Hyppää sisältöön

Kinnulassa vietettiin todellisia kissanristiäisiä

2.12.2019

Jaa

Attendo Eevakodissa Kinnulassa vietettiin tällä viikolla kissanristiäisiä. Ikäihmisten hoivakotiin muutti kaksi kissanpentua, joiden ristiäisiä juhlittiin asukkaiden ja henkilöstön voimin. Dagmariksi ja Tuomakseksi nimetyt kissanpennut ovat valloittaneet asukkaiden sydämet ja saaneet vierailijoita naapurikunnasta asti.

Attendon Eevakodissa kyläillessä voi nykyään nähdä ohi vilahtavan hännänpään, sillä hoivakotiin muutti hiljattain kaksi kissanpentua. Uudet tulokkaat on otettu lämmöllä vastaan, ja järjestettiinpä kissoille juhlavat ristiäisetkin.

”Kissanristiäiset olivat samaan aikaan humoristinen juttu, mutta myös oikeasti kiva juhlatilaisuus arjen keskelle. Kokkimme valmisti täytekakun, hoitaja toi pöytään kaksi marjapiirakkaa ja asukkaat leipoivat Hanna-tädin kakkuja ja pipareita. Kun vielä saatiin talonmies kissanpentujen kummiksi, voi sanoa, että koko porukka todella osallistui tilaisuuden järjestämiseen”, hoivakodin johtaja Saara Urpilainen kuvaa.

Pentujen nimet, Dagmar ja Tuomas, arvottiin asukkaiden ehdotusten joukosta. Muita ehdotuksia olivat muun muassa Matti ja Teppo, Pörri ja Mirri sekä Pekka ja Pätkä. Hoivakodissa osattiin odottaa, että kissoista on iloa, mutta asukkaiden reaktiot pääsivät silti yllättämään.

”Osa asukkaistamme on aika lailla puhumattomia edenneen muistisairauden takia. Olemme olleet aivan hämmästyneitä, miten iso vaikutus kissanpennuilla on ollut heihin. Nämä asukkaat ovat kommentoineet ohi kirmaavia pentuja ja paijanneet niitä”, Urpilainen kertoo.

Kissanpennut ovat herättäneet kiinnostusta myös hoivakodin ulkopuolisissa tahoissa: läheisen peruskoulun ekaluokkalaiset ovat lupautuneet kissojen kummiluokaksi. He ovat tulossa katsomaan pentuja ja laulamaan samalla asukkaille. Vieraita on jo saatu naapurikuntaa myöten.

”Yksi päivä saimme Kivijärven hoivakodista kolme asukasta ja hoitajan tervehtimään kissoja. Meillä oli sattumalta samana päivänä haitarinsoittaja paikalla, joten pistimme pystyyn päivätanssit”, Urpilainen kuvaa.

Kissanpennut ovat tuoneet jo nyt paljon iloa. Mutta ovatko pennut ehtineet vielä tehdä kolttosia?

”Kissat vilistävät vauhdilla peräkanaa, ja yhdellä kerralla vetivät eteisaulan pöydän pöytäliinan mukanaan. Sen päällä ollut valo-oksamaljakko kaatui ja maljakon juurella olleet kivet lensivät pitkin lattiaa. Kissanpennut kyllä säikähtivät kovasti ja juoksivat vauhdilla päiväsaliin ihmettelemään mitä tapahtui”, Urpilainen päättää.