaiden asumisjärjestelyiden kannalta paras, sillä he voivat jäädä asumaan Villa Pentbyhyn. Työntekijöiden kanssa käydään liikkeenluovutuksen mukaiset yhteistoimintaneuvottelut; jokaiselle on tarjolla työpaikka kaupungilla. Raasepori vuokraa kiinteistön Attendolta vähintään viideksi vuodeksi.

Jaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto edellytti päätöksessään maaliskuussa kuuden uuden, vakituisen työntekijän palkkaamista Attendon Villa Pentby -hoivakotiin Raaseporiin. Koulutetun hoivahenkilöstön saatavuus on ollut alueella jo pitkään haastavaa. Kaupungilla on yksittäistä toimijaa paremmat mahdollisuudet järjestää kaikkiin alueensa hoivakoteihin tarvittava määrä henkilökuntaa.

- Työntekijämme ovat tehneet erittäin hyvää työtä asukkaiden kanssa koko Villa Pentbyn toiminnan ajan. Haluammekin kiittää jokaista lämpimästi hyvästä työstä. Olen tyytyväinen nyt saavutettuun ratkaisuun, sillä asukkaiden ei tarvitse muuttaa ja tutut hoitajat jatkavat arjessa heidän kanssaan, sanoo Attendon aluejohtaja Simo Saaranen.

Attendo ja Raasepori ovat neuvotelleet Villa Pentbyn vuokraamisesta jo pidemmän aikaa. Nyt solmitun sopimuksen mukaisesti Raasepori vuokraa kiinteistön Attendolta vähintään viideksi vuodeksi. Kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta sekä tekninen lautakunta hyväksyivät päätöksen kokouksessaan 11. toukokuuta.

- Tavoitteenamme on koko prosessin ajan ollut saavuttaa tilanne, jossa Villa Pentbyssä asuvien raaseporilaisten ikäihmisten hyvä elämä on turvattuna. Nyt olemme siinä pisteessä, että voimme hyvillä mielin lähteä kehittämään Villa Pentbyn toimintaa eteenpäin, sanoo Raaseporin vanhuspalvelupäällikkö Kirsi Ala-Jaakkola.

Lisätietoja Raaseporin kaupungin puolesta antaa vanhuspalvelupäällikkö Kirsi Ala-Jaakkola. Pyydämme ystävällisesti osoittamaan haastattelupyynnöt numeroon 019 289 2220 tai kirsi.ala-jaakkola@raseborg.fi.

Lisätietoja Attendon puolesta antaa aluejohtaja Simo Saaranen. Pyydämme ystävällisesti osoittamaan haastattelupyynnöt numeroon 044 4072 011 tai viestinta@attendo.fi