Attendon opit koronavuodesta 2020: maskit, turvavälit, nopea testaaminen ja paljon viestintää

21.1.2021
Vuosi 2020 toi koronavirukselta suojaamisen ja suojautumisen osaksi myös hoiva-, palvelu- ja tukikotien arkea. Suojavarusteisiin ja suojautumisohjeisiin panostettiin paljon aikaa ja rahaa. Attendolla on Suomessa noin neljä sataa hoiva-, palvelu- ja tukikotia, joissa asuu noin 10 000 ihmistä lapsista ikäihmisiin. Asukkaiden keskuudessa todettiin vuoden 2020 aikana yhteensä 71 tartuntaa kaikkiaan yhdeksässä Attendo-kodissa. Yli puolet tartunnan saaneista asukkaista parantui viruksen aiheuttamista sairauksista. 13 000 työntekijän keskuudessa todettiin yhteensä 63 tartuntaa kaikkiaan 28 Attendo-kodissa: kokoaikainen maskien käyttö ja muu hyvä suojautuminen estivät tartuntojen leviämisen asukkaiden keskuuteen.

Jaa

Attendonvalmiusryhmä aloitti toimintansa 9.3.2020. Seuraavana päivänä Attendo lähetti Attendo-kotien johtajille ensimmäiset ohjeet koronavirukselta suojautumiseksi. Samana päivänä asukkaiden läheisiä pyydettiin välttämään vierailuja hoivakodeissa. Kevään aikana vierailuja toteutettiin kuntien ohjeiden mukaan ulkona, ja kesästä alkaen vähitellen myös sisätiloissa.   

Kaikkiin Attendo-koteihin hankittiin kevään aikana tabletit videopuheluita varten, mutta niiden käyttö osoittautui vaikeaksi. Videopuheluita jatkettiin puhelinten videosovelluksilla. Vuoden aikana läheisiä kannustettiin myös lähettämään kirjeitä ja olemaan enemmän yhteydessä puhelimitse. Läheisille lähetettiin vuoden aikana suomen- ja ruotsinkielisiä läheiskirjeitä keskitetysti seitsemän kertaa. Osassa viesteistä oli mukana videotervehdys Attendon toimitusjohtajalta. Läheiskirjeitä on luettu Attendon verkkosivuilla lähes 100 000 kertaa. Yksittäiset Attendo-kodit olivat sovitun viestintämallin mukaisesti yhteydessä läheisiin, mikäli yksikössä todettiin tartunta. Myös kaikille attendolaisille lähetettiin keskitettyjä kirjeitä toimitusjohtajalta, ja tilaajille viestittiin kirjeitse koronavalmiudestamme.  

Ohjeita luotiin, lähetettiin ja viestittiin henkilökunnalle useista eri teemoista. Tärkeimpinä suojavarusteiden käyttö, niiden oikea pukeminen ja riisuminen, tilojen tehostettu siivoaminen, toiminta altistus- tai tartuntatilanteessa, yhteistyö läheisten kanssa sekä erilaiset henkilöstön riittävyyteen liittyvät ohjeet.   

Ohjeita viestittiin viikoittain Attendo-kotien johtajille sähköpostitse ja niistä keskusteltiin toimitusjohtajan, valmiusryhmän puheenjohtajan ja henkilöstökokemusjohtajan vetämissä Teams-kokouksissa kevään ajan viikoittain ja syksyllä kerran kuukaudessa. Valmiusryhmä vastasi yksikönjohtajien kysymyksiin lisäksi noin kolme tuhatta kertaa sähköpostitse. Kesällä koronatoimintaa alettiin johtaa keväällä luodun toimintamallin mukaan alueellisesti, jolloin Attendonkoronatilannevastaavat toimivat yksikönjohtajien ensisijaisena tukena mahdollisissa altistus- ja tartuntatilanteissa. Yhteistyö kuntien terveydenhuollon ammattilaisten kanssa oli tiivistä ja sujuvaa. Nopealla ja alhaisella kynnyksellä tehdyllä testaamisella on löydetty useita täysin oireettomia viruksen kantajia, jotka kunnan lääkäri on voinut asettaa karanteeniin.

- Suuri kiitos tartuntojen vähäisestä määrästä kuuluu henkilökunnallemme, joka suojasi asukkaita ammattimaisesti ja käytti esimerkiksi kasvomaskia koko työvuoron ajan useiden kuukausien ajan. Henkilökunnan keskuudessa todettiin vuoden aikana 28 Attendo-kodissa yhteensä 63 tartuntaa. Hyvän suojautumisen ja nopean testaamisen ansiosta tartuntojen leviämistä on onnistuttu estämään hyvin, sanoo toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.  

Attendollakäytettiin kasvomaskia koko työvuoron ajan huhtikuun puolivälistä alkaen lukuun ottamatta joitakin kesäviikkoja, jolloin tartuntoja esiintyi Suomessa hyvin vähän. Lähikontaktissa maskia käytettiin ikäihmisten yksiköissä STM:n ohjeen mukaan sen antamisesta alkaen.   

Suojavarusteiden yksikkökohtainen inventaario tehtiin viikoittain.  Attendonhankintaosasto osti varusteita etenkin keväällä paljon myös omia kanaviaan pitkin, kun varusteita ei ollut kunnilta saatavilla. Maskeihin ja muihin suojavarusteisiin kului useita miljoonia euroja, joista on lähetetty joulukuussa laskut kunnille. Koronakustannuksia aiheuttivat myös henkilöstön sairauslomat, joita lääkäri määräsivät etenkin altistustilanteissa karanteenin vuoksi.   

Koronaviruspandemia jatkuu, eikä suojaamisesta ja suojautumisesta voi hellittää hetkeksikään.  

Mahdolliset haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti osoittamaan asiakaskokemus- ja viestintäjohtaja Susanna Paloheimolle, puh. 044 4942 122 tai susanna.paloheimo@attendo.fi  

(Kuva: Nina Kaverinen)