Hyppää sisältöön

Hoivakoti Attendo Keiturin toiminta siirtyy sovitusti Keiturin sotelle

30.4.2021
Attendo Keiturin toiminta siirtyy 3. toukokuuta alkaen Keiturin sotekuntayhtymälle. Asukkaille ja heidän läheisilleen on tiedotettu asiasta, ja henkilökunnan kanssa on käyty asianmukaiset neuvottelut. Siirtyminen on hyvässä hengessä käytyjen neuvotteluiden tulos: kuntayhtymällä on yksittäistä toimijaa paremmat mahdollisuudet järjestää kaikkiin alueensa hoivakoteihin tarvittava määrä henkilökuntaa.

Jaa

Hoivakodin asukkaiden kannalta muutos ei ole merkittävä, sillä he asuvat edelleen samassa talossa ja heidän kanssaan työskentelevät tutut hoitajat.

Henkilöstön saatavuus pienellä paikkakunnalla kaukana kasvukeskuksista on ollut vaikeaa jo pitkään. Kuntayhtymällä on alueella useita muita palvelu- ja hoivakoteja, Attendolla sen sijaan vain Attendo Keituri.

- Henkilöstön saatavuus pienellä paikkakunnalla kaukana kasvukeskuksista on osoittautunut niin haastavaksi, että päätimme yhdessä Keiturin soten kanssa lopettaa toiminnan Virroilla ja siirtää hoivakodin toiminnan kuntayhtymän vastuulle, kertoo Attendon aluejohtaja Sari Laakso.

Työvoimapula aiheutti Attendo Keiturissa taannoin ongelmia, joihin myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puuttui. Attendolla puututtiin epäkohtiin ja asiat saatiin kuntoon viime kesänä. Tällä hetkellä Attendo Keiturin asukkaiden hoiva on laadukasta, ja vastaa niin Keiturin soten kuin valvovien viranomaisten edellyttämää hoivan laatua.

- Yhteistyö Keiturin sotekuntayhtymän kanssa on ollut hyvää ja vuorovaikutus avointa, mistä kuuluu kiitos kuntayhtymän avainhenkilöille. Asukkaiden hyvästä hoivasta haluan erikseen kiittää Attendo Keiturin sitoutunutta, osaavaa ja välittävää henkilökuntaa, Sari Laakso jatkaa.

Lisätieto- ja haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti osoittamaan asiakaskokemus- ja viestintäjohtaja Susanna Paloheimolle, p. 044 4942 122 tai susanna.paloheimo@attendo.fi